oulu Mielikuvat pikkutyttöjen ja koirien estehyppelyistä takapihalle kyhätyillä tehtäväradalla unohtuvat saman tien, kun Oulun seudun kennel- ja agilityseura ry:tä edustavat Xosmo ja Mari Virkkula näyttävät, miten agilitysuoritus MM-tasolla hoidetaan.
Tuulennopea eteneminen esteeltä toiselle ja eleetön ohjaus näyttävät helpolta ja hauskalta
- kuten lajin henkeen kuulukin.
Huippusuorituksen taustalta löytyy järjestelmällistä treenausta, lihashuoltoa ja tieteellisen tarkkaa ruokintaa.
Tällä reseptillä syntyy myös huipputuloksia: Sveitsin Baselissa käytiin agilityn MM-kisat lokakuun alussa ja kotiin tuomisina parivaljakolla oli joukkuekultaa.
Virkkulan koirahistoria on vuosikymmenen mittainen. Ensimmäinen oma koira oli villakoira, jonka kanssa lajina oli aluksi toko eli tottelevaisuuskoulutus.
Vuonna 1999 tuli agility ja vei mennessään. Työkokemusta ja koiraoppia Virkkula haki aikoinaan saksalaisesta kennelistä, josta tarttui mukaan myös tämän hetken ykkösrotu, puli.
"Puli on vanha unkarilainen paimenkoira, jonka temperamentti ihastutti. Se on tarpeeksi terävä agilityn vaatimiin nopeisiin käänteisiin, työintoinen ja helppo kouluttaa", Virkkula kehuu.
"Turkkirotuna puli saattaa vieroksuttaa ihmisiä, mutta itse asiassa turkki on hyvin helppohoitoinen: karvaa tästä ei lähde, ja pestäkin sitä voi ihan niin usein kuin tarvitsee."
Parivaljakko Xosmo ja Virkkula treenaavat ennalta laadittua ohjelmaa niin radalla kuin sen ulkopuolellakin.
"Kuntotreeniä molemmille, paljon lenkkeilyä, vapaana kulkemista metsässä ja muissa vaihtelevissa maastoissa. Mäkitreenillä hankitaan voimaa."
Säännöllisesti kisaavan huippukoiran kanssa estetreenit ovat virittelyä ja hienosäätöä: kun hallille tullaan, sinne ei jäädä tuntikausiksi tahkoamaan; harjoitellaan hiomista vaativia kohtia, lyhyitä tehtäviä.
"Todella harvoin treenataan kokonaista pitkää rataa. Tehdään muutaman esteen tehtäviä, maksimissaan 10 minuutin rupeamia. Varttitunnin jälkeen lähdetään ulos sulattelemaan", Virkkula kertoo.
Agility on kova laji, ja huipputasolla myös loukkaantumisriski on aina olemassa. Viime keväänä Xosmon tassuvaiva meinasi kaataa koko kesän kisasuunnitelmat. Eläinlääkäri passitti koiran puolentoista kuukauden toipumislomalle.
Huippukoiran kanssa ei riskeerata, joten tämänvuotiset SM-kisat jäivät koirakolta väliin. Paraneminen sujui hienosti ja vankasta osaamisesta kertoo sekin, että parin kuukauden paussin jälkeen Xosmo ja Virkkula selviytyivät maajoukkuekarsinnoista MM-kisoihin.
Mari Virkkulan elämä on tällä hetkellä 'yhtä agilityä'. Osaavissa käsissä on agilityradoille päässyt myös toinen harvemmin nähty rotu, ranskanbuldoggi. Muu harrastaminen on vastapainona, joskin myös tukena omalle lajille:
"Lattaritansseja voi sentään harrastaa ilman koiraa! Tanssi vahvistaa keskivartaloa, ja auttaa kehonhallinnassa, jota kovavauhtisessa suorituksessa tarvitaan", Virkkula hahmottelee.
Tällä hetkellä Virkkula ja Xosmo virittäytyvät joulukuussa Tanskassa pidettäviin PM-kisoihin. Ja sen jälkeen jäädään ansaitulle talvitauolle.
Tavoitteitakin kaksikolla riittää vielä.
"No se henkilökohtainen maailmanmestaruus. Ja ensi vuonna on SM-kisoihinkin tarkoitus päästä", Virkkula suunnittelee.