Ohjaaja, teatterineuvos Kalle Holmberg on kuollut 77-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen, kertoo Helsingin Sanomat. Hän oli syntynyt 21. kesäkuuta vuonna 1939 Mikkelissä.
Pitkän uran muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa ja Kansallisoopperassa tehnyt Holmberg kuoli maanantai-iltana.
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyahon mukaan Holmberg on ollut "teatterin isä" monella tapaa.
- Hänen merkityksenä on ollut valtava, erityisesti ohjaajantaidon kehittämisen kannalta. Hän toi ohjaajantaiteen Suomeen sellaisena kuin se on nyt, Myllyaho sanoo.
Holmberg oli merkittävä teatteri- ja oopperaohjaaja, joka ohjasi muun muassa Aulis Sallisen ensimmäisten oopperoiden kantaesitystuotannot Savonlinnan oopperajuhlilla, Suomen kansallisoopperassa ja Los Angelesin oopperassa.
Holmberg tunnettiin myös elokuvaohjaajana, joka ohjasi Prix Italian vuonna 1983 voittaneen Rauta-ajan. Holmberg myös näytteli useissa rooleissa. Hänet palkittiin uransa aikana muun muassa Pro Finlandialla ja elokuvataiteen valtionpalkinnolla.
Helsingin Sanomien uutinen.