Viikonlopun aikana rockin ääripäät kohtasivat Joensuun Ilosaarirockissa, jolle tuli tänä vuonna täyteen pyöreät 35 vuotta.
Päätöspäivänä sunnuntaina festivaalilla kuultiin englantilaisen punk-legenda The Damnedin keikka ja ilta huipentui tanakkaa kulutuspoppia viimeiset kymmenen vuotta työstäneen Neljä Ruusua -yhtyeen kotikenttäkonserttiin.
"Puolalainen punkyhtye Paprika Korps ajoi tänne Puolasta saakka omalla autollaan, kun taas The Darknessin viisi ja puoli tuhatta kiloa painavan kaluston kuljettamiseen tarvittiin rahtikone", kertoo Ilosaarirockin tiedottaja Janne Riiheläinen.
Vaikka festivaalin päälavalla kuultiinkin tänä vuonna Apulannan ja Maija Vilkkumaan kaltaisia suomalaisia meganimiä, on tapahtuma ennemminkin nousevaan rockiin keskittyvä festivaali.
"Olemme taiteellisesti kunnianhimoinen rockfestivaali, ja etsimme tapahtumaamme mieluummin sellaisia yhtyeitä, joita pari tuhatta ihmistä haluaa palaen nähdä, kuin sellaisia yhtyeitä, joita 20 000 ihmistä kuuntelee puolella korvalla radiosta", Riiheläinen määrittelee festivaalin linjaa.
Kimalletta ja jytää
Lauantaiyönä soittanut brittiläinen The Darkness on monessa mielessä rock-kliseiden lavuaari ja museo. Spinal Tap -elokuvasta ja tukevasta 1970-luvun glamrockista vaikutteita ottaneesta yhtyeestä on vaikea sanoa, onko se musiikkinsa kanssa tosissaan vai ei.
Karvaverhoiltuihin, 1980-luvun hevibändien suosimaa spandex-muotia myötäileviin raitahousuihin sonnustautunut yhtyeen laulaja Justin Hawkins kukkoili itsensä kuitenkin yhtyeen laulut tunnistaneen festivaaliyleisön sydämiin.
The Darkness on äärimmäisen tanakka, rockin vuosikymmenisiä perinteitä kunnioittava kvartetti. Keikkansa uuden levyn nimikappaleella One Way Ticket To The Hell aloittanut, ja tyylilleen uskollisena AC/DC:n Highway To Hell -coveriin settinsä päättänyt yhtye oli hauska ilmestys suomalaisessa kesäyössä.
Perinnetietoinen, raskaana natiseviin bassokuvioihin ja lennokkaisiin kitarariffeihin perustuva musiikki ei ehkä ole kaikkein persoonallisinta, mutta tyyli, jolla yhtye musiikkinsa keikalla esittää, on jotain jäljittelemätöntä.
Hawkinsin rock-fraseeraus ja jo pelkkä yhtyeen basistin Richie Edwardsin vauhkoontunutta Pääsiäissaarten patsasta muistuttava olemus antavat esitykseen sellaista kipinää, jota moni muu pitkällekin ehtinyt yhtye saa hakemalla hakea.
Humppakärpänen puri monia
Eurooppaa ristiin rastiin kiertänyt joensuulaisorkesteri Eläkeläiset tarjosi sunnuntaiaamuna festivaaliviikonlopun ensi hetkistä selvinneille sellaisen kupletti-ilotulituksen, joka ei jättänyt yleisöä kylmäksi.
Kun The Darkness hyödynsi musiikissaan rockmachoilun rankimpia kliseitä, avautui Eläkeläiset yleisölle rock-klassikkoja laidasta laitaan uusioivana jukeboksina, joka yhdisti keikallaan rennon soiton, hauskanpidon ja remellyksen.
Eläkeläiset on kuin Suomi, tai rockfestivaali, pienoiskoossa. Kun yksi yhtyeen jäsenistä vitsailee pudonneensa pienenä pataan, joka on ollut täynnä Carillo-katkeroa, tunnustaa toinen joutuneensa bingopalloja arpovaan koneeseen.
Katkeropullon kesken keikan avaava, ja avoimesti ryyppäämisestä ja koheltamisesta humpparynkytyksissään kertova yhtye vierittää kuulijoilleen uusioversioita niin Madonnan, Iron Maidenin, kuin englantilaisen taidepunkbändi Magazinen tuotannosta kuulostamatta hetkeäkään kornilta, tai keskeneräiseltä.