"Turun kaupunginteatterin johtajana toimiessaan jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen suunnitteli palkkaavansa minut teatteriinsa viralliseksi ihmettelijäksi, häiritsemään työntekoa ja höpisemään ohi kaiken virallisen vastuun.
Toteutumattomanakin se oli uusi kiehtova mahdollisuus: ihminen olisi antanut luovuudestaan osan ja joku olisi yrittänyt sitä lu kea", sanoo teatterityön professori Yrjö Juhani Renvall Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta.
"Nykypäivän mediataiteilijat taitavat jo olla pidemmällä tässäkin mielessä, koska heidän työnsä on konkreettisempaa ja helpompaa käsitellä."
Alpo Suhosen visiossa oli kyse laajasta sisällöntuotannon ymmärryksestä aikana, jolloin sisällöntuotanto-sanaa oli ollut edes keksitty.
Nyt sisällöntuotantoasiat ovat humanistisilla aloilla hyvinkin laajalle levinneitä, ajankohtaisia ja muodikkaita. Opetusministeriö kantaa huolta sisällöntuotantopohdinnan jatkumisesta. Viimeksi elokuun lopulla järjestettiin Oulun yliopistollakin seminaari sisällöntuotannon visioista Oulun seudulla.
Business-suuntautuneiden insinöörien ja humanistien yhteistyö tarkoitti pitkään vain kieliopintoja. Samalla perehdyttiin 'kohdemaan' kulttuurihistoriaan ja tapojen erilaisuuteen: missä vaiheessa pitää muistaa tehdä mitäkin tai jättää tekemättä, ettei vaikuta moukalta ulkomaisen kauppakumppanin silmissä.
Kovasti on vuosien varrella harjoiteltu kansainvälistä imartelua, please-sanaa ja small talkia. Jokunen humanisti on kasvattanut itselleen leipäpuun käyttöohjeiden tekemisestä ja kääntämisestä. Sen verran teatterikin on osallistunut talkoisiin, että porukoita on viety erämaahan hieromaan toistensa varpaita ja viihtymään erilaisten improvisaatioiden parissa. Muutamat ansaitsevat jo elantonsakin sisällöntuotantoa pohtimalla.
Vasta 1990-luvulla humanisteille alkoi löytyä todellista, tärkeämpää (= rahanarvoista) käyttöä esimerkiksi kännykkäteollisuudessa. Siksi myös sisällöntuotantoon on alettu puolin ja toisin suhtautua asiaankuuluvalla vakavuudella. Se ei kuitenkaan estä yliopiston humanisteja yhä pelkäämästä, että heidän opinahjostaan tulee soveltava kauppaoppilaitos, ellei tieteen itsemääräämisoikeudesta kanneta riittävästi huolta.
Taiteilijat sponsoreina
Humanistis-taiteellinen muutos alkaa vähitellen koskettaa liike-elämää paljon syvemmältäkin, esimerkiksi johtamiseen ja henkilöstöhallintoon liittyen.
Tulevaisuuden näkijöille on pitkään ollut selvää, että varsinkin viestintäaloilla taiteilijat nousevat ennen pitkää arvoonsa insinöörien rinnalle, jopa heidän ohitseen. Kuva- ja säveltaide ovat silloin luonnostaan toimintojen keskiössä, koska tieto liikkuu pääasiassa kuvan ja äänen kautta. Samalla tavoin elokuva- ja teatteritaiteen luoma perusta on oleellinen liikkuvaa kuvaa käsiteltäessä.
Teatteritaiteella olisi Yrjö Juhani Renvallin mielestä businesskulttuurille paljonkin annettavaa - nimenomaan taiteellista oivallusta, ihmisten havainnoinnin herkkyyttä ja dramaturgian tajua. Taiteellisten organisaatioiden johtamisenhan on havaittu aiheuttavan vaikeuksia perinteisesti koulutetuille johtajille, koska luovaa työtä on vaikea mitata ja laskuttaa.
"Taiteilijat ovat aina sponsoroineet niitä, jotka ovat omistaneet työn. Tulevaisuudessa näyttelijästäkin tulee yrittäjä, joka myy kykyjänsä avoimilla markkinoilla, jopa yritysten sisällä. Silloin ammattitaitovaatimuksetkin kasvavat. Vain harva näyttelijä saa enää vuonna 2040 palkkansa teatterista", Renvall povaa.
Perustason näyttelijänkoulutuksella on silti vain rajalliset mahdollisuudet valmentaa opiskelijoita tulevaan. Pääpaino on yhä siinä, että opiskelija saa tradition haltuunsa, että kroppa ja koppa, ääni ja mielikuvitus pelaavat.
Klovnin silmin
Näyttelijä-klovni-narri voisi olla suureksi avuksi yrityksissä, jotka ovat vaarassa jähmettyä paikalleen. Aikanaan Shakespearen näytelmissä asiat tehtiin klovnin läpi. Hän oli henkilö, joka johti manöövereitä, koulutti kuninkaita, nöyryytti muitakin vallanpitäjiä ja otti siinä sivussa itse turpiinsa. Näyttelijä olisi kovan vallanpitäjän käytössä ja hänelle maksettaisiin kärsimyksistä.
"Kunhan stand up -komiikka pääsisi lapsentaudistaan, siitä voisi kehittyä erinomainen väline moneenkin käyttöön. Mikäli liike-elämä uskaltaisi ottaa tämän komiikan lajin omakseen, niin ilman muuta se hyötyisi siitä. Stand up -koomikko menisi firmaan seuraamaan touhua ja jonkin ajan kuluttua koottaisiin ihmiset katsomaan ja kuulemaan, mitä hän on havainnut."
Jos koomikko on hyvä suustaan ja hänellä on tarkka havaintokyky, niin pelkästään suunnittelu-, työ- ja päätöksentekoprosesseja imitoimalla ja ihmisiä naurattamalla hän pystyy saamaan paljon esille.
Haaste on heitetty
"Mikäli joku soittaa minulle Tampereen yliopistoon ja kysyy, olisiko teillä ketään, joka tulisi meille töihin katsomaan ja tekemään taiteellista yhteenvetoa, voin luvata, että ilman muuta lähetämme jonkun opiskelijan väsäämään opinnäytettä", Yrjö Juhani Renvall sanoo.
"Kovasta liikemaailmastakin herkkä taiteilija pystyy poimimaan koskettavia tarinoita. Hän voi itkeä sellaisenkin kipeän asian äärellä, että jotakin ihmistä kiusataan. Tietty vastuuttomuus on kuitenkin avainsana. Näyttelijä ei ole vastuussa kenellekään, jos hän paljastaa jotakin arkaa yrityksen sisältä."
Renvallin mukaan narrin rooli myös edellyttää itsenäistä ihmistä. Alan sanastolla ilmaisten, näyttelijän pitää pystyä 'ottamaan hahmo itseensä' ja tuottamaan muotoa. Kylähulluista ja helppoheikeistä lähtien ihmisyhteisöistä on aina noussut vastaavia tilanteiden arvioijia ja laukaisijoita, ja suljettuihin työyhteisöihinkin heitä tapaa syntyä itsestään.
"Shakespearen aikoina kiertävällä teatteriryhmällä tapasi olla sponsori, joka piti sen puolta porvariston vihaa vastaan. Tilanne on kääntynyt ikään kuin päälaelleen, kun kunnat ovat lähteneet sponsoroimaan teatteria voidakseen järjestää porvaristolleen viihdettä. Nyt pitäisi löytää vapaita rikkaita ihmisiä, jotka ostaisivat teatterin irti tästä ikeestä, jotta luovuus pääsisi uudelleen kukkimaan", Yrjö Juhani Renvall heittää tulevaisuuden haasteena.