HPK on uusi Suomen mestari. Ratkaisumaalin iski ylivoimalle jatkoerässä Markus Nenonen.
Kärppien ainoan maalin ottelussa teki Jasper Lindsten. HPK:n tasoitus oli ex-Kärppä Arto Laatikaisen käsialaa. Laatikaisen lavasta lähti myös syöttö Nenosen jatkoeräosumaan.
1.erä
Raksila on tupaten täynnä. HPK sai pienet vihellykset luistellessaan jäälle. HPK:n muutama sata fania kannustivat toki omiaan kaupungin puoleisessa kulmassa.
Ennen pelin alkua Maamme-laulun kävi esittämässä Tuomo Malmi.
Seitsemäs liigafinaali on käynnissä. HPK voitti ensimmäisen aloituksen.
HPK sai reilun minuutin jälkeen jo ylivoimahyökkäyksen, mutta Jussi Jokinen pelasi hienosti ajoitetulla katkolla tilanteen.
Kärpät on ollut suorastaan pulassa ensimmäisten neljän minuutin ajan. Peli on pyörinyt Kärppien puolustusalueella ja HPK on saanut muutaman vaarallisen paikan - osin hyvällä tuurillakin.
Kärpät pääsi ylivoimalle reilun viiden minuutin lopussa, kun vieraiden hyökkäyksen päätteeksi HPK-kapteeni Otto Paajanen otti typerän kampitusjäähyn.
Ykkösylivoima sai jo läjän laadukkaita maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui. Kakkosylivoima sai vihdoin myös tulosta, kun Jasper Lindsten tälläsi keskeltä Kärpät johtoon. Syöttöpisteen maalin kirjauttivat Shaun Heshka ja Ville Leskinen.
Myös HPK pääsi pakkopelin makuun, kun avausmaalintekijä Lindsten joutui ottamaan HPK:n hyökkäyksen päätteeksi jäähyn.
Kärpät selvitti alivoiman, vaikka HPK sai etenkin pakkopelin ensimmäisellä minuutilla myös ylivoimakuvion päälle. Kärpät pelasi kuitenkin uhrautuvasti. Esimerkiksi Otto Karvinen heittäytyi uhrautuvasti kovienkin lyöntilaukausten eteen.
Kärppäveskari Jussi Rynnäs otti hetki sitten luultavasti viimeisen koppinsa kärppäpaidassa. Rynnäs nappasi helposti hanskaansa vaihtoaitioon eksyneen kiekon.
HPK pääsi toistamiseen ylivoimalle erän lopussa, kun Atte Ohtamaa sai kampitusrangaistuksen. Kotijoukkue kesti myös toisen alivoimansa vaivatta.
Ensimmäinen erä on pelattu Raksilassa. Erätauolle lähdettiin Kärppien maalin johdossa. Maalivahtien torjunnat avauserässä Veini Vehviläinen neljä, Emil Larmi kuusi.
2.erä
Ottelun toinen erä on alkanut.
– Näistä peleistä tuossa kaukalon kulmakatsomossa pikkupoikana unelmoitiin, kärppäpuolustaja Mikko Niemelä sanoi erätaukohaastattelussa.
Kärpät pääsi heti erän alussa ylivoimalle, kun Niclas Almari hukkasi keskialueella kiekon jalkoihinsa ja joutui estämään kärppäpelaajaa.
Kärppien ylivoima ei tuonut tulosta, eikä kotijoukkue saanut sitä pyörimään missään vaiheessa kaksiminuuttisen aikana.
Toinen on jatkunut Kärppien ylivoiman jälkeen tasaisissa merkeissä. Peli aaltoilee päästä päähän, mutta kumpikaan ei saa mitään superpaikkoja.
HPK ei esitä tällä hetkellä aivan niin laadukasta peliä, mitä finaalisarjassa on parhaimmillaan nähty. Kärpät pelaa juuri kuten sen pitääkin pelata, eikä kotijoukkueella tunnu olevan mitään hätää tällä hetkellä.
Kärpät pääsi toisen erän puolivälin paikkeilla ylivoimalle, kun Jere Innala sai pikkukakkosen huitomisesta.
Ensimmäisen viisikon yrityksellä Teemu Kivihalme sai kiekon kertaalleen ylärimaan. Myös Nicklas Lasulla ja Jussi Jokisella oli omat paikkansa maalin edustalla, mutta illan toista ylivoimamalia Kärpät ei tehnyt.
HPK sai oman paikkansa, kun Janne Tavi oli päästä läpiajoon, mutta Tavi ei saanut kiekkoa haltuun hyökkäyssiniviivalla.
Erän viimeisen neljänneksen lähestyessä Raksilassa nähtiin tasoitus. HPK pääsi hyökkäämään. Valtteri Puustinen pääsi syöttämään vielä mahallaan liukuen ja Arto Laatikainen iski kiekon maalin kulmalta sisään.
Kärpät ei lannistunut tasoituksesta. Oululaisilla on ollut parikin puolittaista paikka tasoitusmaalin jälkeen. Hetki sitten sellainen oli oululaisten kakkosketjulla, jossa Jasper Lindsten on pelannut pirteän pelin.
Kärpät pääsi ylivoimalle erän lopulla, kun Miro Karjalainen taklasi Ville Leskistä keskialueella. Karjalainen protestoi saamaansa rangaistusta antaumuksella.
Kärppien ylivoima ei tuonut tulosta, eikä erässä nähty ylipäätään enää maaleja.
Näin kolmanteen erään lähdetään kutkuttavassa tasatilanteessa. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä Vehviläinen viisi, Larmi yhdeksän.
3.erä
Kolmas erä on käynnissä.
– Ikimuistoinen maali, Jasper Lindsten kommentoi avauserän maaliaan erätauko haastattelussa.
Molemmat joukkueet ovat saaneet kertaalleen paineen vastustajan maalille reilun minuutin aikana. Kärpät sai puolittaisen paikan, joka osui slovakkisentteri Michal Kristofille.
Päävalmentaja Mikko Manner on tehnyt ketjuihin pientä hienosäätöä. Oskar Osala ja Jari Sailio ovat vaihtaneet paikkoja päittäin kolmos- ja nelosketjuissa.
HPK sai todella vaarallisen hyökkäyksen ja oranssipaita pääsi ohjaamaan takatolpalta, mutta kiekko meni hieman ohi maalin.
Kolmatta erää on pelattu seitsemän minuuttia. A-luokan maalipaikoilla ei juhlita kummassakaan päässä. Maalivahtien torjuttavaksi saakka päätyvät vedot ovat lähinnä kaukolaukauksia, jotka ovat niin Vehviläiselle kuin Larmillekin kuin marjoja poimittavaksi.
Kärpätkin sai hyvän maalipaikan, kun Lasu syötti maalin eteen Jari Sailiolle, joka suti kuitenkin ohi kiekosta.
Lasu sai loistavan maalipaikan, kun ruotsalainen sai pakkien väliin siniviivalle syötön Mikko Niemelältä. Lasu karkasi läpi, harhautti Larmin, joka sai kuitenkin vielä venytettyä patjansa kiekon eteen. Todellinen gamesaver HPK-veskarilta. Tilanne tarkistettiin vielä videolta, mutta kiekko ei käynyt maalissa.
Viimeinen kymppi kolmannesta erästä on käynnissä. Kärpillä pyörii tällä hetkellä melkoinen ketjuruletti. Jäällä voi olla käytännössä mikä tahansa hyökkäyskoostumus.
Kärppien Jari Sailiolla oli jälleen loistava maalipaikka, kun hän sai syötön maalin takaa. Laukaus osui kuitenkin Larmin kypärään.
Kolmannen erän viimeinen viisiminuuttinen on käynnissä. HPK otti Sailion maalipaikan jälkeen aikalisän.
Erää on jäljellä enää pari minuuttia. Taistelu kentällä käy kuumana, mutta maalit ovat tiukassa. Raksilassa häämöttää jo jatkoerä, jollainen on tarvittu aina, kun liigafinaalien seiskapeli on pelattu.
Kolme erää ei tuonut tulosta. Ratkaisu haetaan jälleen kerran jatkoerästä. Pelin henki on jatkossa harvinaisen selvä. Seuraavan maalin tekijä on uusi Suomen mestari.
1.jatkoerä
Ensimmäinen jatkoerä on alkanut. Liigahistoriassa on pelattu finaalivaiheessa kaksi kertaa seiskapelin jatkoerä. Kärpät on voittanut molemmilla kerroilla mestaruuden. Ensimmäisen ratkaisi Juhamatti Aaltonen, toisen Sebastian Aho. Löytyykö kolmas sankari Kärppien tämän päivän rosterista?
Ketjulotto pyörii myös jatkoerässä. Kärpillä oli heti erän alkuun paikka, mutta ohi meni. HPK veti puolestaan suoraan Vehviläisen syliin.
Oskar Osala ja HPK-pelaaja liukuivat pahasti laitaa päin, mutta kumpikaan ei vaikuttanut loukkaantuvan.
HPK on joutunut turvautumaan jo pari kertaa pitkään kiekkoon.
Kärpät sai hyvän hyökkäyksen, kun Leskinen nousi kiekon kanssa yhdellä yhtä astaan. Niemelä pinkaisi puolustuksesta avuksi, mutta Leskinen laukoi itse. Veto meni ohi.
Kärpät sai kiekon tolppaan Oskar Osalan toimesta. Ratkaisu oli erittäin lähellä.
Heti perään Teemu Turusella oli loistava paikka toisessa päässä, mutta maalia ei syntynyt sinnekään.
Kova on yritys molemmilla, mutta hieman parempi Kärpillä. Hetki sitten Miska Humaloja punnersi väkisin Larmin maalin eteen ja yritti lopuksi vielä jäästä nyrkkeillä kiekon maaliin.
Kärpät sai kahdella ketjulla vahvan paineen HPK:n puolustuspäähän, mutta maalia ei hyvästä yrityksestä huolimatta tullut. Jatkoerää on jäljellä reilut kuusi minuuttia.
HPK pääsi ylivoimalle, kun Aleksi Heponiemi sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta. Nyt on HPK:lla todellinen ratkaisun paikka.
HPK ratkaisi ottelun ylivoimalla. Hämeenlinnan Pallkerho on uusi Suomen mestari.
Kärppien joukkue on kerääntynyt vaihtoaition eteen. HPK juhlii omassa päädyssään. Mikko Manner kiertää pelaaja pelaajalta läpi taputtamassa pelaajia olkapäähän.
HPK-fanit juhlivat villisti hallin omassa nurkkauksessa.
Veini Vehviläinen on ottanut ratkaisumaalin raskaasti. Vehviläinen tarvitsee tukea monelta pelaajalta ja myös valmennukselta. Kiekko meni lopulta maaliin Vehviläisen längistä.
Joukkueet ovat kerääntyneet siniviivoille hopea- ja kultamitalien jakoon.
Suomen mestaruus oli HPK:n seurahistorian toinen.
Jussi Jokinen on täysin poikki. Jokinen on erillään muista pelaajista nojaamassa kaukalon laitaan.
Jari Kurri -palkinnon sai HPK:n kapteeni Otto Paajanen.
Kaukalossa jaetaan parhaillaan hopeamitaleja Kärpille. Kärppäpelaajat hakevat mitalit yksitellen ja käyvät onnittelemassa samalla HPK-pelaajia.
Raksilan yleisöstä on poistunut arviolta vajaat puolet.
Kärpät on mitalinsa saanut ja oululaisjoukkue poistuu hiljalleen pettyneenä pukukopin puolelle. Raksilassa alkavat nyt HPK:n mestaruusjuhlat.
Seuranta päätetään tältä erää, mutta lisää tunnelmia myöhemmin Kalevan verkkosivuilta.
Katso ratkaisevan finaaliottelun huippuhetket: