Huostaanotto on niin vaikea ja vakava asia, että perheen ja lasten edun takia päätöksenteko tulee siirtää sosiaalilautakunnalta tuomioistuimelle.
Työttömyys ja kasvanut alkoholikulutus näkyvät lastensuojelussa. Viime vuonna noin 14 400 lasta, eli yksi prosentti alle 18-vuotiaista, oli sijoitettu kodin ulkopuolelle. Avohuollon asiakkaina oli yli 56 000 lasta ja nuorta eli liki 2 000 enemmän kuin edellisenä vuonna. Esimerkiksi Oulussa, Tampereella ja Espoossa kiireelliset huostaanotot ovat lisääntyneet, kun niitä vertaa vuoden takaiseen aikaan.
Lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle avohuollon tukitoimenpiteenä tai huostaanoton seurauksena. Kiireellisiä huostaanottoja tehdään silloin, kun lapsi tarvitsee heti apua. Sosiaalipäivystyksiä työllistävät sekä hoidotta jääneet pienet lapset että päihtyneet nuoret, joita on nyt aikaisempaa enemmän.
Yleisin syy lapsen sijoittamiseen kodin ulkopuolelle on vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat. Raju viinan ja huumeiden käyttö johtaa usein pitkäaikaiseen sijoitukseen. Sijaisperheiden tarve etenkin lyhytaikaisiin sijoituksiin on kasvanut.
Lastensuojelun asiantuntijoiden mukaan lastensuojelun eriyttäminen muusta sosiaalitoimesta on selkeyttänyt toimintaa ja nopeuttanut reagointia. Jotain kuitenkin on vialla, jos kiireellinen huostaanotto on perheen ensimmäinen kontakti lastensuojeluviranomaisiin. Lastensuojelun lähtökohtanahan pitäisi olla ennalta ehkäisevä työ, perheen ja lasten auttaminen, eikä lasten ottaminen pakolla yhteiskunnan haltuun.
Oululaiskansanedustaja Riikka Moilanen-Savolainen on julkisuudessa ottanut kantaa huostaanoton ongelmiin. Asia onkin tärkeä, koska lähivuosina lastensuojelulakiin tehdään muutoksia. Moilanen-Savolainen on puuttunut huostaanoton menettelytapoihin ja esittänyt tärkeitä kysymyksiä. Miten huostaanottopäätökset tehdään? Toteutuuko lapsen etu? Voiko viranomainen toteuttaa lakia inhimillisellä tavalla?
Moilanen-Savolainen on huomauttanut, että lastensuojelutyöntekijä voi toimia perheen asioiden hoitajana, huostaanoton esittelijänä, päätöksentekijänä ja jopa päätösten toimeenpanijana. Käytäntö on kestämätön. Kun yhden ainoan lastensuojelutyöntekijän rooli korostuu näinkin voimakkaasti, lapsen ja perheen edun toteutuminen voi vaarantua oleellisesti.
Huostaanottopäätökset tehdään kunnan sosiaalilautakunnassa, joka yleensä nojautuu sosiaalityöntekijän esitykseen. Huostaanotto toteutetaan heti, vaikka päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Se käsittelee asian kuukausien kuluttua. Yksittäinen sosiaalityöntekijä voi kiireellisen huostaanoton avulla pitää lasta huostassa jopa 60 päivää ilman, että perheellä on mahdollisuutta saattaa asiaa tuomioistuimen arvioitavaksi.
Näinhän oikeusvaltiossa ei pitäisi toimia. Huostaanoton menettelytapoja onkin muutettava. Oikeusapulakimiehet ovat vaatineet huostaanottopäätösten siirtämistä sosiaalilautakunnilta tuomioistuimelle. Tämä lienee ainut keino taata lapsen ja perheen etu. Tuomioistuin kuulee sosiaalityöntekijää ja perhettä, mutta tekee päätökset itsenäisesti.
Tuhannet lapset elävät lapsuutensa ja nuoruutensa sijoitettuina. On kansallinen häpeä, ettei Suomi kykene hoitamaan lapsiaan tämän paremmin. Kaiken lisäksi julkisuuteen on tihkunut tietoja, joiden mukaan aivan tavallisilta perheiltä on otettu lapsia huostaan kyseenalaisin perustein. Nikon tapaus 1990-luvulla ei siten olisi ainoa väärämielinen päätös.