Pääkirjoitus

Hoi­va­jät­tien an­teek­si­pyyn­nöt eivät riitä – niiden pitää kantaa myös te­ko­jen­sa seu­rauk­set

Laiminlyönteihin ja rikkeisiin syyllistyneiden hoiva-alan yritysten pitää kantaa myös tekojensa seuraukset.

Vanhustenhoitoskandaalissa hyvinvointiyhteiskunnan takaa on paljastunut asioita, joita kukaan ei toivo omalle kohdalleen.
Vanhustenhoitoskandaalissa hyvinvointiyhteiskunnan takaa on paljastunut asioita, joita kukaan ei toivo omalle kohdalleen.
Kuva: Ossi Ahola

Laiminlyönteihin ja rikkeisiin syyllistyneiden hoiva-alan yritysten pitää kantaa myös tekojensa seuraukset. Vanhustenhoitoskandaalin rikosnimikkeitä voivat olla heitteillepano, petos tai väärennös.

Vaatimukset vanhustenhoidon laiminlyönteihin ja epäasialliseen kohteluun syyllistyneiden hoivapalveluyritysten rankaisemisesta ovat koventuneet. Tapahtuneista rikkeistä ei pidäkään selvitä kuin koira veräjästä pelkästään pahoittelemalla ja lupauksilla puuttua epäkohtiin.

Yrittäjät muuallakaan eivät voi huseerata miten tahtovat joutumatta vastuuseen, jos ne syyllistyvät rikoksiin, laiminlyönteihin tai sopimusrikkomuksiin. Yksityiset hoiva-alan jättiläiset ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, jotka eivät tee työtä pelkkää hyvää hyvyyttään.

Sosiaali- ja terveysalaa valvova viranomainen Valvira on jo sulkenut muutaman hoitokodin ja harkitsee haamuhoitajatapausten viemistä rikosprosessiin. Poliitikkojen puheenvuoroissa viikonloppuna heijastui vahva näkemys sanktioiden tarpeellisuudesta.

Rikosvastuun toteutumista korostava oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) linjasi viikonvaihteessa, minkälaiset rikosnimikkeet laiminlyönneistä ja epäasiallisesta kohtelusta voisivat tulla kyseeseen. Niitä olisivat muun muassa heitteillepano, petos ja väärennös. Jos taloudellisen hyödyn nimissä listoilla pyörii haamuhoitajia, kyseessä olisi petos.

Vanhustenhoidossa paljastuneiden laiminlyöntien seurauksena on kohtuullista edellyttää, että väärinkäytökset johtavat taloudellisiin sanktioihin, korvauksiin ja rangaistuksiin jos ja kun tapaukset johtavat oikeudellisiin toimiin.

Hyvinvointiyhteiskunnan kiiltävän kuvan takaa on paljastunut asioita, joita kukaan ei toivo omalle kohdalleen. Hoivajättien maalailemat unelmat ikäihmisten arjesta ja hyvästä hoidosta ovat pettäneet, kun vaativaa hoitoa tarvitsevia vanhuksia on laitoksissa oman onnensa nojassa, nälissään, pesemättöminä ja läpimärissä vaipoissa.

Vanhustenhoidon uskottavuus on koetuksella, kun osaa hoivapalveluyrityksistä on pyöritetty tinkimällä hoidon tasosta ja henkilöstöstä. Omaiset, läheiset ja henkilöstö ovat vuosia kertoneet puutteista, mutta epäkohdille on ummistettu silmät. Vähintä, mitä hoitoskandaalin seurauksista voidaan toivoa on, että vanhustenhoitoa aidosti kehitetään parempaan suuntaan.

Kunnissa on syytä tarkastella laatukriteerejä, kun sosiaali- ja terveysfirmoilta ostetaan palveluja. Kunnat eivät voi ulkoistaa omaa vastuutaan, vaan laatukriteereissä on hinnan ohella huolehdittava myös hyvän hoidon perusteista.

Vanhushoidon tilasta on tehtävä riippumaton selvitys, jotta tiedetään, miten hyvin tai huonosti ikäihmisten hoito toteutuu. Myönteistä on, että puolueiden kesken vallitsee laaja näkemys siitä, että vanhushoidon hoitajamitoituksen suositukseen on tehtävä korjauksia.

Paljastuneet räikeät laiminlyönnit heittävät joka tapauksessa ikävän varjon koko toiminnan ylle. Nyt on puhuttu laitoshoidon epäkohdista, mutta samoja puutteita on myös kotihoidon puolella. Maineensa ryvettäneillä hoivajäteillä on joka tapauksessa kova työ edessään. Uskottavuutta voi olla vaikea paikata niin hoidettavien kuin työntekijöiden silmissä.