Elinkeinoelämän keskusliitto teki pari vuotta sitten linjauksen, jonka mukaan laajojen tuloratkaisujen aika on ohi. Päätös oli hätäinen. Työmarkkinapolitiikkaa on viisaampaa tehdä ajan vaatimusten kuin opinkappaleiden pohjalta.
Suomen työmarkkinoilla nähtiin torstaina eriskummallisia käänteitä. Liikkeellä olleet tiedot siitä, että kabineteissa valmisteltaisiin jonkinlaista laajaa palkkalinjausta saivat vahvistusta Helsingin Sanomien uutisesta. Sen mukaan kaikki seitsemän työmarkkinakeskusjärjestöä ovat istuneet tiiviisti synnyttämässä työllisyys- ja talouspoliittista ratkaisua, joka sisältäisi myös palkkalinjauksen.
Jo aamupäivällä kuultiin ärhäkkä vastaus Teknologiateollisuudesta eli suurimmasta työnantajaliitosta. Sen johtaja Risto Alanko myönsi Verkkouutisissa, että keskusteluja on käyty muttei missään tapauksessa tuposta, ei vanhantyyppisestä eikä uudenlaisesta. Esillä olisi ollut vain se, "voidaanko lausua yhteistä näkemystä ulos, että avoinna olevat sopimukset tehtäisiin Teknologiateollisuuden linjaa vastaavilla tasoilla".
Ja muutamaa tuntia myöhemmin isoveli EK eli Elinkeinoelämän keskusliitto veti uutisoinnista omat johtopäätöksensä. Se ilmoitti vetäytyvänsä keskusteluista. Päätös vaikutti kiukunpuuskalta.
Kiukkukohtaukset, tupo-termiin liittyvät yliherkkyysreaktiot tai mielenosoitukselliset boikotit ovat sitä, mitä Suomen työmarkkinoilla tällä hetkellä vähiten kaivataan. Tapiola-pankin tuoreen ennusteen mukaan työttömyys nousee Suomessa ensi vuonna yli 11 prosentin ja käy vuoden päästä talvella 13 - 14 prosentissa.
Eniten Suomen talouskehitys on nyt kiinni vientimarkkinoiden vedosta, mutta ei yksin siitä. Talouden käännettä voidaan kotimaisin päätöksin joko tukea tai jarruttaa. Työmarkkinaratkaisu on valtiovallan tointen ohella keskeisiä ratkaisuja. Siksi soisi, että sopimuspöydissä olisi nyt riittävästi kriisitietoisuutta ja kykyä tunnustaa, että työmarkkinapolitiikkaakin pitää tehdä ajassa.
Jos keskusjärjestön yhteisellä kehyksellä päästään kansantalouden kannalta kestävään ratkaisuun, niin se tie on sitten valittava. Minkäänlaiseen sopimukseen ei kuitenkaan päästä, jos pöydän kummallakin puolella lukkiudutaan dogmeihin. Työnantajapuolella sellaiseksi on muuttunut halu pysyä erossa kaikesta, mikä voitaisiin tulkita tupoksi. Kuitenkin se halusi nyt poimia tupo-pullan rusinan, yhteisen, matalan palkankorotustason.
Työntekijäpuolella on jo jonkin aikaa sitten viisaasti luovuttu työnantajaleirissä punaiseksi vaatteeksi muuttuneen termin käytöstä. Sen sijaan on puhuttu "sopimusten koordinoinnista" ja "raamisopimuksesta", joka käytännössä olisi jotain liittokohtaisten sopimusten ja laajojen tuloratkaisujen väliltä. HS:n tietojen mukaan palkankorotuksista esillä oli kehys, jonka sisällä liitot liikkuisivat.
Tuollainen malli olisi viisas aikana, jolloin toimialojen palkanmaksukyvyssä on melkoiset erot. Toisilla ei korotusvaraa käytännössä ole lainkaan, mutta on myös toimialoja, joissa taantuman puraisu on ollut kevyempi. Näihin kuuluu ainakin rahoitusala.
Torstaina raamiratkaisuunkin pääsy karkasi kuitenkin kauemmaksi, vaikka olisi se todennäköisesti tehokkain tapa pitää rauha työmarkkinoilla ja turvata kilpailukyky. Nyt EK vetäytyi pöydästä tavalla, joka kertoo lähinnä herkästä nahasta eikä tilanteen vaatimasta asenteellisesta joustavuudesta. On ihme, jos ratkaisu ei herätä keskustelua myös työnantajaleirin sisällä.