Kyrö. Nimi, joka on tatuoitu ikuisiksi ajoiksi suomalaisen urheilun vammautuneeseen raajaan. Kyrö. Siinä siis oiva sukunimi urheilukirjan kirjoittajaksi.
Tämä ei ole se Kyrö. Tämä on se toinen, kirjailija Tuomas Kyrö, joka hurahti urheiluun 1980-luvun alun herkkinä poikavuosina. Edith Södergranin modernismin sijasta hän kantoi tulta Juha Miedon, Thomas Wassbergin, Paolo Rossin, Vladislav Tretjakin, Jari Puikkosen ja vastaavien sankareiden urheilusuoritusten kiihdyttämänä.
Niin kuin runoilija luki Södergrania ja ryhtyi itse kirjoittamaan, minä katsoin Reijo Ståhlbergia ja ryhdyin pakittamaan, Kyrö hekumoi Urheilukirjansa ensimmäisellä sivulla.
36-vuotias Kyrö on 2000-luvun arvostetuimpia nuoren polven prosaisteja, jonka vuonna 2005 ilmestynyt lohduton, mutta samalla oudon kaunis Liitto ylsi Finlandia-ehdokkaiden joukkoon. Urheilukirja, phyi hitto, eikö tämä olisi ollut vielä pari vuosikymmentä sitten aihepiiriltään kirjailijan katu-uskottavuuden itsemurha?
"Olisi varmaankin ollut. Minua on aina houkutellut kirjoittaa juuri siitä, mistä ei muka saisi kirjoittaa. Miksi en saisi kirjoittaa urheiluista, jos se on ollut niin merkittävässä roolissa elämässäni", Kyrö kysyy.
Lue lisää Tuomas Kyröstä sunnuntain Kalevasta!
