Liian paljon liian varhain. Liian ylimielinen liian monelle. Tässä sitä on Esko Ahon syntilistaa. Hän törmäsi kivimuuriin, lähinnä omien virhearvioidensa takia.
Ahon poliittinen ura on komea. Pitkäaikainen kansanedustaja ja keskustan puheenjohtaja, Suomen nuorin pääministeri Suomen taloushistorian pahimpana aikana, melkein presidentti. Jos hieman yli 50 000 olisi äänestänyt Ahoa Tarja Halosen sijasta, Halonen huseeraisi edelleen ulkoministerinä.
Halonen hallitsee Mäntyniemeä, mutta hänen kilpakumppanillaan ei ole kohta mihin päänsä kallistaisi. Aho ei kelvannut edes Suomen Pankin johtajaksi. Suurlähettilääksi hän tuskin edes halusi.
Jokin aika sitten Aho kertoi eräässä tilaisuudessa eduskunnassa Amerikan muistoja. Siellä ihmiset siirtyvät politiikasta yliopistoihin ja yksityisiin yrityksiin ja päinvastoin. Kukaan ei pidä normaalia työtä tekevää entistä poliitikkoa kummajaisena.
Meillä tällaista siirtymistä ei suvaita. Politiikka lyö ihmiseen ikuisen leiman. Juuri tämän vuoksi oman alansa osaajat ja arvostetut yritysjohtajat eivät vähässä kummassa lähde ehdokkaiksi.
Eduskunnassa on kansanedustajina professoreita ja muita omien alojensa asiantuntijoita. Tilanne nyt vain on niin, ettei heitä enää asiantuntijoina haastatella eikä kuunnella. Tämän havaitsi mm. Eino Siuruainen. Ennen hän oli talousmaantien asiantuntija, kansanedustajana vain poliitikko, jonka tieteellistä asiantuntemusta ei kaivattu.
Lähes ainoa poikkeus on Erkki Pulliainen. Hän on tiedemiehenä ja professorina niin arvostettu, ettei politiikka ole miestä pahemmin tuhrinut. Ahkera mies hoitaa eduskuntatyön ohella myös yliopistossa virkaansa - ilman palkkaa.
Aivan ehdoton poliitikkojen virkakielto ei sentään ole. Christoffer Taxell on tehnyt kansanedustaja- ja oikeusministerivuosien jälkeen hienon uran yrityselämässä. Varmaan muitakin poikkeuksia on. Sen sijaan Veikkaus, Yle, Kela ja aikaisemmin Alko ovat suojatyöpaikkoja, jonne pätemättömiä poliitikoita oli tapana istuttaa. Viime vuosina seula on tullut tiukemmaksi. Poliitikoilta vaaditaan osaamista ja koulutusta.
Esko Aho ei ole sanonut tulevaisuudestaan mitään. Tästä on päätelty, ettei ole mitään sanottavaa.
Jotain Suomessa on pielessä, jos entinen puoluejohtaja, entinen pääministeri, melkein presidentti ja Harvardin käynyt ei löydä työtä, jolla perheensä elättäisi. Hän ei kelpaa yrityselämään, koska on koko ikänsä politikoinut. Hän ei kelpaa yliopistoon tutkijaksi tai opettajaksi, kun on vain maisteri.
Siksi voi onnitella niitä poliitikkoja, jotka hyppäävät - ainakin vähäksi aikaa - ulos politiikan oravanpyörästä. Näin he voivat pätevöityä muuhunkin kuin politiikkaan, esimerkiksi opiskelemalla ja väittelemällä.
Esko Ahonkin asema voisi olla nykyistä parempi, jos hän olisi väitellyt. Ehkä hänen kannattaisi istahtaa hetkeksi yliopiston penkille ja tehdä väitöskirja. Kuten teki Seppo Kääriäinen, Ahon taistelukaveri.
Oikeastaan Ahoa käy sääliksi. Politiikka on julmaa. Kun ystävää tarvittaisiin hätään, ei löydy yhtäkään.
Jos Aho ei valtansa kukkukoilla olisi polkenut kaikkien varpaille, ehkä tilanne nyt olisi toinen. Jos Aho ei olisi nolannut Lipposta ja demareita vaaliväittelyissä maan rakoon, ehkä presidentti olisi armahtanut ja nimittänyt Suomen Pankkiin.
Ihminen se on demarikin. Ja usein vielä pitkävihainen.