Kun tutkintapyynnöstä hovioikeuden tuomioon kuluu aikaa yhdeksän vuotta, voi kyseenalaistaa Suomen oikeusvaltiona. Tuossa ajassa rikollinen muuttuu itse uhriksi.
Rovaniemen hovioikeus antoi keskiviikkona paljon ennakkokiinnostusta herättäneen tuomionsa oululaista Riihi-säätiön hallituksen entistä puheenjohtajaa Toivo J. Kannista koskevassa jutussa. Kanninen tuomittiin yhden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen 17 törkeästä kavalluksesta ja yhdestä törkeästä avustuspetoksesta.
Syyttäjä oli vaatinut Kanniselle rangaistusta 12 törkeästä avustuspetoksesta, 18 törkeästä kavalluksesta, kavalluksesta ja törkeästä petoksesta. Kaikki syyttäjän lukemat syytteet menivät nurin käräjäoikeudessa vajaat kaksi vuotta sitten.
Sekä syyttäjän että Kannisen puolustuksen ensireaktioiden perusteella voi olettaa tapauksen käsittelyn jatkuvan aikanaan korkeimmassa oikeudessa. Kun kyseessä on näinkin työläs tapaus, valitusluvan käsittely ottanee lähemmäs vuoden ja itse käsittely, jos valituslupa myönnetään, jälleen parisen vuotta.
Ennen kuin Toivo J. Kannisen koko syyllisyys tai syyttömyys saadaan selville, aikaa voi tulla kuluneeksi hyvinkin 12 vuotta - ja se on aivan liikaa.
Hovioikeuden tuomio herättää kysymyksiä syyttäjän toiminnasta, eri oikeusasteiden tulkintaeroista sekä oikeusprosessien keston aiheuttamista taloudellisista ja inhimillisistä kustannuksista.
Käräjäoikeudessa kaikki yli kolmekymmentä syytekohtaa menivät nurin, vaikka niiden otsakkeissa oli järjestään "törkeä avustuspetos" tai "törkeä kavallus". Kun käräjäoikeus ei löydä näin suuresta materiaalista rangaistavaa, herää väkisinkin epäilys syyttäjän tai käräjäoikeuden arvostelukykyä kohtaan.
"Törkeä" vihjaa suomen kielessä johonkin suunnattoman räikeään, josta on myös löydetty näyttöä. Käräjäoikeuden mielestä ei ollut, hovin mielestä osin oli.
Toinen kummallisuus on eri oikeusasteiden suuresti poikkeava tulkinta esitetystä näytöstä. Hovioikeus rankaisi 18 syytekohdan osalta. Kun aineisto on molemmissa ollut käytännössä sama, johtopäätösten ei pitäisi poiketa tässä mitassa toisistaan.
Kolmas kummallisuus on se, että rikoksen tutkinnan pitkittymisen perusteella tuomiota lievennetään. Eihän se voi olla peruste lievennykselle, että hankitaan paras mahdollinen tieto päätöksen pohjaksi. Jos siihen kuluu aikaa, kyse on rikostutkinnan liian pienistä resursseista.
Keskiviikkona annetusta tuomiosta jää joka tasolla paha maku suuhun. Kanninen havaittiin syylliseksi vakaviin rikoksiin, mutta ei korvausvelvolliseksi. Ikään kuin oikeus olisi itsekin ollut asiassaan epävarma. Hovioikeus oli kuin se entinen tyttö, joka vahingon käytyä selitteli hämillään olevansa vain puoliksi raskaana.
Yhdeksän vuotta ja mahtava määrä yhteisiä voimavaroja on kulunut, eikä kadunmies voi vieläkään tietää, tekikö Kanninen väärin ja missä määrin. Varmaa on vain, että Kannisen mutta jossakin määrin myös suomalaisen oikeuslaitoksen maine on kärsinyt.