Aapelin Siunattu hulluus kuuluu kesäteattereiden keskeiseen ohjelmistoon.
Tarinassa vanhemmat veljekset lähtevät viemään nuorinta veljeään hoitoon hullujen huoneelle.
Matkan varrella tavataan kaikenlaista omintakeista kengänkuluttajaa ja hulluuskin alkaa asettua omaan vaikeasti rajattavaan kategoriaansa.
Aapelin aihe on sinänsä vakava. Se tarkastelee poikkeavuuden ja norminmukaisuuden rajoja ja rajanvetämisen ongelmallisuutta tai ylipäätään tarpeellisuutta.
Kesäteatteriversiossa ei kuitenkaan tuskailla akateemisessa maailmassa. Repliikkeihin on saatu sujutettua sopiva annos maailman pohdintaa niin, ettei pahemmin haukotuta. Sillä pyörä kulkee, maitopänikät heiluvat ja kahvipöytä on katettu. Ja taas mentiin rättisitikalla korttelin ympäri.
Torniolaisen teatteriversion esillepanossa on oivallisesti hyödynnetty historiallista Åströmin kartanon pihapiiriä monine aitan ikkunoineen ja ovineen. Lavastus viittaa jo itsessään menneeseen, kadotettuun aikaan ja miljööseen.
Näytelmä rytmittyy juuri piharakennusten käytön vuoksi napakasti, tyhjiä hetkiä ei ole. Luonnon omaa näyttämöä ja auringon suomaa kohdevaloa olisi tosin voinut käyttää hyväksi. Tuntui hassulta, kun kohtaukset käytiin ennalta sovituilla neliömetreillä, jotka ainakin heinäkuun alun iltana jäivät varjoon. Aurinkoinen aitan edusta sen sijaan ammotti tyhjyyttään.
Jukka Lempisen ohjaus vaikuttaa yleisdemokraattiselta. Kukaan näyttelijöistä ei nouse toisensa ylitse eikä kenenkään karisma pääse oikein säteilemään. Se taas on vahinko.
Mutta aika tehnee tehtävänsä. Elokuussa Taisto Yrjänän Ana ja Asko Unholan Vilippus eivät turhia hötkyile, vaan toimivat hyvänä vastaparina jo nyt sangen mallikkaalle huijari-Lempiselle, Pasi Hakalalle. Torniolainen konkarinäyttelijä Maija Kurtti näyttää taas kyntensä.
Juuri toukokuussa hän veti vaativaa roolia näytelmässä Rahalla saa. Kesäteatterissa hänellä on kolmoisrooli. Hatunnosto rouvalle.