Kun korkeusmittari näyttää 2 500 metriä, hienoinen kylmä hiki alkaa nousta pintaan. Vielä puoli kilometriä, ja sitten on tarkoitus ponkaista koneesta ulos. Oulun laskuvarjokerhon hyppymestari Kimmo Paularanta toppuuttelee ensikertalaista, joka on jo täyttä päätä vetämässä suojalaseja silmilleen.
Kolmessa kilometrissä hypyn videoiva Petri Mastola avaa koneen oven. Hyinen ilmavirta tunkeutuu pikkuruisen Cessna-182:n sisälle, ja Paularanta antaa selän takaa lähtökäskyn. Kuvaaja on jo loikannut koneen siivelle. Ulos hypätessä ei juuri ehdi ajatella, niin nopeasti kaikki tapahtuu. Hyppy on yksi huiskaus vain, ja sitten ollaankin jo syöksymässä hirmuista vauhtia kohti maisemakortiksi kutistunutta maata.
Tunne on uskomaton. Hermostus on jäänyt jonnekin pienkoneen sisuksiin, ja adrenaliini tekee tehtävänsä. Vapaapudotuksen aikana ei ehdi ajatella mitään muuta kuin huikeaa vauhtia, lähestyvää maanpintaa ja korvissa suhisevaa ilmaa. Ihmeellisen kevyt olo saa unohtamaan kaikki luonnonlait.
Puolen minuutin jälkeen Paularanta avaa varjon, joka lopettaa vapaan pudotuksen. Varjon nykäistessä painovoima alkaa taas kirjaimellisesti tuntua. Alkaa leijailu kohti laskeutumispaikkaa, Heinäpään pallokenttiä.
Valjailla kiinni hyppymestarissa
Paularanta kehottaa kokeilemaan varjon ohjaamista. Varjossa on omat ohjauslenkit niin hyppymestarille kuin kyytiläisellekin. Muuta ei tarvitse itse tehdäkään, paitsi nauttia maisemista. Vaikka roikutaan korkealla ilmassa, olo on suhteellisen turvallinen - piteleehän ohjauslenkeistä mies, jolla on ansiolistallaan lähes 900 hyppyä.
Tandemhyppy hypätään aina kokeneen hyppymestarin kanssa, ja siksi vasta-alkajakin pääsee suoraan vapaapudotukseen. Hyppykoulutus kestää vain pari kolme tuntia, ja niinpä tandemhyppykurssille tulija löytää itsensä ilmasta heti kättelyssä.
Tandemhypyssä ollaan valjailla kiinni hyppymestarissa, jonka selässä laskuvarjo on. Valjaat kiinnitetään neljällä lukolla, joista jokainen yksistään riittäisi kannattamaan henkilöauton. Siitä huolimatta kaupungin yllä leijaillessa mielessä käväisee ajatus, että lukot saattaisivat sittenkin pettää.
Pelko osoittautuu turhaksi. Valjaat pitävät ja varjo liitää kevyesti kohti määränpäätä. Loppuajan voi jo oikeasti käyttää maisemien ihasteluun.
Ensimmäinen
hyppy ei unohdu
"Pyöritäänkö ympäri?" Paularanta kysyy. Saatuaan myöntävän vastauksen hän kallistaa oikealle, ja hetken aikaa kaupunki alapuolella kieppuu silmissä. Seuraavaksi otetaan pari kierrosta vasemmalle, ja kovempivatsaisellekin siinä on jo riittämiin.
Pallokentän nurmi lähestyy. Jarrutusta ja oikeaa laskeutumisasentoa on harjoiteltu etukäteen. "Kädet, jalat - ja veto!", hyppymestari komentaa. Laskeutuminen on pieni tömähdys, jonka jälkeen istutaan hieman pöllämystyneenä nurmikolla. Ei tee edes mieli suudella maankamaraa - itse asiassa ilmassa olisi viihtynyt paljon kauemmin.
Yksi asia on laskuvarjohyppääjien mukaan varma: ensimmäisen hypyn muistaa aina. Pallokentällä istuessa on sen verran euforinen olo, että lausahduksen paikkansapitävyyttä ei tule mieleenkään epäillä.