Sonera-oikeudenkäynti osoitti heti alussa, että meno yhtiön operatiivisessa johdossa on ollut vastuutonta. Oikeudenkäynnin kestäessä vanhan johdon toiminta on osoittautunut vielä sitäkin vastuuttomammaksi.
Oikeudessa syytetty on syytön niin kauan kuin toisin todistetaan. Senkin jälkeen tuomitulla on oikeus valittaa tuomiostaan ylempään oikeusasteeseen. Nämä oikeusvaltion periaatteet pätevät myös Helsingin käräjäoikeuden käsittelyssä olevaan Sonera-juttuun.
Vaikka oikeudenkäynnin lopputulosta on turha ennakoida, käräjöinti on jo tähän mennessä todistanut selkäpiitä karmaisevalla tavalla, että meno tuolloin vielä valtioenemmistöisessä teleyhtiössä yltyi toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderin kaudella ja etenkin 2000-2001 hulvattomaksi ja oli paljon pahempaa kuin kukaan osasi kuvitella. Yhtiötä johdettiin kyseenalaisin periaattein, ja sen johto käytti tavoitteidensa saavuttamiseksi menetelmiä, joiden lainmukaisuuden tutkinta kuuluu oikeudelle.
Oikeudenkäynti on paljastanut yhtiön tuolloisen johdon toimintatavoista vastuuttomia ja orwellmaisia piirteitä, joita on ollut vaikea uskoa löytyvän ainakaan arvostetusta pörssiyhtiöstä. Teleyhtiön jos minkä odottaisi olevan erityisen tarkka siitä, että kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvaa viestintäsalaisuutta kunnioitetaan viimeisen päälle. Oikeudenkäynnissä ilmi tulleet seikat pakottavat esittämään epäilyn, että yhtiön johto pyyhki pöytää tällä perusperiaatteella. Tuolloinen johto on myös antanut ymmärtää, ettei se tiennyt, mikä oli sallittua ja mikä ei. Jos näin oli, kysymys kuuluu, millä perustein johto oli valittu.
Oikeudenkäynnin päähenkilöt ovat entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander ja entinen turvallisuusjohtaja Jukka E. Miettinen. He ja muut syytetyt ovat kiistelleet, kenelle kuuluu vastuu siitä, että Soneran työntekijöiden ja hallituksen jäsenten sekä toimittajien puhelutietoja kaiveltiin esille yhtiöstä lähteneen vahingollisen, mutta valitettavasti oikeaksi osoittautuneen tietovirran patoamiseksi. Keskinäinen kiistely on itse asiassa toissijaista. Tärkeintä on se, miten tällainen meno oli ylipäätään mahdollista.
Relander on perustellut puhelintietojen selvittämistä sillä, että tietovuodot vaaransivat yhtiön toimintaa. On oikeampaa sanoa, että ne vaaransivat yhtiön johdon aseman. Loppujen lopuksi oli Soneran etu, että kupla puhkesi. Olisi ollut yrityksen ja sen omistajien etu, jos kupla olisi puhjennut vieläkin nopeammin. Sonerassa haaskattiin veronmaksajien varoja miljarditolkulla. Näin jälkikäteen voi vain kysellä, olisiko Sonera ajautunut ruotsalaisen Telian syliin, jos jalat olisi pidetty maassa.
Puurojen ja vellien sekaisin menoa kuvastaa se, että Relander syytti oikeudessa yrityksen hallituksen jäseniä väärinkäytöksistä ja hallitusta vastuuttomuudesta. Tilanne rauhoittui Relanderin mielestä vasta sen jälkeen, kun hallitus saatiin vaihdetuksi keväällä 2001.
Yritysmaailmassa on selvät säännöt: toimiva johto johtaa operatiivista toimintaa ja on vastuussa yrityksen kokonaisetua valvovalle hallitukselle. Sen on valvottava toimitusjohtajaa, mutta Sonerassa näyttää käyneen päin vastoin. Jotkut hallituksessa ennen sen vaihtoa istuneet jäsenet toimivat Soneran edun mukaisesti yrittäessään oman asemansa vaarantaenkin tuoda epätavanomaisin keinoin julki, mitä yhtiössä todellisuudessa tapahtui.
Soneran hullut vuodet ovat synkkä luku Suomen yrityshistoriassa. Olipa oikeudenkäynnin lopputulos mikä tahansa, tapahtumat Sonerassa korostavat siitä, miten tärkeää hallituksen on valvoa toimivaa johtoa kaikissa oloissa.