Tapio Rautavaara teki laulun hevosesta ja miehestä iloisella 1950-luvulla. Juokse sinä humma?-rallissa taivas oli tumma ja taival pitkänlainen, eikä tyttö tullut kyytiin, kun poika oli hurjanlainen.
Niinpä hevosmies sai ajella kahden hummansa kanssa, sillä humma on pojalla ainoa aarre, eikä sellaista ei ole kellään muulla. Pojan tietä peitti varjot ja maantieltä kuului hiljaa laulu kun Liinukka harjaa heitti.
"Voi kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla", hevosmies lauloi Rautavaaran riimityksessä.
Tapio Rautavaaran kulta-aikoina hevonen veti työkoneita pelloilla auringonnoususta iltahämärään. Laajoilla korpien metsätyömailla hevonen kuljetti tukit uittojokien varteen.
Silloin miehet olivat rautaa, reet puuta ja hevonen miehen uskollisin kaveri työssä ja joutohetkinä.
Ja osuvalta kuulostaa jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin toteamus, että talvisodan puolustus nojautui kuormahevosten länkiin. Se, joka on nähnyt suomenhevosen vetävän lastinsa nurisematta läpi mäkisen ja kivisen maaston tai umpihangessa, tietää mistä kenraali puhui.
Suomenhevonen on tunnetuin suomalaisuuden symboli, vertauskuva, jota ylistetään lukemattomilla laatusanoilla. Mykkyyteen taipuvainen isäntämieskin herkistyy puhumaan kauniita sanoja, kun puhe kääntyy hevoseen. Suomenhevosen perusolemus valloittaa jäyhän sielun.
Ja vaikea on suomenhevosen vuolasta ylistystä kyseenalaistaa.
Suomenhevosen paras ystävä, suomalainen mies, tuskin tulee koskaan kehittymään niin kiitellyksi ja monipuoliseksi, millaiseksi suomenhevosta kuvataan.
Sopeutuva. Sisukas. Vahva. Kestävä. Rehellinen. Uskollinen. Nöyrä. Rauhallinen. Mietiskelevä. Yhteistyöhaluinen. Oppiva. Tosissaan yrittävä. Pyrkivä.
Siinä laatusanoja, joita suomenhevoseen liitetään.
Suomenhevonen on kansallinen alkuperäisrotu, joka täytti sata vuotta vuonna 2007.
Suomenhevosen tyyppi määriteltiin suomenhevosen jalostusohjesäännössä kymmenisen vuotta sitten. Sen mukaan juoksijoiden tulee olla kevytmuotoisia, mutta lihaksikkaita ja pitkäjalkaisia.
Työhevonen puolestaan näyttää jykevältä, pitkärunkoiselta, syvältä ja usein raskasrakenteiselta.
Ratsu on ryhdikäs, pitkäkaulainen ja pienipäinen, ei kovin pitkärunkoinen, viistolapainen ja säkä on selväpiirteinen.
Pienhevosesta sanotaan, että sen tulee olla sopusuhtaisen pieni kaikilta osiltaan.
Suomenhevosen rotutyypin virallinen määritelmä toteaa, että se on "käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen yleishevonen. Se on keskikokoinen, hyväryhtinen ja melko vankka. Sen pää on kuiva ja suora, kaula melko tukeva ja runko pyöreä, pitkä ja sopusuhtainen. Jalat ovat kuivat ja järeät sekä kaviot hyvät. Liikkeet ovat säännölliset ja joustavat. Ilme on rehellinen. Sillä on selvä sukupuolileima."
Tositarina Kauhavalta kertoo, miten pohjalainen hevosmies hallitsi markkinoinnin. Isäntä omisti Mauseri-nimisen orin. Hän laittoi renkinsä vappumarssille ja kirjoitti rengin kylttiin: "Kannata kansanvaltaa, astuta Mauserilla".
Moneen lähtöön on siis suomenhevonen saanut astua.
Tapio Rautavaara päätti laulunsa tuokiokuvaan, jossa maantietä matkaava kaksikko löytää kotiinsa. Vaikka metsässä huokaa tuuli, maantien mutkassa on tölli ja siellä on hevosmiehen kirsikkapuu, jonne humma osaa seisahtaa.
Tänä viikonloppuna suomenhevosen ystävät pysähtyvät Ouluun. Kuninkuusraveissa Äimärautiolla juoksevat maan parhaat oriit ja tammat. Eivätkä kisat ole enää vain hevosmiesten juhlaa, vaan radan ympärille kokoontuvat myös naiset ja nuoret.