Suomalainen ei pidä mistään niin paljon kuin pelottelusta.
Meikäläinen nauttii, kun joku tulee ja maalaa olohuoneen seinälle pirun. Oikein uhkaavan otuksen, jolla on hirvittävät aikomukset ja pohjaton halu syödä pöytäliinat, sohvatyynyt ja perintöalpakat.
Euromaiden talouskriisiä on taottu lujasti kaaliin.
Ellei tehdä sitä, tätä tai tuota, niin kaikki kaatuu - ja vaikka tehtäisiinkin, niin vähintään hyvä pilaantuu, suora käpertyy, ympyrä neliöityy.
Perussuomalaisten keväinen vaalivoitto lietsottiin pelkällä pelolla. Äänestäjiä kannustettiin kavahtamaan EU:ta, homoja ja ulkomaalaisia.
Mehän kyllä alettiin kavahdella. Seuraukset ovat ruvenneet näkymään tavallisessa elämässä.
Omakotiyhdistys peljästyi Salossa maahanmuuttajataustaista talonmiestä niin jytkysti, että antoi tälle potkut ihonvärin takia.
Salossa tuumivat, ettei talonmiehen sovi olla nokikolari. Maassa on tallustettava maan tavalla, tai se on jalat pois.
Umpirasistiset kotitontut pullistelevat voimiensa tunnossa. Pelkokerroin alkaa olla jo niin suuri.
Lisää on tulossa. Tällä menolla presidentinvaaleissa valitaan maan johtoon mörkö, mahtavalla äänivyöryllä.
Mörön sijaisia on jo ilmoittautunut.
Keskustan Paavo Väyrynen haalii kannattajia esittelemällä apokalyptisia näkyjään maakylien toreilla.
Eräs sellainen on kruunun käyttöönotto valuuttana heti kun euro on romahtanut. Väyrysen mieleen lienee tullut Raamatun lause: kärsi, kärsi niin kirkkaiman kruunun saat.
Kokoomuksen Sauli Niinistö on puhunut "uhkaavasta umpikujasta", ja sekös on meille suomalaisille mukavan nahkea paikka.
Sdp:n Paavo Lipponen on vasta käynnistellyt tuomiopäivän maansiirtokonettaan, mutta kyllä siltä suunnalta meitä vielä nahkurin orsilla ihanasti peitotaan. Odotetaan vain.
Perussuomalaisten Timo Soini kykenee huutamaan minkä tahansa härskin kauhu-uutisen ennen kuin heilauttaa itsensä takaisin sängyn alle piiloon.
Hän toimii kuten Jutta Grahnin mies Veikko Huovisen novellissa. Näköjään sillä pääsee pitkälle.
Nämä poliitikot jos ketkä haistavat yleisen pelon ilmapiirin. He osaavat ottaa sen politiikan käyttövoimaksi.
Kun vaalikarkelo loppuvuodesta yltyy, veikkaan EU:n rahakriisin ja ilmastonmuutoksen kaltaisten isojen pelkojen vaihtuvan arkipäiväisemmiksi aiheiksi.
Pikkupirut on helpompi pukea tajuttavaan muotoon.
Hengitystä tunkkaistava hammaskivi tulee olemaan varmasti yksi puhutuimmista aiheista. Samoin se, etteivät kasvorypyt tahdo oieta kalliillakaan voiteella.
Suuressa vaalikeskustelussa muistutetaan, kuinka Suomi menettää maineensa hienostuneempien kansojen silmissä. Tuomiopäivää ounastellaan.
Kansalliseen pelontunteeseen on myös historialliset syynsä.
Vuonna 1899 meitä nuiji helmikuun manifesti, 1918 sisällissota, 1939 Neuvostoliitto, 1944-45 Saksa. Vuonna 1974 sammutimme katuvalot öljykriisin takia, 1991 ja 2008 rytisi lama päälle.
Pieni maa selviää tuollaisista avoimella mielellä, ei käpristymällä sisäänpäin. Tokka on aina enemmän kuin hukka.
Maabrändivaltuuskunta yritti kirkastaa kansallista linjaa, mutta vähän hassuin tuloksin.
Pääasiaksi nousi järvien saattaminen juomakelpoiseksi. Valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila korosti, että koko kansan on tartuttava toimeen.
En tiedä, kuinka paljon se rohkaisee katsomaan tulevaisuuteen, että kansaa pyydetään järviä pesemään.