Kuopio Hämeenlinnan Pallokerho puristi rutiiniesityksellä kolme jääkiekkoliigan pistettä torstai-iltana Kuopiossa, kun HPK kukisti KalPan 3-0 (1-0, 0-0, 2-0). HPK käytti maalintekotilanteet paremmin hyödykseen.
HPK sai ottelussa lentävän lähdön, sillä se meni 1-0-johtoon ensimmäisestä hyökkäyksestään. Ottelua pelattu ainoastaan 22 sekuntia, kun Janne Lahti iski kiekon verkkoon.
Jukka Voutilaisen kudin KalPan maalivahti Ari Luostarinen torjui, mutta Lahden sivalluksen eteen hän ei ennättänyt. Maalin saa ottaa kontolleen KalPan puolustus, joka harhaili muualla.
Joni Lappalainen sutaisi HPK:lle 2-0-johto-osuman kolmannen erän neljännellä minuutilla. Hyvän esityön teki Ville Leino, joka pohjusti kiekon ylöstuonnilla ja maalin kiertämiselle tilanteen.
HPK:n viimeisen osuman ampui tyhjään maaliin Leinon syötöstä Mikko Laine, kun KalPa haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia.
Maalivahdit olivat hyvässä vireessä. Luostarinen korvasi nilkkavammaa potevan Kimmo Kapasen hyvin. Luostarinen oli joukkueensa parhaimmistoa, vaikka taakse livahti kaksi kiekkoa.
HPK:n maalin suulla Miika Wiikman torjui kaiken. Kauden toisen nollapelinsä torjuneelle maalivahdille kertyi 28 torjuntaa.
- KalPa tuli alussa vahvasti ja sillä oli muutama tosi paha maalipaikka, mutta kolmannessa erässä ei enää töitä ollut niin paljon, Wiikman jutusteli.
KalPa teki tuttuun tapaan paljon töitä, mutta tulosta ei syntynyt. Joukkueen tshekkitähti Tomas Kurka liikkui liukkaasti ja rakensi hyökkäyksiä taidolla, mutta tuhlasi yhden avoimen maalipaikan.
- Meidän lämminkätisimmältäkin mieheltä jäätyivät kädet, murehti KalPan päävalmentaja Mika Pieniniemi.