Nepalin pääkaupungin Katmandun terminmaalin lähtöaulassa kuhisee. Paikka on täynnä eri-ikäisiä vuorikiipeilijöitä. Yhtään perinteisen turistin matkalaukkua ei näy, vaan tavarat on pakattu isoihin varustekasseihin tai kookkaisiin reppuihin.
Mukana on myös viidentoista hengen suomalaiskiipeilijöiden ryhmä odottamassa omaa lentovuoroaan. Määränpäänä on vajaan tunnin lentomatkan päässä oleva Lukla, josta kiipeilijöiden trekkaukset alkavat.
Suomalaisryhmällä on kaikkiaan kahdeksan kantajaa ja kaksi paikallista opasta. Oppaista Nima on 30-vuotias nepalilainen ja aito sherpa. Hän aloitti aikanaan kokkipoikana, jatkoi kantajana ja toimii nyt oppaana. Edellytys uralla etenemiselle on kielitaito.
Nima on oppinut muutamia suomalaisia lauseita, kuten "kyllä lähtee, onko kaikki hyvin" ja "tuore paska haisee". Nima on aina iloinen ja auttavainen. Suomalaisista hän pitää. "Jos saan syksyllä viisumin, tulen Suomeen", hän sanoo.
Toinen suomalaisten opas Durgha on kahden lapsen isä läheltä Intian rajaa. Mies ei ole koskaan lukenut mitään, mutta on viidentoista vuoden aikana oppinut turisteilta kohtuullisen hyvän englannin kielen. Hän on nepalilaiseen tapaan syvästi uskonnollinen.
Uskonnollisuus kuultaa myös paikallisessa tervehdyksessä. Hyvien tapojen mukaan vastaantulijat tervehtivät tosiaan huudahtamalla "namaste", kunnioitan jumalaasi sisälläsi.
Nepalin 17-miljoonaisesta kansasta useimmat ulkomaalaiset tietävät ainakin maineikkaat sherpat, vuoristossa elävä sitkeä kansanosa. Sherpoista kuulusin lienee ensimmäisenä Mt Everestille nousseen uusi-seelantilaisen Edmund Hillaryn opas Tenzing Norgay. Kaksikko on siirtynyt jo taivaallisille vuorille eikä ratkaisua kysymykseen, kumpi nousi todellisuudessa ensimmäisenä huipulle, koskaan saada selville. Hillaryn maine Nepalissa on verrattavissa lähes pyhimykseen; kuvia ja kirjoituksia esiintyy kaikkialla. Elinaikanaan hän lahjoitti Nepaliin kouluja, keräsi varoja köyhille ja auttoi kaikin tavoin hänellekin rakkaaksi muodostunutta kansaa.
Suomalaisryhmän kanssa Namche Bazarin Zemlingin majatalossa oli yhtä aikaa tämän hetken arvostetuin shepra ja maailmanennätyksen omistaja. Apa Sherpa on noussut huipulle useammin kuin kukaan toinen - peräti 18 kertaa. Vuorikiipeilijöiden ja nepalilaisten keskuudessa suunnatonta arvostusta nauttiva Apa on nelikymppinen, vain 160-senttinen teräsmies.
"Kävin Mt Everestin huipulla viimeksi ranskalaisten kanssa viime vuoden toukokuussa. Nyt en ole sinne menossa, kun poliittiset olot ovat hieman sekavat", Apa Sherpa sanoo viitaten Tiibetin tilanteeseen.
Ovat kantajat sitten sherpoja tai tavallisia nepalilaisia, heidän kestävyytensä joutuvat lujille, kun ulkomaalaisten vuorikiipeilijöiden varustekasseja on kannettava leiristä toiseen. Useilla on vähintäänkin kaksi noin parikymmenkiloista kassia muiden tavaroiden lisäksi. Selässä olevat korit ovat kaikki remmien avulla kiedottu otsan varaan, joten niskat ovat lujilla. Parhaimmillaan suomalaisryhmä laski erään kantajan kuorman painoksi vähintään 160 kiloa. Kahdeksan 20 litran kerosiinikanisteria matkasi jyrkkiä kivikkoisia polkuja pitkin kohti muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaa kohdetta.
Kantajien ammatti on arvostettu, ja tienestit ovat paikalliseen tasoon suhteutettuna kohtuullisen hyviä. Kokonaisuudessaan kantajien ansiot ylittävät esimerkiksi opettajien ansiotason.
Kuormia kantavat myös kymmenet elleivät peräti sadat jakit, joiden hidastempoista löntystelyä säestävät ruoskamiesten huutelut. Jakkien kanssa on oltava varovaisia, sillä polut ovat kapeita ja suurisarviset jakit saavat pahaa jälkeä aikaan, jos sattuvat suuttumaan turistille.
Jakkien itsensäkin pitää katsoa mihin astua, sillä kapeilla vuoristopoluilla ei ole tilaa harha-askelille. Mutta kyllä trekkaajienkin pitää olla tarkkana. Väsynein jaloin kapeilla kivikkoisilla poluilla horjahdukset ovat jokapäiväisiä.
Kun Hillary joukkoineen matkasi 1950-luvulla kohti Mt Everestin rinteitä, ei matkan varrella ollut tarjolla majataloja. Nyt ovat asiat toisin.
Nepalin valtio on huomannut turismin tuovan köyhälle maalle runsaasti varoja. Se on avannut kahdeksantoista vuorta turisteille ja myy niille lupia kohtuuhinnoin. Ylitse muiden on Mt Everest. Kiipeilylupa perusleiristä ylöspäin maksaa maltaita, mutta yrittäjiä riittää.
Luklasta lähdettäessä majataloja on kymmeniä ennen noin 15 kilometrin ja yli kymmenen tunnin päässä olevaa kauppapaikkaa Namche Bazaria. Majataloissa kahden sängyn huone maksaa yhdeltä yöltä euron, mutta edellytyksenä on, että trekkaaja syö majatalossa.
Ennen Namche Bazaria on yhtämittainen ja liki neljä tuntia kestävä nousu lähes kolmen ja puolen kilometrin korkeudessa olevaan kauppapaikkaan. Namche Bazarissa on noin 1 500 asukasta ja se saavutti jo vuonna 1905 vakiintuneen aseman lähialueiden tärkeimpänä kauppapaikkana.
Trekkaajien merkitys paikallisväestölle on kiistaton. Eri puolilta maailmaa tulevat kiipeilijät tekevät oman pyhiinvaellusmatkansa yleensä Mt Everstin perusleiriin, mutta kahdeksantoista muuta vuorta ovat myös suosittuja. Jokainen trekkaaja jättää matkan varrella majataloihin noin 1 500 rupiaa eli noin 15 euroa vuorokautta kohden.
Lukuisien majatalojen tarjoamat ruoat ovat olosuhteisiin nähden yllättävän maukkaita. Listalta löytyy monenlaisia keittoja, munakkaita, spagettia ja nuudeleita, perunaa eri muodoissa ja onpa tarjolla jopa jakin lihaa. Esimerkiksi keitto maksaa 1,50 euroa, kun jakin paistista joutuu pulittamaan vajaat viisi euroa. Periaatteena on: mitä korkeammalla syöt, sen enemmän maksat.
Lämpimästä suihkusta joutuu pulittamaan kolme euroa. Kämppäkaverista sen voi jopa maksaakin, jotta ahtaissa huoneissa olisi hieman puhtaammat tuoksut viikkojen vaeltamisen jälkeen.
Vuoristotaudin ensi oireet alkavat ilmetä kolmen tuhannen metrin jälkeen, jos ne ovat yleensä tullakseen. Pääkipu kertoo elimistön sopeutumattomuudesta vähäiseen happeen. Oireiden jatkuessa on syytä laskeutua alemmaksi. Mikäli vuoristotauti pääsee toden teolla iskemään keuhkoödeeman muodossa, on jo kiire alas vaikka pimeään yön selkään.
Perichen kylässä, joka sijaitsee yli 4 000 metrin korkeudessa ja parin päivämatkan päässä Namche Bazarista, ovat ehkäpä maailman parhaat vuoristotaudin asiantuntijat. Pienellä lääkäriasemalla päivystävät vapaaehtoiset lääkärit eri puolilta maailmaa ja antavat apua sitä tarvitseville. Vaatimattomissa tiloissa klinikkaa ylläpitävät asiantuntijat mittaavat trekkaajien happisaturaation pientä korvausta vastaan ja myyvät omia tuotteitaan ylläpitääkseen klinikan toimintaa.
Sagarmathan kansallispuiston alueelle saapuu vuosittain 27 000 trekkaajaa. Kiihkeimmät sesongit sattuvat huhti-toukokuulle, ja toinen huippukausi on syksyllä. Parhaimmillaan Luklaan saapuu lähes 3 000 trekkaajaa kuukaudessa.
Suomalaisia tämän vuoden aikana on alueella käynyt yli kaksikymmentä, ja he kaikki ovat suunnanneet askeleensa Mt Everestin perusleiriin. Se on täytynyt nähdä ja kokea.
Kirjoittaja vuorikiipeili Nepalin vuoristossa viime huhtikuussa. Noin 90 tunnin kävely vei pikkukylien kautta 5 364 metrin korkeuteen Mt Everestin perusleiriin. Osa suomalaisseurueesta kiipesi 6 189 metrin korkeuteen Island Peakin huipulle.