Kansalaisten keskimääräinen elintaso on Suomessa parin viime vuosikymmenen aikana noussut reippaasti. Tästä huolimatta moni hyvinvointia mittaava anturi osoittaa aivan väärään suuntaan.
Yksi tällainen on lasten huostaanottojen määrä. Kuten maanantain Kaleva kertoi, huostaanottojen määrä kasvoi vuoden 1992 vajaasta 9? 000:sta viime vuoden 17?000:een.
Kehitys on hätkähdyttävä. Se kertoo, että yhä useammassa perheessä ihmissuhteet ja elämänhallinta ovat poissa raiteiltaan.
Lapsen tai nuorten joutuminen huostaanotetuksi ei ole aina huono uutinen. Joutuminen -- tai pääsy -- uuteen ympäristöön voi merkitä lapselle myös mahdollisuutta päästä uuden, vakaamman tien alkuun. Huostaanotto on ennen kaikkea lapsen suojelua.
Se, että suojelua ja kontrollia tarvitsevia lapsia on paljon aiempaa enemmän, on kuitenkin hälytysmerkki. Kehitystä voi vain osaksi selittää viranomaisten aktivoitumisella ja matalammalla toimenpidekynnyksellä.
Raha ei takaa onnea, mutta tuo turvaa elämään. Jatkuva sentin venytys on raskasta sekä vanhemmille että lapsille, etenkin kun ulkopuolisen maailman mallit kuuluttavat, että hyvä elämä riippuu kulutuskyvystä.
Uskottavalta kuulostaa se selitys, jonka mukaan lapsiperheiden kotipalveluiden kutistukset 1990-luvun laman jälkeen näkyvät nyt teini-ikäisten käyttäytymisessä. Huostaanottomäärien kasvuhan selittyy lähes yksistään teini-ikäisten lasten sijoituksilla. Turvallisen arjen tukia koskeville leikkauksille voi lopulta tulla raju hinta.
Vaikka päihteiden käytön kasvu ei ole tutkijoiden ensisijaisena selityksenä, kulutuksen kasvu parillakymmenellä prosentilla vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa aiheuttaa sekin väistämättä seurauksia.