Housut pysyvät kei­koil­la jalassa

"Emme näytä yhtään enempää paljasta pintaa kuin, mitä lapset näkevät kotona", vakuuttaa Scandinavian Hunks -ryhmän tanssija Sami Sarjula, 28.

Sami Sarjula valittiin aikoinaan Vuoden mieheksi.
Sami Sarjula valittiin aikoinaan Vuoden mieheksi.

"Emme näytä yhtään enempää paljasta pintaa kuin, mitä lapset näkevät kotona", vakuuttaa Scandinavian Hunks -ryhmän tanssija Sami Sarjula, 28.

"Haluaisimme silti, että naiset unohtaisivat hetkeksi huolet ja murheet tai kotona odottavat tiskit ja villakoirat. Viemme heidät fantasiamaailmaan!", mies lupaa auliisti, mutta kohteliaasti.

Scandinavian Hunks on jälleen aloittanut mittavan Suomen-kiertueen, jonka ensi-ilta oli eilen Lahdessa.

Katsomossa on yleensä satoja hurmioituneita naisia, joista useille Hunksin lihaksikkaat urokset ovat jo aikaisemmilta kerroilta tuttuja.

"Vuosien varrelta meille on kertynyt paljon faneja. He tulevat esityksen jälkeen pyytämään nimmareita, pääsääntöisesti iholle. Nuoremmilla faneilla on mukanaan paperia tai jokin ystäväkirja", Sami Sarjula kertoo.

"Mutta saattaa yleisössä istua pari fiksua sinkkumiestäkin, jotka ovat hoksanneet, että paikalla on paljon, oikealle taajuudelle virittyneitä naisia. Siis miehet, meitä ei kannata karttaa, päinvastoin!" Sarjula vinkkaa.

"Joskus naisfanit intoutuvat alkoholin ansiosta liian tuttavalliseksi, mutta vielä ei ole tarvinnut juosta karkuun, vaan huumorilla ja puheella on selvitty", hän jatkaa.


Sami Sarjula on
tullut tutuksi myös MTV3:n suositusta Salatut elämät -tv-sarjasta. Parisen vuotta sitten ohjelman tekijät ottivat yhteyttä Hunkseihin ja pyysivät miehiä koekuvaukseen.

"Kolme meistä sinne meni ja minut lopulta valittiin. En ollut koskaan näytellyt mitään eli ihan pystymetsästä menin kameran eteen. Nykyisin roolihahmoni eli Puolakan Ossi on selkäytimessä ja sydämessä", hän kertoo.

Scandinavian Hunkseihin Sarjula liittyi jo nelisen vuotta sitten, pystymetsästä siihenkin.

"En ollut harrastanut tanssia yhtään, omaksi huvikseni diskossa vaan. Pikkuhiljaa pääsin mukaan treeneihin ja sitten keikoille. Silloin suuret konserttisalikiertueet olivat pelkkiä suunnitelmia, nyt ne ovat totta."

"Rakastan esiintymistä ja olemme oikeasti poikien kanssa hyviä ystäviä keskenämme. Tämä on kuin olisimme joka viikonloppu poikien kanssa luokkaretkellä. Eli seikkailusta toiseen mennään", Sarjula naurahtaa.

Hunksien ja Salkareiden lisäksi Sarjulaan voi törmätä muuttohommissa. "Salkkareiden välipäivinä, jos en ole juonto- tai tanssikeikalla, myyn eräässä suuressa firmassa muuttokeikkoja. Viihdyn niissä kaikissa, sillä nehän ovat palveluammatteja."

Carita Forsman

Scandinavian Hunks tänään
perjantaina Oulun Madetojan
salissa kello 20 alkaen.

Ilmoita asiavirheestä