pekka.mikkola@kaleva.fi
"Sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan". Kyse ei tuossa Raamatun kohdassa ole mammonasta, mutta arkipuheissa kohtaa lainataan useimmiten kun puhe on rahasta ja omaisuudesta.
Asiayhteytenä voivat olla vaikkapa työmarkkinaneuvottelut taikka keskustelu yhteiskunnan eriarvoisuudesta. Sanonnan käyttöön liittyy usein ironiaa tai itseironiaa - vaikkapa silloin kun aloitteleva osakesäästäjä huomaa tehneensä sijoituksensa juuri ennen kuin pörssikurssit kääntyvät jyrkkään laskuun.
Viime päivien pohjoispohjalaisten kohu-uutisten vuoksi sanonta on tullut taas mieleen mutta uudessa muodossa. "Se, jolla jo on, haluaa yhä lisää, ja ne, joiden pitäisi valvoa, seuraavat ymmärtämättöminä vierestä."
Kuuluu johtopa ikoilta toisenlaisiakin uutisia. Oululaisen teknomaailman maineikkaimpiin kuuluvan yrityksen Codenomiconin toimitusjohtajaa käsittelevä juttu tiistain Kalevassa oli sanalla sanoen sykähdyttävä.
Juttu kertoi, kuinka intialaissyntyinen Isaac Sundarajan koki Nalla-vaimonsa kanssa äskettäin kotimaansa köyhiä tavattuaan suoranaisen heräämisen. Sen seurauksena Sundarajan päätti sanoutua irti tehtävästään ryhtyäkseen puolisonsa kanssa auttamaan Intian syrjäytyneitä naisia. Sääli Codenomiconin kannalta, mutta yrityksen hätä lienee silti pienempi kuin noiden naisten.
En osaa sanoa, ovatko tuollaiset päätökset intialaisessa kulttuurissa yleisiä, mutta hiukan samanlainen tapaus on tullut vastaan paikan päällä Etelä-Intian Chennaissa. Siellä toimii naisten ja nuorten kouluttautumista tukeva SUEB-järjestö, jonka johdossa on henkilö nimeltään Rajan Isaac. Menestynyt teollisuusmies suunnitteli kymmenisen vuotta sitten eläkkeelle jääntiä ja muuttoa Yhdysvaltoihin, jossa hän olisi voinut elää loppuelämänsä vauraasti omaisuutensa turvin.
Isaacia pyydettiin kuitenkin tuossa vaiheessa vetämään järjestöä, joka muutamien kymmenien pienryhmien kautta tuki köyhien naisten ja nuorten ammatti- ja elämäntaidon hankintaa. Uusi vetäjä päätti unohtaa eläkehaaveensa, pani tuulemaan ja nyt järjestön pienryhmissä oppia saa peräti 16 000 Chennain slum-mien asukasta.
Noissa tapauksissa kyse on henkilökohtaisista valinnoista, mutta on ilmassa merkkejä yleisemmästäkin ajattelun muutoksesta. Maailmalla yritysten näkyvä osallistuminen hyväntekeväisyyteen on suoranainen buumi. Suurimpiin lahjoituksiin pystyvät tietysti rikkaimmat antajat, kuten Bill ja Melinda Gatesin säätiö, joka jakaa varoja äärimmäisen köyhyyden ja kehitysmaiden muiden vit-
sausten hävittämiseen.
Kaksi vuotta sitten säätiön varat vielä kaksinkertaistuivat, kun sijoittajanero Warren Buffet ilmoitti lahjoittavansa sille osakkeitaan 20 miljardin euron arvosta. Taustalla oli se ikääntyvän miehen oivallus, ettei omaisuutta voi täältä viedä mukanaan.
Suomessa yritysten lahjoittamat summat ovat tietenkin pienempiä kuin Atlantin takana, eivätkä jättishekkien heiluttelu ja kimaltelevat hyväntekeväisyysgaalat edes istu täkäläiseen mielenlaatuun. Täällä moni filantrooppi antaa lahjansa mieluummin ilman salamavalojen räiskettä.
Se hyöty julkisuudesta kuitenkin on, että se näyttää mallia muille. Isaac Sundarajanin ratkaisu ei ehkä saa oikopäätä seuraajia, mutta mahtava esimerkki ennakkoluulottomasta arvojen pohdinnasta se kuitenkin on.