MTV3:n Huomenta Suomi täytti tänään 20 vuotta. Se oli aloittaessaan ensimmäinen ajankohtainen aamutelevisio Pohjoismaissa.
Merkkipäivän juhlalähetystä tähditti värikäs vierasjoukko pääministeri Matti Vanhasesta Diili-ohjelman voittajaan Antti Seppiseen.
Ohjelmaa juonsi muun muassa Lauri Karhuvaara, joka oli mukana jo ensimmäisessä Huomenta Suomi -lähetyksessä.
- Jännitys oli tavattoman suuri. Tehtiin pioneerihommaa, Karhuvaara muistelee.
Osa tekijöistä oli ollut koko yön töissä, kun Karhuvaara itse saapui paikalle aamuyöllä puoli kolmelta.
- Sitten ruvettiin hiomaan ensimmäistä lähetystä. Se oli kuitenkin kaksi ja puoli tuntia pitkä. Semmoistahan ei Suomessa ollut aiemmin tehty.
Juontaja kertoo edelleenkin olevansa hyvin innostunut Huomenta Suomesta ja nauttivansa suoran lähetyksen fiiliksestä.