Hoitoala on nopeasti mullistumassa työnantajan markkinoista työntekijän markkinoiksi. Suomalaisia ammattilaisia houkutellaan ulkomailta takaisin kotimaan leipiin, pätkätöiden tahrimaa kilpeä yritetään kiillottaa vakinaistamispaketeilla, vaalilupauksille vaaditaan katetta seuraavan hallituksen ohjelmassa.
Tuntuma markkinoiden pyörähtämisestä on sama niin kentällä kuin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyssäkin.
"Vakituisiin työpaikkoihin on vielä riittänyt hakijoita, mutta tämän vuoden kuluessa pääkaupunkiseudulla tilanne on mennyt siihen, että kaikkiin vakituisiinkaan paikkoihin ei välttämättä ole hakijoita", Tehyn kehittämisosaston vt. johtaja Tarja Honkalampi kertoo.
Tornion terveyskeskuksessa laboratoriohoitajana työskentelevä Aino Luiro esittelee printtiliuskaa, josta löytyy 45 hänen alansa avonaista työpaikkaa eri puolilla maata. "Monta mielenkiintoista työmaata. Helsinkiinkin on kysytty töihin. Nyt ovat todella työntekijän markkinat."
Usko paluuseen
vähän horjuu
Mutta vielä vuosituhannen vaihteessa kaikki oli toisin: Työttömyys piinasi ja työnantajat kurmuuttivat lyhyillä sijaisuuksilla myös pitkälle kouluttautunutta ja vuosia ulkomailla kokemusta hankkinutta Luiroa. Hänellä on Oulun sairaanhoitajaopiston laboratoriohoitajan tutkinnon lisäksi bioanalyytikon paperit Oulun ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkean jälkeen hän lähtikin taas nopeasti ulkomaille töihin.
Hieman yli viisikymppinen Luiro sanoo olevansa nyt opintomatkalla Suomessa. Hän sanoo katsovansa avoimin mielin, josko kotimaahan kannattaisi palata vakinaisestikin. Luirolla on ollut tammikuun puolivälistä alkaen sijaisuus Torniossa. Helmikuun alussa pitäisi palata Norjan Mosjøenissä olevaan virkaan.
Ensimmäiset kokemukset eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet. Työporukka on mukava, mutta Torniossa suunnitellaan työajan lomassa olevan ruokailutauon muuttamista puolen tunnin palkattomaksi ruokatauoksi. Se jatkaisi työpäivää, jossa Luiron mukaan näkyy naftiksi mitoitettu työntekijämäärä.
"Se on täyttä työtä koko päivä, joutohetkiä ei ole. Usko paluuseen vähän horjuu."
Palkkapussi on
muualla muhkeampi
Kotimaahan haaveileva laskeskelee etuja ja haittoja. Norjassa henkilöstömitoitukset ovat väljemmät, työtahti leppoisampi, palkka reippaasti suurempi, eläke ja sosiaaliturva parempi. Norjassa hänen peruspalkkansa ikälisineen on noin 3 000 euroa ilman vuorotyölisiä, täällä bruttopalkka jää vajaaseen kahteen tonniin.
"Norjaa sanotaan kalliiksi maaksi, mutta kun oppii paikalliset tavat, niin ei siellä mene ruokaan enempää kuin täälläkään. Verotus on vähän korkeampi, mutta norjalaiset haluavat palveluita ja myös maksaa niistä."
Aino Luiro pitää norjalaista hoitojärjestelmää keskustelevampana ja joustavampana, työntekijän hyvinvoinnista huolehditaan ja tavallinen kansalainenkin tulee kuulluksi.
"Suomessa ollaan monesti tyhmän itsepäisiä, eikä peräännytä, vaikka homma ei luontuisikaan. Norjassa on vara peruuttaakin."
Noin 14 vuotta Sveitsissä - hyvän palkan ja pitkien työpäivien maassa - työskennellessään Luiro oppi kollegiaaliseen keskustelukulttuuriin, jossa asiat riitelevät, eivät ihmiset. Suomessa esiintyy vielä pomottamista, ja myönteinen palaute ylhäältä ruohonjuuritasolle on harvinaista.
"Tosin täälläkin tavat ovat ehkä muuttumassa: kollegiaalisuus lisääntyy ja hierarkkisuus vähenee. Eduskuntavaaleissa puolueiden lupaukset palkkauksen parantamisesta herättävät myös toiveita. Mutta kokemukset ovat opettaneet minut suhtautumaan hyvin skeptisesti lupauksiin."