Kolmen viikon sisällä kaksi pohjoispohjalaista kuntaliitoshanketta on mennyt kiville. Demokratia puhui, mutta päätösten fiksuus jää nähtäväksi.
Vielä kesäkuun alussa näytti mahdolliselta, että sekä Siikalatvan että Suomenselän suunnalla Pohjois-Pohjanmaalla siirryttäisiin vuoteen 2009 uusien kuntien suojissa. Piti syntyä Selänteen ja Siikalatvan kunnat. Selänne jysähti kiville, kun Kärsämäen ja Reisjärven valtuustot sanoivat ajatukselle ei. Haapajärvi ja Pyhäjärvi olisivat neljän liittoon lähteneet.
Siikalatvalla Rantsila, Kestilä ja Piippola olisivat olleet valmiita liittoon. Hanke levisi kuitenkin alkutekijöihinsä, kun Pulkkilan valtuusto päätti sanoa ei. Palapelin viides pala oli hukattu jo kesäkuun alussa, kun Pyhäntä päätti pärjätä omin voimin.
Kunnallinen demokratia on puhunut, eikä asiassa ainakaan kuntien omin päätöksin voi uskoa tapahtuvan enää mitään tällä vaalikaudella. Seuraavat kuntapäättäjät valitaan ensi vuoden lokakuussa, mutta kynnys uusiin liitosselvityksiin voi kummallakin seudulla olla korkea nyt koettujen haaksirikkojen jälkeen.
Vuoden 2009 jälkeen kunnat eivät saa enää valtion huomenlahjana antamaa korkeinta mahdollista yhdistymisavustusta. Sitä jaetaan vuoteen 2013 asti, mutta olennaisesti pienempänä. Jos Siikalatvan viisi kuntaa ja Selänteen neljä kuntaa olisivat yhdistyneet 2009, avustusta olisi ollut luvassa kummallekin joukolle yli yhdeksän miljoonaa euroa.
Kuntaliitokset kaatuivat siihen, että jotenkuten pärjäävät kunnat eivät kiinnostuneet yhteiselosta niiden kanssa, joille menee huonosti tai surkeasti. Rakentamisen huippusuhdanne esimerkiksi on tuonut työtä ja verotuloja Pyhännälle, mutta entä sitten kun kysyntä hiljenee?
Normaalissa suhdannekierrossa sekin vaihe tulee eteen väistämättä. Kärsämäen valtuustossa kysyttiin, mitä siitä voi tulla, jos neljä taantuvaa kuntaa pannaan yhteen. Olennaisempi kysymys kuuluu kuitenkin, mitä tulee, kun neljä taantuvaa kuntaa yrittävät kukin sinnitellä omin voimin.
Niissä kunnissa, joissa talous on saatu pidettyä jotenkuten tasapainossa, ajatus köyhemmän naapurin pelastamisesta herättää närää. Perspektiivin pitäisi kuitenkin ulottua ohi seuraavankin vaalikauden. Suomen väestö ikääntyy nopeammin kuin mikään muu Euroopan kansa. Kuntien itsenäisyydessä tai yhteen menossa ei silloin ole kyse vain vaakunasta ja kotipitäjän nimestä vaan siitä, miten kunta pystyy ylläpitämään edes peruspalveluja.
Kuntien omat hartiat eivät riitä nytkään palvelujen pyörittämiseen. Valtion osuus kuntien käyttömenoista on esimerkiksi Siikalatvan ja Selänteen alueella pienimmilläänkin yli 35:ssä ja enimmillään lähes 50 prosentissa. Ne pärjäävät siis saamiensa tulonsiirtojen avulla.
Ehkä tämän valtion selkänojan vuoksi kuntien päättäjillä on luja usko siihen, että valtio kyllä tulee apuun tarvittaessa. Kuitenkin esimerkiksi valtion harkinnanvaraisia avustuksia supistetaan koko ajan. Vuonna 2004 niiden kokonaissumma oli 50 miljoonaa euroa, kun tänä vuonna jaossa on enää 14,5 miljoonaa euroa.
Nyt kariutuneissa Pohjois-Pohjanmaan hankkeissa oli mukana kuntia, jotka ovat saaneet valtiolta hätäapua useana vuonna peräkkäin. Ainakin osassa kuntia tarve jatkuu. Elokuun loppuun mennessä kuntien pitäisi esittää sisäministeriölle suunnitelma siitä, miten ne tasapainottavat taloutensa.
Hyvät neuvot ovat nyt kalliit, kun liitosta kaavailleilla kunnilla ei ilmeisestikään ole muita vaihtoehtoja mietittynä - ja juuri siksi kuntaliitosten kaato oli vastuutonta.