Kirjailijoilta on totuttu kuulemaan kärjekkäitä kommentteja, ja heille on sallittu ehkä enemmän sananvapautta kuin muille.
Kirjailijan kuuluukin käyttää sanan säilää ja antaa puheenaiheita. Sen hyväksyy, että taiteilijoilla ja kirjailijoilla räiskähtää, sillä sellaista kai on luovan ihmisen elämä.
Suomalaiset arvostavat kirjallisuutta. Juuri nytkin tuhannet kirjan ystävät odottavat kärsimättöminä kesälomaa ja sitä lukemattomien kirjojen pinoa, joka notkuu unelmissa verkkokeinun vieressä.
Kun Suomen suurimman kirjakustantamon WSOY:n asioista päättävä hollantilainen Jacques Eijkens sanoo, että suomalainen kaunokirjallisuus on pieniä perunoita (HS 22.6.), kirjan ystävä melkein loukkaantuu.
Lausunto liittyy WSOY:n kirjailijakohuun, jossa yhtiön imagoa häiritseville kirjailijoille näytetään kaapin paikkaa. Sanoma-konsernin Learning & Literature -liiketoimintaryhmän johtaja Jacques Eijkens lyö numerot pöytään. Sanoman kokonaisbudjetti on 2,5 miljardia euroa, jossa suomalaisen kaunokirjallisuuden osuus ei ole edes yhtä prosenttia. Eli pieniä perunoita.
Kirjan ystävä haluaa muistettavan, keiden työllä WSOY ja Sanoma-konserni on syntynyt ja miten suuri arvo kaunokirjallisuudella on suomalaisessa kulttuurissa.
Eijkens ei vaali perinteitä vaan sanoo, että Sanoma pärjäisi ilman kirjojen kustantamistakin.
Ennen tuota lausuntoa WSOY oli päättänyt pärjätä ilman menestyskirjailijaa Sofi Oksasta. Lausunnon päälle WSOY päätti pärjätä vähemmällä väellä. Eläke- ja ulkoistamisjärjestelyjen lisäksi 18 irtisanottiin.
Eijkensin mukaan työpaikkojen leikkaamiseen ei ollut mitään taloudellista tarvetta. Kyse ei ollut edes säästöistä, vaan yhtiön uudesta suunnasta. Ne olivat poikkeuksellisen kylmiä saatesanoja irtisanotuille. Harva suomalaispomo uskaltaisi yt-neuvottelujen jälkeen sanoa samaa ääneen medialle.
WSOY:n ykköspomon näkemään muutostrendiin kuuluu viestinnän digitalisoituminen ja kirjailijakuvan muutos. Itse ainakin odotan innolla lukulaitteiden kehittymistä ja yleistymistä. Mutta pitäähän niidenkin sisältö ensin kirjoittaa, toimittaa ja kai kustantaakin edelleen.
Digikirja on tervetullut, mutta esimerkiksi takin sisätaskuun mahtuvaa kasvikirjaa en vaihtaisi digiversioon. Jotkut varmastikin haluavat tunnistaa kärsämöt ja nätkelmät esimerkiksi kännykän kautta.
Sitä paitsi ahkerin lukijapolvi, joka haluaa edelleen painetun kirjan, elää vielä pitkään.
Kirjailijakuvan muutosvaatimus sen sijaan oudoksuttaa ymmärrettävästi kirjailijoita.
Eijkensin mukaan kustantaminen tulee keskittymään kirjailijan persoonan ja brändin ympärille. Kirjailijan pitää olla läsnä mediassa, verkossa, kännykässä, livenä. Siinä ohessa pitää kirjoittaa se kirjakin.
Kirjailijaparka, jos sattuu olemaan arka ja ruma, huono puhuja mutta hyvä kirjoittaja. Eipä silti, samat vaatimukset koskettavat jo toimittajiakin.
Sofi Oksanen edustaa sellaista kirjailijakuvaa, josta Eijkens puhuu mutta jonka WSOY potki pois. Jari Tervo on hyvä puhumaan ja sanavalmis esiintyjä, mikä on varmasti edistänyt hänen kirjojensa ja WSOY:n myyntiä. Mutta kolikolla on toinenkin puoli. Jo Tervon Myyrää lukiessa häiritsi, kun kertojaäänelle tuli pyytämättä Tervon uutisvuotokasvot.
Jacques Eijkensin harrastuksiin ei kuulemma kuulu lukeminen, joten tällaiset seikat eivät ehkä häiritse häntä.
Eijkensin haastattelu konsernin lehdessä samana päivänä kun WSOY kertoi irtisanomisista ei tainnut olla sattumaa. Vankka tuki WSOY:n toimitusjohtaja Anna Baijarsin toimille on viesti siitä, että kustannustoiminnasta ei luovuta mutta kirjailijapiirien ja niiden tukijoiden ei kannata provosoitua enempää.