Lapsia syntyy Suomessa ennätys-vähän, mutta tästä ennätyksestä ei ole syytä olla ylpeä.
Lapsiystävällisillä asenteilla ja rakenteilla on merkitystä, jos iloisia perhe-uutisia halutaan aidosti lisää.
Syntyvyyden laskussa on Suomessa menossa huolestuttava trendi. Syntyneiden määrä on pienentynyt jo kuutena vuotena peräkkäin.
Viime vuonna Suomessa syntyi enää 52 814 lasta, mikä on peräti viitisen prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna (Kaleva 12.4.) Lapsia syntyi ennätysvähän, mutta tästä ennätyksestä ei voi eikä ole syytä olla erityisen ylpeä.
Hätkähdyttävän alhaiseksi notkahtaneen syntyvyyden pitäisi vähitellen saada hälytyskellot soimaan. Kyse on merkittävästä yhteiskunnallisesta ongelmasta, johon pitäisi löytää myönteisiä ja kannustavia ratkaisuja. Yksilötason valintojen lisäksi käsissä on koko kansakunnan tulevaisuus.
Lasten saaminen ja hankinta on monien valintojen ja sattumusten summa. Jos nuorille avautuva näkymä tulevaisuudesta, taloudellisesta tilanteesta, opinnoista ja tulevasta työelämästä on hämärä, epävarma tai jopa kielteinen, on selvää, että myös lasten hankintaan tulee varovaisuutta. Ensisynnyttäjien ikä onkin vakaasti ja varmasti noussut vuosien saatossa. Jos lasten hankintaa eri syistä siirtää kovin pitkälle, edessä voi olla tilanne, jolloin se ei enää ole mahdollista.
Ilman kansainvälistä muuttoliikettä Suomen väestörakenne olisi jo nollakasvussa. Ennusteiden mukaan väkiluku kääntyisi laskuun 2020–30-lukujen vaihteessa ilman maahanmuuttoa.
Väestö on Suomessa kasvanut hitaasti mutta varmasti 1700-luvulta alkaen. Kehityksessä on ollut kuoppia koleravuosien, Suomen sodan, nälkävuosien, sisällissodan, toisen maailmansodan ja Ruotsiin muuton takia.
Syntyvyys on yhä hyvää Pohjanmaan eri maakunnissa, ja myös Oulun seudulla ollaan hyvissä kantimissa.
Alhaista syntyvyyttä tarkastellaan usein makroekonomian näkökulmasta. Alhainen syntyvyys vinouttaa väestöpyramidia, ja nuorille sukupolville on tulossa raskaat kustannukset eläkkeistä ja ikääntyvän väestön hoivasta.
Ahdistavat talousnäkymät tai yksilötason syyllistäminen eivät kuitenkaan toimi innostavina syntyvyyttä nostattavina tekijöinä. Ratkaisun avaimia on lukuisia ja niitä on haettava laajoista toimenpidekokonaisuuksista ja yksittäisistä lapsiystävällisistä kannusteista.
Tiedossa on, että pikkulapsiperheen elämä on raskasta sosiaalista ja taloudellista taiteilua perhevastuiden, opiskelun ja työnteon välillä. Perhepolitiikassa ja työelämässä on paljon tehtävää, jotta opiskelun ja työuran alun kiihkeisiin vuosiin löytyy aikaa myös lastenteolle.
Asumisen ja elämisen kalleus, epävarmat työnäkymät, sopivan kumppanin löytäminen, kovenevat arvot ja kielteiset asenteet ehkäisevät turhan tehokkaasti.
Aikoinaan käytössä ollut kodinhoitajajärjestelmä tai muu ulkopuolinen kotiaputyö ruuhkavuosien helpottajana on nykyään harvojen ulottuvilla.
Lapsilisiä pitäisi voida nostaa, ei laskea, päivähoito-oikeutta laajentaa, ei supistaa. Asenteilla ja rakenteilla on merkitystä, jos iloisia perheuutisia halutaan aidosti lisää.