Matti Vanhasen hallitus on nostanut vuorostaan pöydälle moneen kertaan kuopatun suunnitelman poliittisista valtiosihteereistä. Valtioneuvoston kanslia on asettanut työryhmän valmistelemaan poliittisen johdon tuen järjestämistä ministeriöissä. Työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus ministereitä esikunta-asemassa avustavista valtiosihteereistä.
Suomalainen poliitikko on ministeriksi noustuaan sitkeä kuin terrieri. Hän ei luovuta ennen kuin saa tahtonsa läpi. Poliittisista valtiosihteereistä on taitettu peistä koko EU-jäsenyyden ajan. Ajatus on joka kerta haudattu.
Ministereiden kansainväliset työtehtävät ovat kiistatta lisääntyneet ja he tarvitsevat apuvoimia. Valtiosihteereissä on kuitenkin yksi ikävä pulma: he neuvottelisivat ja tekisivät päätöksiä ministereiden puolesta. Se on vastoin parlamentarismin henkeä. Ministeri on vastuussa teoistaan ja puheistaan eduskunnalle, valtiosihteeri vain esimiehelleen.
Lisäksi ministerin mukana vaihtuva valtiosihteeri tulee ministeriön korkeimman virkamiehen, kansliapäällikön, tontille. Pahimmassa tapauksessa koko hallinto voi mennä sekaisin.
Ministerit kiistatta tarvitsevat varamiehiä, joilla on riittävät valtuudet. Heidän kuitenkin pitää vastata teoistaan eduskunnalle. Siksi perustuslaki on avattava niin, että varaministeri voidaan nimetä sellaisiin ministeriöihin, joissa ministeri joutuu osallistumaan EU:n kokouksiin.
Poliittiset ohjaustehtävät ja virkamiesrooli on pidettävä erillään. Virkamiesten ja poliitikkojen välimaastoon sijoittuvat valtiosihteerit ovat avustajia. Jos heille siirretään ministerille kuuluvaa valtaa, poliittinen vastuu on ratkaistava samalla.