Eero Heinäluoma on totutellut kitsaan valtiovarainministerin rooliin yli puoli vuotta ja aloittanut ensimmäisen budjettinsa valmistelun. Muodonmuutos kähmivästä huippulobbarista poliittiseksi johtajaksi on käynnissä, mutta prosessi on tuskallinen.
Nopeat ja näkyvät roolinvaihdokset politiikassa vaativat niiden kohteiksi joutuvilta paljon, kuten muun muassa pääministeri Matti Vanhasen alkuaikojen tuskaisuus osoitti, eikä sopeutumista helpota yhtään se, ettei muutosta seuraava suuri yleisö anna armoa. Uudet tehtävät pitäisi hoitaa heti niin kuin asianomainen olisi vanha tekijä, vaikka vaatimus on kohtuuton. Kukaan ei ole seppä syntyessään.
Herrahissi on nostanut viimeksi ylioppilas Eero Heinäluoman nopeasti korkealle. SAK:n entisestä hämähäkkimäisestä lobbarista leivottiin yhden puoluesihteerikauden jälkeen viime kesänä SDP:n puheenjohtaja, itsensä Paavo Lipposen seuraaja. Syyskuussa Heinäluoma nimitytti itsensä valtiovarainministeriksi ministeriruletissa, jonka pyöräytyksestä hän keräsi komeat aplodit. Samalla hänestä tuli pääministerin sijainen.
Nyt Heinäluomaa viedään vaikutusvaltaisiin piireihin. Hänen toimikenttänsä ei rajoitu vain Suomeen ja Euroopan unioniin, jossa hän on markkinoinut kollegoilleen itsetietoisesti suomalaista kolmikantajärjestelmää, vaan se kattaa lähes koko maailman. Hyvä osoitus tästä saatiin viikko sitten, kun Heinäluoma kävi Washingtonissa miettimässä Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle uutta strategiaa kuin vanha kettu, vaikka tosiasiassa itsevarman näköisesti esiintynyt suomalaisministeri ajaa vielä itseään sisään valtion kirstunvartijan rooliin puhumattakaan IMF:n ja Maailmanpankin saloista ja syövereistä.
Suomen kannalta on lohdullista havaita, että Heinäluoma näyttää ottavan valtiovarainministeriyden juuri niin vakavasti kuin pitääkin. SDP johtaa kannatusgallupeja yhä selvästi, ja hän on sen takia ykkössuosikki seuraavan hallituksen pääministeriksi. Hyvä perehtyneisyys valtiontalouteen, talouspolitiikkaan sekä kansainväliseen talouteen on juuri sitä oppia, mitä hän tarvitsee.
Positiivista kehitystä onkin jo tapahtunut: Heinäluoma ei aristele pitää puheita, jossa toistuu sama hyvää taloudenhoitoa korostava perusvire kuin Iiro Viinasen, Sauli Niinistön ja Antti Kalliomäen teksteissä. Se on hyvä alku entiseltä lobbarilta, joka toimii nyt vaikeassa ja Suomen oloissa harvinaisessa kaksoisroolissa: jakopuolue SDP:n puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä, jonka tehtävä on pitää jakopoliitikot aisoissa. Silti hänen pitäisi valvoa myös puolueensa intressejä -- vähintäänkin retorisesti.
Heinäluoma katseli maailman menoa pitkään Pitkänsillan pohjoispuolelta järjestö- ja puoluepukarina. Hänelle riitti tiettyjen ryhmäetujen ajaminen julkisuudessa ja kabineteissa. Perspektiivin laajennus ja työskentely vierailla kielillä uusien ihmisten kanssa globaalilla tasolla tekee hänelle opillisesti hyvää ja opettaa nöyryyttä, joka ei ole ollut koskaan hänen vahvuuksiaan.
Mutta hän hyötyy siitä myös henkilökohtaisesti: hänelle karttuu arvokasta tietoa, josta on apua tv:n vaalikeskusteluissa ensi vuonna. Jos puoluejohtaja tuntee hallitsevansa asiat, se antaa itsevarmuutta ja tuo esiintymiseen uskottavuutta.
Heinäluoman kuva äänestäjien silmissä ei ole kehuttava. Suomen Kuvalehden kuukausi sitten julkaisema mittaus osoitti, että hänellä on ehkä jopa imago-ongelma. Hän oli nimittäin vahva vain yhdellä mielikuvaulottuvuudella 15:stä: hyödyllisyydessä omalle puolueelleen.
Heinäluoma napsi viittä puoluejohtajaa koskeneessa mittauksessa kaikilla muilla ulottuvuuksilla vain nelos- tai viitossijoja. Uskottavuus ensi vuoden pääministerikilvassa vaatii häneltä nahan luontia: valtiomiesmäistymistä sekä rohkeita ja visionäärisiä avauksia, joita häneltä ei ole liiemmälti kuultu kuntaverouudistussuunnitelmaa lukuunottamatta.
Nousu puolueintressien yläpuolelle kohti valtiomiestasoa on vaikeaa Heinäluoman kaksoisroolissa. Demarit ja SDP:n kansanedustajat vaativat jatkuvasti uusia etuuksia äänestäjilleen verovaroin. Heinäluoma joutuu taas vetämään tiukkaa budjettilinjaa talouspolitiikan uskottavuuden takia. Hänen onnekseen valtiontalouden tila kohentuu kohisten vahvan talouskasvun takia. Hän pääsee kuin koira veräjästä: hänen tuskin tarvitse ryhtyä vaalien alla niistämään neniä vaikeasti pideltävässä SDP:n eduskuntaryhmässä.
Heinäluomalla ja ryhmällä on ollut muutamia konflikteja, joskin ne ovat aiheutuneet liikenneinvestointeja lukuunottamatta muista syistä kuin budjettiasioista. Suhde on nyt neutraali, mutta se voi olla tyyntä myrskyn edellä. Heinäluoman tulikaste tapahtuu kuntauudistuksen puitelain yhteydessä, budjettiriihessä ja talousarvioesityksen eduskuntakäsittelyssä, mutta hän ei voi toimia vain demariryhmän ehdoilla.
Pääministeriksi kun on vaikea tulla vahvistamalla puoluepukarin ja lobbarin imagoa.
Presidentti saa tuntuvan tasokorotuksen palkkioonsa ja edustuskuluihinsa. Närkästystä aiheuttaneet korkeat prosentit aiheutuvat siitä, että korotukset presidentille annetaan kuuden vuoden välein. Nyt kun asia on taas hoidettu, olisi loistava tilaisuus uudistaa järjestelmää, mutta kriitikot ja ne, jotka voisivat toimia, keskittyvät vetämään lonkkaa kuusi vuotta.