1990-luvulla alettiin Suomessa yhtäkkiä keskustella "kolmannesta sektorista". Siihen osallistui jopa tuolloinen presidenttimme Martti Ahtisaari, vaikka en muista hänen panoksensa asiaa selventäneen. Mikä muka on kolmas sektori, missä on ilmeisesti säkittäin rahaa, joka ei ole yksityistä eikä julkista? Keskustelu käytiin ja se lopahti.
Möttönen ja Niemelä ovat alalla uusia yrittäjiä ja sen verran kiintoisia, että olen nyt lukenut heidän kirjansa tarkkaan eli aloittanut pohdiskeluni uudelleen.
Kolmas sektori on kuin onkin olemassa, mutta rahana jonka julkinen valta eli lähinnä kai kunnat siirtävät käytettäväksi yhdessä yksityisen rahan kanssa. Asia on parempi kuin sen huonohko nimi, jota en vieläkään suostu käyttämään ilman sitaatteja. Asia on myös tieteellistetty eikä mitenkään huonolla tavalla.
Kirja on täynnä käsite-erotteluja, mikä saattaa raskauttaa sen lukemista mutta myös avaa uusia näkökulmia. Mainio on esimerkiksi sanapari "kesyt" ja "ilkeät" ongelmat. Ensiksi mainittuun rykelmään kuuluu vaikkapa uuden päiväkodin rakentaminen kuntaan - muuten kunnallisella rahalla, ellei sitten valtion tukea tule? - ja yleensä tuo hanke onnistuu. "Ilkeä" on taas vaikkapa yritys vähentää tuntuvasti jonkin kunnan tai kuntaryhmän alkoholiongelmaa, sillä se ei hyvistä yrityksistä huolimatta välttämättä tottele toteuttajien toiveita.
"Yhteiskunnan sosiaaliset ongelmat, kuten syrjäytyminen, köyhyys ja pitkäaikaistyöttömyys, ovat tyypillisiä ilkeitä ongelmia", kirjassa todetaan ja tähän on helppo yhtyä.
Varsinainen asiakkuussuhde syntyy silloin, kun henkilö ostaa tai teettää jotakin hyödykettä ja maksaa siitä korvauksen. Klientti taas on jonkin suojelusta nauttiva henkilö: asianajajan, lääkärin tai muun asiakas. Vaikeaselkoinen tekstin kohta lienee tulkittava niin, että kuntalainen on aidossa asiakassuhteessa vain silloin, kun hän maksaa hyödykkeestään täyden hinnan. Mutta onko tässä tapahtumassa mitään uutta ja jännittävää? Minusta tuskin.
Vieroksunsanaa klientti, mutta olkoon tämä yksityisongelmani. Markkinoilla joka tapauksessa pärjäävät ne, jotka pystyvät tuottamaan edullisimmin tavaroita ja palveluksia sekä saavat siitä korvauksen - ehkä niin sanotusti täyden? Verkostosuhteet ovat erilaisia, niiden koossapitävä voima on toimijoiden yhteinen intressi. Verkostossa ei millään osapuolella ole ehdotonta määräysvaltaa muihin toimijoihin.
Markkinoita ja verkostoja erottaa sopimuksellisuuden aste. Matalalla luottamustasolla piirteitä ovat yksityinen intressi, sanktioidut sopimukset sekä osto- ja myyntiperiaate. Korkealla luottamustasolla sopimuksellisuuden merkkejä ovat eettisesti ja moraalisesti sitovat sopimukset, yhteinen arvopohja ja vakiintuneet yhteistyösuhteet.
Kirjassa on kunnat rajattu kolmannen sektorin toimijoiksi. Entä valtio? Ehkä se ei voi toimia suoraan, mutta ainakin epäsuorasti. Itse asun pikkukaupungissa, jonka väkiluku on 8 300:n luokkaa ja jonka johtoportaassa moni odottaa suurta valtiollista rahapanosta, jolla ongelmat ratkaistaisiin tai ehkä piiloteltaisiin maton alle.
Joka tapauksessa kolmas sektori on olemassa, vaikka tuo sanonta siis johtaa harhaan. Maamme koko varallisuus jakaantuu ainakin karkeasti ottaen kahtia: julkisen vallan ja yksityisten rahaan, ja yhdistelemällä kahdenlaista rahaa voidaan varmaan saada aikaan hyödyllisiä asioita, ehkä uusiakin?