Mehiläisten hoidosta on tullut viime vuosina pienelle ydinporukalle kohtuullista liiketoimintaa. Vaikka mehiläisten hoitoa harjoittavien kokonaismäärä on Suomessa vähenemään päin, mehiläistarhojen koko ja sitä kautta hunajan tuotantoluvut ovat kasvaneet. Toimintaa tehostetaan lisäämällä alan koulutustarjontaa.
Tällä hetkellä alaa harjoittavia on noin 2 500, laskeskelee projektipäällikkö Mika Rintala Suomen Mehiläishoitajain Liitosta. Rintalan mukaan ei ole kulunut pitkään siitä, kun hoitajia oli vielä noin 4 500. Päätoimisia mehiläistenhoitajia on tällä hetkellä noin 80, ja sivutoimisia on noin 250. Valtaosa hoitajista on harrastajia.
"Pesämäärät ovat lisääntyneet. Ennen oli enemmän yhden kahden pesän tarhaajia. Nyt pesiä on tavallisesti useita kymmeniä", Mika Rintala sanoo.
Yhdestä pesästä saadaan keskimäärin 38,5 kiloa hunajaa. Suomalaiset mehiläistarhat tuottavat vuosittain keskimäärin 1,6 miljoonan kilon hunajasadon. Viime kesänä hunajaa saatiin tätä niukemmin, noin 1,3-1,4 miljoonaa kiloa. Hunajan myyntihinta on 9-15 euroa kilo, ja hunajamarkkinoiden arvo on noin 17 miljoonaa euroa.
Kukasta kukkaan kiertävien mehiläisten aikaan saaman pölytyshyödyn arvo on selvästi suurempi kuin hunajasta saatavat myyntituotot. Pölytyshyödyn arvo on noin 51,5 miljoonaa euroa. Pölytettävästä kasvista riippuen mehiläispölytys lisää satoa 10-50 prosentilla.
Hunajan kokonaiskulutus on viime vuosina ollut 2,3-2,5 miljoonaa kiloa. Suomessa myytävästä hunajasta kotimaassa tuotetun osuus on noin 60 prosenttia.
Kainuu on oikea
Suomen hunaja-aitta
Hunajan tuottaminen onnistuu Mika Rintalan mielestä koko maassa, ja mehiläisiä tarhataankin pohjoisessa Inariin saakka.
"Mehiläisiä voi pitää melkein missä vaan. Hunajaa tulee hyvin jopa keskeltä metsää", Rintala kertoo.
Pohjois-Suomen hunajantuotantoa on ruvettu kehittämään aivan tosissaan, kertoo pitkän linjan kasvattaja Pentti Korhonen. Korhonen toimii mehiläisten hoidon kouluttajana Ouluseudun yrityspalvelujen hankkeessa.
Pohjoissuomalaisen hunajan laatu voidaan arvottaa korkealle. Varsinkin Kainuun horsmikot saavat kiitosta hyvälaatuisen hunajan lähteenä. Tärkeä satokasvi on myös valkoapila.
Pohjoisen horsmahunaja pysyy Korhosen mukaan hyvin juoksevana ja on maultaan parasta. Monet pohjoissuomalaiset tuottajat ovat Rintalan mielestä oppineet hyödyntämään hyvin alueellisuutta tuotteidensa markkinoinnissa.
Korhonen on hankkinut oman osaamisensa Itävallasta, jonka vuoristoseuduilla mehiläisten hoidosta on tehty melkeinpä taiteenlaji. Nyt hän jakaa keräämänsä tietoa alan kotimaisille harjoittajille. Alppimaassa hunajantuotannolla on pitkät perinteet; sopivaa mehiläisrotua on jalostettu satakunta vuotta.
"Suomeen on luotava mehiläiskulttuuri", Korhonen toteaa.
Mehiläisiä ei opi
tuntemaan hetkessä
Rintalan mukaan mehiläistenhoitajalta vaaditaan kohtuullista fyysistä kuntoa, ja lisäksi hoitajalla ei tulisi olla pahoja allergioita.
"Koska toimitaan elintarvikkeen kanssa, täytyy olla tarkka hygienian suhteen. Mehiläisten kanssa toimeen tuleminen vaatii kovaa opiskelua, eivätkä kaikki opi sitä ikinä", Rintala toteaa.
Myös Pentti Korhonen korostaa, että mehiläisten hoito vaatii taitoa ja osaamista. Hän katsoo, että alan opiskelu kestää vuosia, tai oikeastaan koko eliniän.
Yksi mehiläisten hoidon lähtökohdista on "kunnon kuningattaren" hankkiminen, ja sellainen löytyy Korhosen mukaan vain Ylä-Itavallasta. Hyvä kuningatar on kova munimaan.
"Myös tautien hallinta on tärkeää. On pahoja mehiläistauteja. Niitä ei saa levittää", Korhonen painottaa.
Kolmas pääasia on hyvä hoitotekniikan hallinta. Kun tarhauksen aloittaa, on syytä valita rauhallinen mehiläsrotu.
"Minulla on ollut 'pirullisia' mehiläisiä. Ne ovat tavallisesti degeneroituneita mehiläisiä eli rotujen risteytymiä", Korhonen sanoo.
Hyvä kesä vaikuttaa satoon eli auringon paistetta on saatava riittävästi ja sadetta vähän.
"Tärkeää on myös tarhan paikka", Korhonen lisää.
Hän muistelee mielellään yhtä 80-luvun lopun kuumaa kesää.
"Silloin sain sata kiloa hunajaa yhdestä pesästä."
