Valtatien varrella Utajärven Mustikkakankaalla on venytetty muoviputkea kohta 30 vuotta. Omistajat ovat vaihtuneet, mutta aina toiminta on ollut kannattavaa. Nyt tehdas on tehokkuudessaan kansainvälisen Pipelife-konsernin kärkeä.
Pipelife Finland on pohjoisen ja puolen Suomen muoviputkivalmistaja, sillä Utajärven tehtaan lisäksi siihen kuuluvat valmistusyksiköt Haaparannassa, Iissä ja Kaavilla sekä pääkonttori Oulussa. Myyntiyksikkö on Vantaalla ja Tallinnassa putkea tehdään upouudessa tehtaassa.
Tuotantopäällikkö Harri Savolainen ei säästele superlatiiveja kehuessaan Utajärven tehtaan väkeä. Rautainen ammattitaito on huomattu myös Wienin pääkonttorissa: toissa vuonna yksikkö palkittiin konsernin parhaana tehokkuudesta, viime vuonna tehokkaimmasta materiaalin käytöstä. Kohta sarja jatkunee palkinnolla parhaasta logistiikasta.
Putkea tarvitaan aina
"Kolme vuotta sitten oli tiukkaa, yt-neuvotteluja hiottiin jo. Toimitusjohtajan vakavat sanat eivät kuitenkaan meitä lamauttaneet, vaan täällä päätettiin näyttää, mitä osataan. Neuvottelupöydästä marssittiin suoraan koneille", Savolainen myhäilee.
Nyt 17 vakituista ja seitsemän määräaikaista työllistävä tehdas elää kiihkeintä rytmiään kesällä. Silloin koneet eivät seisahdu kuukausiin, ja tontilta ottaa leipänsä välilliset työt mukaan lukien puolensataa ihmistä.
"Suhdanteet eivät heiluttele meitä kovin pahasti, sillä perusmuoviputkien käyttö on melko tasaista. Vesijohtoja ja viemäreitä pitää rakentaa sekä kaapeleita ujutella suojaputkiin aina. Kilpailu alalla on kovaa, mutta me pärjäämme kyllä. Pipelife on Suomen johtava sähkö- ja kaapelisuojaputkien valmistaja", Savolainen muistuttaa.
Haaveissa hallittu kasvu
Mustikkakankaan hallissa tehdään myös painevesi ja -viemäriputkia ja pian myös kiinteistö- ja maaviemäriä. Reseptejä kehitellään jatkuvasti ja uusi sekoittamo on rakenteilla. Kapasiteettia riittää nykykoneilla ja -tiloilla noin 7 000 tonniin vuodessa. "Mikäli muutamat isot kaupat loksahtavat kohdalleen, työtä voi olla luvassa lisää jo lähiaikoina", tuotantopäällikkö uumoilee.
Pellettinä ja pölynä hankittavan raaka-aineen alku on öljyssä. Sen kallistuminen ei hirvitä niin paljon kuin hinnan suuret heilahtelut. Väärään aikaan ostettu iso raaka-aine-erä syö äkkiä katetta.
Harri Savolainen näkee tehtaan tulevaisuuden valoisana. "Muoviputkesta on moneksi. Se käy yhä useampaan tarkoitukseen betonisen tai rautaisen putken tilalle. Kunnan kanssa tullaan hyvin juttuun ja työntekijät viihtyvät. Meidän on hyvä toimia täällä. Ja jos oikein isoksi kasvamme, rautatiekin on ihan vieressä", mies naureskelee.