Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) otti Münchenin turvallisuuskonferenssissa viime viikonvaihteessa esille maailman "hauraat ja romahtavat valtiot". Ne muodostavat ulkoministerin mielestä jo erään kansainvälisen yhteisön suurimmista haasteista.
Mielenkiinto maaryhmää kohtaan on jatkuvasti kasvanut. Esimerkiksi EU seuraa tilannetta aktiivisti ja sillä on käynnissä enemmän tai vähemmän vaatimattomia operaatioita Afganistanissa, Somalian edustalla, Tsadissa, Kongossa ja Irakissa.
Olosuhteet voivat muuttua nopeasti. Stubbin mukaan horjuvien listalla voi olla 20--40 valtiota -- useimmat niistä Afrikassa. Niissä voi asua jopa 840 miljoonaa ihmistä.
Vaikeimpia tapauksia on kutsuttu myös "epäonnistuneiksi" valtioiksi (failed states). Ne haluttaisiin kuitenkin mukaan globaalien ongelmien torjuntaan, mutta ne muodostavat itsessään erittäin monimutkaisen vyyhdin.
Niiden vaikeuksien luettelosta löytyvät esimerkiksi siirtomaa-ajan perintö, luonnonvarat, strateginen sijainti, etninen kirjavuus, militantti ja fundamentalistinen uskonnollisuus ja diktatorinen tai korruptoitunut hallinto.
Eräänä perusajatuksena on, että nämä valtiot ovat kykenemättömiä toimimaan legitiimisti omien kansalaistensa edustajina. Lisäksi niiltä voi puuttua vallankäytön monopoli omalla alueellaan, sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Ongelman ajankohtaisuutta alleviivaa, että Pohjoismaiden ulkoministereille ehdotettiin juuri yhteisen vakauttamisjoukon perustamista kriisivaltioiden avuksi.
Vakauttamisyksikkö koostuisi sotilaista, poliiseista, vaalitarkkailijoista ja erilaisista siviiliasiantuntijoista. Ajatuksen toteutus saati joukon lähettäminen johonkin Afrikan maahan on kuitenkin todennäköisesti hyvin työläs ja pitkä prosessi.
Arvoja ja tekopyhyyttä
Maiden auttaminen mielletään yleensä juuri sotilas- tai vaalitarkkailuksi, poliisitoimien vienniksi, oikeuslaitoksen opettamiseksi tai jonkinlaiseksi "köyhäinavuksi". Lainojen antaminen on tyypillisesti sidottu saajan harjoittaman talouspolitiikan sisältöön.
New Yorkin terrori-iskujen (1109) jälkeen on voimistunut kuitenkin mielikuva, että horjuvissa valtioissa voi syntyä länteen kohdistuvia turvallisuusriskejä, Teivainen sanoo. Maita on ruvetty katsomaan yhä useammin turvallisuuslinssien läpi. Riskien minimoimisen tarve leimaa tänään asennoitumista niihin ehkä enemmän kuin globaalin oikeudenmukaisuuden periaate, Teivainen arvelee.
Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta pitäisi vahvistaa sellaisia kansainvälisiä elimiä ja menettelytapoja, jotka antavat romahtavien valtioiden kansalaisille lisää mahdollisuuksia päättää itse asioistaan. Esimerkkeinä epädemokraattisista foorumeista Teivainen mainitsee YK:n turvaneuvoston, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin.
Globaalin päätöksenteon pitäminen entiseen tapaan räikeän epädemokraattisena -- maailmankaupan vääristymien lisäksi -- antaa länsimaiden sinisille silmille hieman tekopyhän ilmeen.
Muualla maailmalla kritisoidaankin ja halveksitaan lännen tekopyhyyttä ehkä enemmän kuin länsimaisia arvoja sinänsä, Teivainen sanoo.
Muutoksen merkkejä
Ajattelutavan muutoksesta on kuitenkin merkkejä. Eräs syy siihen on nöyryytyksen uhka. Esimerkiksi Yhdysvallat myöntää jo ääneen, ettei Afganistanin sairauteen kannata käyttää pelkkää sotilaallista lääkettä.
George W. Bushin hallinto aikoi alunperin "poistaa" Talebanin ja al-Qaidan sekä istuttaa siinä ohessa ensin Irakiin ja sitten Afganistaniin länsimaisen demokratian -- ylhäältä alas. Nyt Barack Obaman hallinto haluaa koordinoida sotilaallisia toimia entistä paremmin muun muassa kehitystavoitteiden kanssa.
Yhdysvallat haluaa ilmeisesti jättää Afganistanin yhteiskunnan, oikeusvaltion ja demokratian rakentamisen etupäässä eurooppalaisille. Luontevaa se olisi ainakin siksi, että eurooppalaiset ovat haluttomia ottamaan lisää sotilaallisia riskejä.