Kuopion käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 36-vuotiaan miehen taposta ja pahoinpitelystä kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Oikeus katsoi, että mies aiheutti samaan kaljoitteluseurueeseen kuuluneen 35-vuotiaan miehen hukkumisen Kirveslahden uimarannalla Kuopion Petosella viime toukokuussa. Mies tönäisi riidan päätteeksi humalaisen miehen laiturilta kylmään veteen ja painoi hänet veden alle. Sukeltaja löysi miehen hukkuneena noin viiden metrin päässä rannasta puolentoista metrin syvyydestä.
Mies kiisti syytteen. Hänen mukaansa kysymys oli leikistä. Käräjäoikeuden mukaan toiminta oli hyvin vihamielistä. Jo humaltuneen uhrin pudottaminen kylmään veteen aiheutti hengenvaaran. Tekijä myös oletti, että uhri oli uimataidoton. Lisäksi oikeus katsoi, että syytetty hyppäsi vielä laiturilta miehen päälle, minkä jälkeen tämä painui vedenpinnan alle.
Samaan seurueeseen kuului myös kaksi muuta miestä ja yksi nainen. Käräjäoikeuden mukaan kukaan heistä ei hälyttänyt apua vaan kaikki poistuivat nopeasti rannalta. 37-vuotias kuopiolaismies tuomittiin pahoinpitelystä ja pelastustoimen laiminlyönnistä sakkoihin.
Sakkorangaistuksen saivat pelastustoimen laiminlyönnistä myös 25-vuotias kuopiolaisnainen ja 34-vuotias mies.
Neljän miehen laiturikaljoittelulla oli useita silminnäkijöitä. Tapauksesta ilmoittivat hätäkeskukseen paikalla olleet sivulliset. Nainen oli tullut paikalle vasta riidan alettua.
Käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan uhrin vanhemmille kummallekin 5 000 euroa ja sisarelle 2 000 euroa henkisestä kärsimyksestä. Mies oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen maaliskuussa.