Täällä ihan tavallinen äänestäjä. Olen hukassa tuon EU:n kanssa. Ja vaalitkin ovat tulossa. Uskollisena äänioikeuden käyttäjänä aioin kuitenkin hipsiä äänestyspaikalle jälleen toukokuussa, kun Euroopan parlamenttiin valitaan uusia jäseniä.
En vain tiedä ketä äänestää ja miksi.
Pystyn kyllä luettelemaan lonkalta montakin Suomen meppiä (siksihän näitä europarlamentaarikkoja sanotaan). Mutta kun alan miettiä, mitä heistä kukanenkin on siellä EU:ssa saanut aikaan, tulee hiljaisempaa. Aika monen kohdalla en pysty millään muistamaan, mitä juuri tämä meppi on ollut mieltä.
Ei, en väitä, että europarlamentaarikkomme eivät tekisi töitään tai ylipäätänsä mitään. Siitä tässä ei toivottavasti ole kysymys.
EU-asiat eivät ole sieltä yksinkertaisemmasta päästä. Otetaan ihan tuore esimerkki. Keminmaan ”kuningas”, keskustan Paavo Väyrynen esitti menneellä viikolla blogikirjoituksessaan, että perussuomalaisten tulisi liittyä Euroopan parlamentissa samaan ALDE-ryhmään kuin keskustankin. Tällä hetkellä perussuomalaiset kuuluu europarlamentissa EFD-ryhmään.
Nii-in. Siis mikä ALDE ja mikä EFD? Ja mitä eroa näillä on?
Google on kovilla, kun yrittää etsiä EU-sanoille suomennosta.
Euroopan parlamenttiin pyrkivä keskustan Mikael Pentikäinen totesi osuvasti viime viikolla Kalevan haastattelussa, että ”EU:sta on tehty monimutkainen häkkyrä, jota tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää.”
Pentikäisen mukaan esimerkiksi pankkiunionia ymmärtääkseen pitäisi olla kaksinkertainen tohtori. ”Euroopan asioista puhutaan euroslangilla, jota tavalliset ihmiset eivät ymmärrä”, Pentikäinen harmitteli.
No, totisesti: Ei euroslangi kyllä tahdo aueta.
Jos Pentikäinen tulisi valituksi, aukeaisiko sanoma sitten? Sopii epäillä.
Suomeen ollaan puuhaamassa virkakielivaltuutettua. Esitys on virkakielen selkeyttämistä pohtineen työryhmän.
Virkakielivaltuutetun työhön kuuluisi muun muassa termipankin luominen. Sieltä kansalaiset voisivat tarkistaa viranomaisten käyttämien termien merkitykset.
Hyvä esitys, kannatetaan.
Samanlaista selkokielen taitavaa kielivaltuutettua tarvittaisiin suomentamaan EU-jorinoita, EU-poliitikkojen puheita. Joskus tuntuu etteivät poliitikot itsekään tiedä, mistä puhuvat. Jotain asiaa vain hoetaan niin kuin mantraa. Siinä ei sitten itse asian kanssa mennä eteen eikä taaksepäin.
Jos ihan yhtä äkkiä pitäisi sanoa, mitä on jäänyt mieleen EU-päätöksistä, ensimmäisenä mieleen nousevat puheet liian käyristä kurkuista ja saako puita enää polttaa saunanpesässä.
Ihan hävettää. Mieleen nousee päällimmäisenä asioita, joilla ei ole mitään merkitystä kansakunnan kannalta, kun päätettävänä on sentään ollut esimerkiksi pankkeihin ja sitä kautta ihan jokaisen meidän rahatalouteen liittyvistä asioista.
Edellisen kerran europarlamenttivaalit pidettiin vuonna 2009. Silloin valituksi tuli muun muassa SDP:n Mitro Repo, entinen isä Mitro.
Muistan kuinka Mitro Repo teki uutena edustajana kierrosta ympäri Suomen. Hän piipahti myös Kalevassa.
Hyväntuulinen uusi meppi toi tullessaan kasan omalla nimellään ja puolueensa tunnuksella varustettuja kyniä. Niin hyviä kyniä, että niistä melkein tapeltiin.
Sen koommin ei Mitro Revosta ole juuri kuulunut.
Ei riitä, että meppi jakelee kyniä, joilla on hyvä kirjoittaa. Hyvän mepin pitäisi osata myös vinkata mitä ja mistä kirjoittaa.
Selkokielisyyttä olisi hyvä harjoitella jo nyt, kun eurovaalien kampanjointi alkaa. Se ilahduttaisi monta epätietoista äänestäjää.