Vuonna 1998 Tanja Poutiaisen sääri murtui pahasti. 18-vuotias tyttö toipui, mutta jo seuraavana vuonna sama sääri murtui uudestaan.
Ei taida nuorten maailmanmestarista tulla enää alppihiihtäjää, ounasteltiin.
Ennustaminen ei ole aina helppoa. Poutiaisesta tuli maailmancupin kahden kristallipallon omistaja ja kaksinkertainen MM-hopeamitalisti.
Perjantaina Sestrieren lumisateessa hänestä tuli ensimmäinen suomalainen alppihiihdon olympiamitalisti. Poutiainen sai illalla Torinossa kaulaansa hopeaa.
Tuntuiko myös Poutiaisesta aikoinaan säärimurtumien aikaan, ettei olympiamitali olisi koskaan mahdollinen?
"Ensimmäinen murtuma pysäytti. Paranin kuitenkin ja tajusin, kuinka paljon haluan suksien päälle. Toisella kerralla tiesin, että tästä voi nousta samalla tavalla. Minähän olin alle kaksikymppinen: helppohan sieltä oli vielä tulla", 25-vuotias olympiamitalisti muisteli.
Hyvät fiilikset maalissa
Poutiainen piti perjantaina kärkipaikkaa hallussaan ennen viimeistä laskijaa. USA:n Julia Mancuso punnersi maaliviivalle 0,67 sekuntia Poutiaista nopeammin.
Rovaniemeläinen seurasi amerikkalaisen laskun maalialueen valotaululta. Jo ensimmäinen väliaikapiste kertoi vääjäämättömän.
"Minulla oli hyvät fiilikset, kun hopea oli jo varma. Alusta asti näytti siltä, että Mancuso tulee liian hyvin."
Poutiaisella on nyt kolme arvokisojen hopeamitalia. Mitali maistui silti hyvältä.
"Jos minulla olisi kymmenen olympiamitalia ja kaikki hopeaa, niin se voisi jo nyppiä. Nyt tämä tuntuu voitolta."
Kuin lentoon lähdössä
Poutiaisella oli jo keskiviikon kuudennen sijan jälkeen etiäinen, että perjantaina voisi tapahtua jotain suurta.
"Eilen tuntui kuin olisin ollut melkein lentoon lähdössä, niin hyvältä pujottelun jälkeen tuntui. Olin hirveän luottavainen suurpujottelun suhteen", alpinisti pisti tunnelmiaan järjestykseen.
Hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmas, eikä toisessakaan laskussa ollut vaikeuksia. Poutiaisen molemmat laskut olivat tasapainoisia ja virheettömiä.
"Se siinä hassua olikin, kun minulla ei ollut mitään vaikeuksia. Minulla kävi jopa mielessä, että onko tämä nopea lasku ollenkaan. Sain oikeat ajolinjat."
Poutiainen vilkaisi valotaululle ensimmäisen kerran heti maalilinjan jälkeen.
"Kyllä piti oikein tarkistaa toisen kerran, oliko näkymä oikein. Itse asiassa näin ensimmäisenä huolto- ja valmennusporukan. He hyppivät siihen malliin, että pystyin arvaamaan tuloksen."
Suomalaislaskija nousi hopeapallille suurten vaikeuksien kautta. Viime kauden suurpujottelun maailmancupin voittajan vauhti ei ole aikaisemmin tällä kaudella riittänyt kärkisijoille. Poutiainen on suurpujottelucupissa vasta sijalla 14.
"Olen taistellut laskuni kanssa ja nyt se osui tällaisessa kilpailussa kohdilleen. Tämä hyvittää paljon", Poutiainen myhäili.
Itseluottamus horjui välillä, mutta ei kaatunut kumoon.
"Kokemuksesta tiedän, ettei se lasku löydy hätäilemällä ja hermoilemalla, vaan töitä tekemällä. Vaikeina hetkinä puhuimme asioista ja se helpotti. Mikään ei muutu, ellei siihen itse usko."
Vuosi kerrallaan
Suomalainen alppihiihto oli aikoinaan naurun aihe, mutta nyt laji mursi viimeisenkin barrikadin tieltään. Suomi on tästä lähtien merkitty myös olympialaisten alppihiihdon mitalitaulukkoon.
Kun Tanja Poutiainen oli nappulaikäinen laskija, ei Suomella ollut yhtään kansainvälisen kärjen vauhtiin pystyvää kilpailijaa.
"En ole oikein missään vaiheessa päättänyt, että minusta tulee huippulaskija. Keskityin vain pikkukisoihin toisensa jälkeen ja menin vuosi kerralla eteenpäin."
Siinä matkalla on ollut paljon vastoinkäymisiä. Lopputuloksena on kuitenkin yksi maailman parhaista tekniikkalajien osaajista.
"On niin paljon ihmisiä, jotka ovat kannustaneet minua eteenpäin. Rovaniemellä on varmasti ollut kaikki peukut ja varpaat pystyssä."