Kolumni

Huonoa mäihää ky­lä­kau­pas­sa

Maailman suurimman kyläkaupan yli nelimetrinen kauppias joutui kahden naisen loukkuun.Molemmat olivat viehättäviä, ihan alusvaatemainoksiin käypäisiä leidejä.

Maailman suurimman kyläkaupan yli nelimetrinen kauppias joutui kahden naisen loukkuun. Molemmat olivat viehättäviä, ihan alusvaatemainoksiin käypäisiä leidejä. Tuuri oli ollut huono ja tilanne petollinen. Katsokaas kun kauppias ei tiennyt, miten erottaa naiset toisistaan. Jos epähuomiossa kutsuu yhtä toisen nimellä, on kaplakka äkisti pystyssä. Sitä hän ei halunnut.

Kyläkauppias luki lehdestä, että kansanedustajana työskenteli samaan jamaan itsensä ajanut mies, Simon kunnantoimiston kellarista, siitä heti kopiokoneen viereltä yhteisten asioiden ääreen ponnistanut persoona. Hän kuului käyttäneen elokuvissa kahta neitiä. Tuollainen mies auttaisi kohtalotoveria. Ei kun soittamaan.

Kansanedustaja neuvoi, että kyläkauppias voisi lyhentää toiselta naiselta hiukset. Tunnistaminen helpottuisi pimeässä kammarissakin käsikopelolla pelattaessa. Ei onnistu, vastasi kauppias. Miten selität poliisikoulun käyneelle ihmiselle, että varaat yöksi sakset sängyn viereen ja pyydät häntä olemaan säikähtämättä uutta aamulookiaan.

Paljon nähnyt kansanedustaja tiesi poroerotuksesta. Hän neuvoi vuolaisemaan loven jomman kumman naiset paidankaulukseen, niskan puolelle mieluiten. Lovea huomaamattomasti hiplaamalla kyläkauppias tietäisi, millä nimellä ihastusta kutsua. Kansanedustaja lupasi lähettää puukon postissa. Arvatkaapa suostuiko kauppias loveen?

Ei ehtinyt suostua, sillä runsas rakkauselämä pollotti jo otsikoina kevyemmän lajin lehdissä. Iltapäiväjulkaisut olivat ratkaisseet kauppiaan ongelman nerokkaalla leimauksella. Lehdet kutsuivat naista numero yksi vanhemmaksi konstaapeliksi ja naista numero kaksi salarakkaaksi. Miksei hiivatissa maailman suurimman kyläkaupan yli nelimetrinen kauppias ollut tätä tajunnut. Konstu ja salarakas. Kaikki pitää jumankevita lööpeistä lukea, hän moitti itseään.

Kauppias tunsi retriitin tarvetta, hiljentymistä. Sitä hän sai kun maineikas kajalkäsi Joe Blasco meikkasi hänet tuhannen silmäparin edessä keskellä kauppaa.

petri.laukka@kaleva.fi