Hallitus ei ole perustamassa erityistä hoivarahastoa, jolla turvattaisiin lisääntyvät vanhushuollon menot. Ehdotuksen rahastosta nostivat äskettäin esille Etlan tutkijat. Heidän näkemyksensä mukaan rahastolla voitaisiin hillitä vanhushuollon menojen kasvun aiheuttamaa verojen ja maksujen nousua, tai etujen leikkauksia.
Varat rahastoon otettaisiin valtiontalouden ylijäämästä, joka tutkijoiden mukaan riittäisi rahaston tarpeisiin. Vastaavasti valtion mittavaa velkataakkaa ei juuri kevennettäisi.
Maan hallitus ei lämpene hoivarahastolle.
"Hallitusohjelmassa on linjattu, että vanhushuollon tulevat tarpeet hoidetaan parhaiten pitämällä huolta valtion talouden tasapainosta", sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (sd.) sanoo.
Mönkäreen mukaan hoivamenojen rahoitus tulee parhaiten turvattua kun saadaan nostettua työllisyysastetta, innostettua ihmiset pysymään työelämässä nykyistä pidempään ja lyhentämällä valtion velkaa, jotta korkomenorasitusta saadaan pienennettyä ennen kriittisiä vuosia.
"Erityistä rahastoa ei ole katsottu aiheelliseksi perustaa. Nykyinen eläkevakuutusjärjestelmä pystyy vastaamaan tuleviin tarpeisiin", Mönkäre viestittää.
Asiantuntijat:
turhaa byrokratiaa
Monet asiantuntijatkin pitävät hoivarahastoajatusta kuolleena syntyneenä.
"Etlan tutkimus asiasta on sinällään hyvä, mutta se pitäisi haudata vähin äänin. Ihmettelen jos ajatukselle laajemmin lämmetään", tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta VATT:sta laukoo.
Parkkisen mielestä byrokratiaa ei missään nimessä ole syytä lisätä. Hän huomauttaa, että saman asian ajaa valtion velan lyhentäminen. Korkomenojen vähentäminen kun on vuorenvarma tapa alentaa valtion maksurasitusta ja saada sitä kautta lisää pelivaraa muun muassa vanhushuoltoon.
Rahastot ovat Parkkisen mukaan epävarmoja sijoituskohteita. Niiden tuotto voi jäädä jopa negatiiviseksi.
Jos rahaa halutaan säästää nykyistä enemmän tuleviin vanhushuollon tarpeisiin, se voidaan toteuttaa jo nykyisillä elementeillä.
"Miksi ei lisätä eläkerahastojen rahastointivelvoitteita", Parkkinen kysyy.
"Niiden suhteen aikataulutuksenkin voi saada samanlaiseksi, kuin hoivarahastoehdotuksessa", Parkkinen jatkaa.
Hän epäilee myös, että rahastojen hallinnasta voisi tulla ongelma.
"Siitä syntyisi iso soppa, kun erilaiset kunnat käyttäisivät rahastossa valtaa."
Saksan esimerkki
ei innosta
Tutkimusprofessori Marja Vaarama Stakesista on Parkkisen kanssa samoilla linjoilla.
"Mitä useampi organisaatio, sitä enemmän rahaa kuluu. Ihan sama millä nimellä varoja kerätään. Yhtä hyvin osan veroista voisi korvamerkitä vanhushuoltoon, jos niin halutaan."
Vaarama on seurannut läheltä Saksassa muutaman vuoden käytössä olleen hoivavakuutusjärjestelmän kehittymistä. Hän huomauttaa, ettei omaa elämäänsä elävä systeemi ole ratkaissut rahoitusongelmaa massa.
"Kallis järjestelmä ei ole tuonut mukanaan autuutta. Sillä ei ole kontrolloijaa, se ei ole demokraattisessa hallinnassa, vaan valvoo itse itseään", Vaarama kuvailee.
Seurauksena on ollut se, että laatukriteerit eivät täyty eikä mikään kannusta järjestelmää aktiiviseen kehittämiseen.
Vaarama pitää nykyistä verovaroin katettua pohjoismaista mallia hyvänä, vertasipa sitä mihin muuhun systeemiin tahansa.
"Järjestelmällä on poliittista kannatusta, se on demokraattinen ja läpinäkyvä."
Suhtautuminen vanhushuollon menojen kasvuun on ollut eri tahoilla ristiriitaista. Hoivarahasto on saanut kannatusta muun muassa elinkeinoelämän ja palkansaajien tutkimuslaitosten puolelta. Joidenkin tutkijoiden mukaan taas koko ongelmaa ei synny, vaan rahoituspohja riittää ikääntyvästä väestä huolehtimiseen myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi lapsimäärän vähentyessä varoja voidaan siirtää ikäihmisten palveluihin.