Suomen on aika tehdä johtopäätöksiä siitä, että Venäjän talous jatkaa kiivasta kasvuaan. Sijaintietu on käytettävä hyväksi.
Venäjältä kantautuvat päivittäiset uutiset pitävät yllä mielikuvaa maasta, jossa mikään ei tahdo toimia kuten pitäisi. Rakennuksia romahtelee, epämääräinen sota jatkuu Tshetsheniassa, pommeja räjähtelee siellä täällä, aids leviää vauhdilla ja niin edelleen.
Kaikki tuo pitää paikkansa, mutta sen varjossa tapahtuu muutakin. Venäjän talous kasvaa jo kuudetta vuotta kolminkertaisella nopeudella EU-maihin verrattuna. Se on tosiasia, joka ei vielä ole Suomessa saanut kylliksi huomiota, mutta jonka merkitys on suuri. Kovakaan kasvu ei toki vielä ratkaise Venäjän talouden perusongelmia.
Vähitellen alkaa olla perusteet puhua Venäjä-ilmiöstä taloudessa samaan sävyyn kuin Kiinasta tai nykyään myös Intiasta. Kolmen jättiläisen kasvuluvut hakkaavat kirkkaasti numerot, joita nähdään läntisessä Euroopassa, Yhdysvalloissa tai Japanissa. Rikkaiden teollisuusmaiden taloudet ovat jämähtäneet paikalleen.
Kiinalla, Intialla ja Venäjällä on yhteistä suuren koon ohella myös se, että syvistä sisäisistä kehityseroista huolimatta niissä on toimiva koulutusjärjestelmä. Se takaa osaavaa työvoimaa ja parantaa näin edellytyksiä kestävään nousuun.
Suomen ja Venäjän rajasta on puhuttu paljon maailman jyrkimpänä elintasokuiluna. Tämä pitänee yhä kutinsa, mutta tosiasia on myös, että Venäjä kuuluu maailman tärkeimpien teollisuusmaiden G8-ryhmään ja sen kansantuotteen keskimääräinen kasvuvauhti on viime vuodet ollut yli kuusi prosenttia.
Elintasokuilut ovat pikemminkin siirtyneet Venäjän sisälle. Esimerkiksi Pietarin ja Moskovan keskustat ovat kuin eri maailmasta maan syrjäkolkkien kyliin verrattuna. Kenties juuri tämä Venäjän räikeä sisäinen eriarvoisuus on estänyt Suomessa havaitsemasta kunnolla sitä, että taloudellisessa mielessä Venäjä alkaa olla aivan uudenlainen mahdollisuus.
Öljyn korkea hinta ja siitä saatavat myyntitulot ovat auttaneet presidentti Vladimir Putinin hallintoa vakauttamaan maan taloutta. Venäläisten kannalta kehitys näyttää nyt ennustettavalta, ostovoima kasvaa ja tulevaisuuden varaan voi tehdä suunnitelmia. Se on aidosti uutta. Venäjän sotkuinen lainsäädäntö on ulkomaiselle sijoittajalle yhä suuri ongelma, mutta yrityksiä sen uusimiseen on vireillä.
Sitra julkaisi hiljattain selvityksen, jossa pohditaan Luoteis-Venäjää Euroopan uutena kasvukeskuksena. Ajatus ei ole tuulesta temmattu. Koulutettu halpa työvoima ja suuret energia-, metsä- ja metallivarat tarjoavat todellisia mahdollisuuksia kehitykseen.
Venäjä on nyt Suomen viidenneksi suurin vientimaa. Jos suotuisat olot jatkuvat, se saattaa vuosikymmenessä nousta Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi. Pitkään valmisteltu, Venäjän jarruttelema investointisuojasopimus olisi saatava voimaan. Maantieteellinen läheisyys on etu, mutta on hyvä ymmärtää, että Venäjälle on muitakin menijöitä.
Etulyöntiasema on niillä, jotka ovat liikkeellä oikeaan aikaan. Suoria investointeja tarvitaan, mutta erityisesti Suomen vahvuutena voisi olla alihankintakulttuurin luominen Venäjälle kuten selvityksen yksi tekijä, Etlan tutkimusjohtaja Hannu Hernesniemi ehdotti Kalevassa tiistaina.
Kostamuksessa tästä on jo toimiva esimerkki. Suomella on idänsuhteista pitkä ja realistinen kokemus. Nyt edessä alkaa olla tilanne, jossa naapurissa avautuvia mahdollisuuksia olisi kyettävä ajattelemaan uudella, ennakkoluulottomalla tavalla.