Hongkongissa viime talvena kuolleen suomalaisen ylikomisarion kuolemaan epäillään liittyvän rikos. Suomalaispoliisi kuoli tammikuussa. Hongkongin poliisi tutkii suomalaisen kuolemaan johtaneita tapahtumia.
"Lähetystöstä saamiemme tietojen mukaan miehen kuolemaan liittyy rikosepäily. Mekin olemme olleet lehtitietojen varassa, mutta mahdollisesti sikäläinen poliisi tutkii tapausta rikoksena, jota Suomessa vastaisi lähinnä kuolemantuottamus, eikä niinkään tahallisena henkirikoksena", kertoo rikosylikomisario Juha Rautaheimo Helsingin poliisista.
Hongkongissa ilmestyvän South China Morning Post -lehden mukaan suomalaismies olisi Hongkongissa huumattu Rohypnol-aineella, mistä olisi seurannut sydänkohtaus ja kuolema. Rohypnolilla on samanlainen vaikutus kuin niin kutsutuilla tyrmäystipoilla. Uhri menettää tajuntansa useiksi tunneiksi ja muistinsa tältä ajalta.
Hongkongin poliisin mukaan satoja ihmisiä on ehkä huumattu ja ryöstetty Rohypnolin avulla. Tämä ilmeni suomalaispoliisin kuoleman jälkeen aloitetuissa tutkimuksissa, joita on yritetty salata kaupungin maineen nimissä.
Ryöstäjät saavat useimmiten uhrin pankkikortin turvakoodin tietoonsa kurkkimalla tämän olan yli pankkiautomaatilla. Uhrin huumattuaan he käyvät automaatilla ja palauttavat kortin uhrin lompakkoon. Uhri huomaa usein ryöstön vasta luottokorttiyhtiön laskusta.