Isoja huonoja uutisia Venäjältä: talouslehti Forbesin venäjänkielisen version päätoimittaja murhattiin, öljyjätti Jukos saattaa mennä konkurssiin verovelkojensa takia, Tshetshenian vt. presidentti selvisi murhayrityksestä ja pankkikriisi sai asiakkaat paniikkiin. Pieni huono uutinen Venäjältä: presidentti Vladimir Putin vaati diplomaatteja tekemään enemmän töitä, että Venäjän kuva ulkomailla olisi parempi.
Kysymys on klassinen: Jos naama on vino, onko syy peilissä? Yllä olevien tapaiset isot uutiset tekevät kiistatta hallaa Venäjä-kuvalle. Pienempi uutinen tarkoittaa, että Putin haluaisi päästä silmänkääntötempulla eroon huonoista uutisista ja korvata ne hyvillä.
Kriittinen julkisuus on aina hiertänyt Neuvostoliitto/Venäjän johtajien kengissä. Totuuksia on ollut aina vain yksi, se virallinen. Virallisen totuuden ja varsinaisen totuuden välinen etäisyys on vaihdellut. Ani harvoin etäisyys on ollut nolla.
Jos otetaan tarkasteluväliksi ajanjakso lokakuun 1917 bolshevikkivallankaappauksesta eteenpäin, Kremlin kellot ovat soittaneet tietoa, joka on ollut parhaimmillaankin valikoivia puolitotuuksia ja vaikenemista, keskimäärin propagandaa sekä pahimmillaan emävalheita.
Kesälomalla käsiin osunut Kommunismin musta kirja muistutti taas, kuinka pelottavan helposti disinformaatio upposi läntiseenkin maaperään etenkin Leninin ja Stalinin valtakausilla. Kiiltokuva aurinkoisesta onnelasta alkoi saada todellisemmat, ja rujot, kasvonsa vasta 1950-luvulta lähtien.
Putin ohjeisti Venäjää ulkomailla edustavia suurlähettiläitä viime maanantaina. Läksytys antaa osviittaa tulkita Putinin sielunmaisemaa ja pyrkimyksiä. Hänen kunniakseen on samaan hengenvetoon todettava, että presidentin yleiset näkemykset Venäjän paikasta maailmassa olivat kutakuinkin järkeenkäypiä.
Toisin kuin amerikkalainen virkaveljensä George W. Bush, Putin seuraa puheestaan päätellen tarkkaan, mitä Venäjästä kerrotaan mediassa. Toisin kuin Bushin, Putinin ei tarvitse kantaa huolta oman maansa tiedotusvälineiden antamasta kuvasta. Tehokkain propagandaväline televisio on kutakuinkin valtiovallan hanskassa. Vakavasti otettavista sanomalehdistä useimmat ovat niin pieniä, ettei niistä ole isompaa harmia.
Putinin mielestä Venäjän valtion ja liike-elämän ulkomaista mainetta loataan "usein toistuvilla ja suunnitelluilla kampanjoilla". Hän patisti diplomaattejaan tuottamaan Venäjästä yhtäältä "objektiivista informaatiota". Toisaalta on muodostettava "ennakkoluulotonta ja myönteistä kuvaa Venäjän federaation sisä- ja ulkopolitiikasta, sen (Venäjän) historiasta, kulttuurista ja tämän päivän kehityksestä".
Uutisvälitys keskittyy kiistämättä liikaakin kielteisiin tapahtumiin ja ilmiöihin. Tämä pätee myös muihin maihin kuin Venäjään. Venäjällä on jo vuosia ollut menossa katveeseen jäävä ruohonjuuritason muutos kohti yhteiskuntaa, joka voi suotuisissa oloissa ja pidemmän ajan kuluessa saada piirteitä länsimaisesta kansalaisyhteiskunnasta. Tämä tapahtuu enemmänkin Putinista huolimatta kuin hänen ansiostaan.
Ennakkoluulottoman ja myönteisen kuvan välitys Venäjän sisä- ja ulkopolitiikasta on pitkälti Putinista kiinni. Hän luo tuota kuvaa enemmän kuin miljoona pikkuvirkamiestä. Kun pinna palaa suomalaistoimittajan yhdestä Karjala-kysymyksestä, tuhovaikutus tavoitellulle Venäjä-kuvalle on suuri. Samoin käy, kun miljardööri Mihail Hodorkovskin oikeudenkäynti tuoksahtaa pahasti Kremlin masinoinnilta.
Toive Venäjän historiasta välitettävästä kuvasta on suorastaan puistattava. Se on vuosisatojen matkalta niin täynnä käsittämättömiä julmuuksia ja viatonta verta, että mustaa ei saa valkoiseksi, vaikka kuinka jynssäisi. Väkivalta on aina ollut hyväksytty osa järjestelmää. Tätä kytkyä ei ole saatu vieläkään poikki.
Auttaisi paljon, jos valtiovalta pitäisi kyntensä erossa historian peukaloinnista. Erityisen ahdistava lähimenneisyys on vielä niin liki, ettei Venäjän yhteiskunta ole vielä aikoihin kypsä käymään sitä kiihkotta läpi. Matka kohti "normaalia" yhteiskuntaa kulkee tämänkin kapean portin läpi. Toivoa sopii, etteivät Putinin madonluvut ulkomaiselle Venäjä-kuvalle tarkoita kovempia aikoja Venäjän tiedotusvälineille.
Kuin sattumoisin Nezavisimaja Gazeta (Riippumaton lehti) julkaisi tiistaina Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin fiksun kirjoituksen. Hän paitsi kehui Suomea liiankin kanssa kehotti Venäjää ottamaan Suomesta mallia sananvapausasioissa ja korruptiokamppailussa. "Tiedotusvälineet ovat Suomessa kansalaisvalvonnan tehokas väline, jota Suomen vallanpitäjät erotuksena Venäjän vallanpitäjistä kuuntelevat tarkkaan ja johon ne yleensä reagoivat", Derjabin kirjoitti Suomen vähäisen korruption syistä.
Sananvapaus ja korruptoitumattomuus kulkevat käsi kädessä siinä missä kahlittu sananvapaus ja rehottava korruptio. Jälkimmäinen yhdistelmä on yhä käytössä Venäjällä. Putinin venäläisdiplomaateille tarjoilema resepti tarkoittaisi äärimmillään tulkittuna sitä, että kansainvälinen Venäjä-kuva tulisi pestä puhtoiseksi vaikka väkisin, välittämättä tosiasioista, joihin tuo kuva perustuu. Huonot uutiset eivät muutu hyviksi hallinnollisella päätöksellä tai diplomaattien syöttämällä epäuskottavalla propagandalla. Toisin kuin ennen, propaganda ei edes menisi enää läpi.
Tuskinpa Putin sentään haluaa toistaa historiaa. Yksi Kremlin aiemmista isännistä, Stalin, teki pr-työnsä niin hyvin, että johtaviin läntisiin älykköihin laskettu Jean-Paul Sartré lausui 1952, vuosi ennen isä aurinkoisen kuolemaa, Kommunismin mustan kirjan siteeraamat kuuluisat sanansa: "Jokainen kommunismin vastustaja on sika."