Leikkausjonot uhkaavat kasvaa ja omalääkärijärjestelmä nilkuttaa. Hoitotakuuta on vaikea toteuttaa, ellei terveydenhuoltoa uudisteta. Vuoden 2005 alusta hoitoon pitäisi päästä nopeasti: terveyskeskuslääkärille kolmessa päivässä, sairaalan poliklinikalle hoidon arviointiin kolmessa viikossa ja hoitoon kolmessa, enintään kuudessa kuukaudessa. Hoitotakuun toteutuminen on kuitenkin vaarassa. Leikkausjonot lyhenevät tänä vuonna, mutta nopeampi hoitoon pääsy näyttää jäävän tilapäiseksi. Myös hyvin käynnistynyt omalääkärijärjestelmä nilkuttaa.
Jotain on terveydenhuollossa pahasti vialla. Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan, mutta siitä huolimatta terveyskeskuksiin ei saada vakituisia lääkäreitä. Leikkausjonojen purkuun oli tänä vuonna tarjolla 50 miljoonaa euroa, mutta jonot alkavat kasvaa taas ensi vuonna. Jos kunnat säästävät terveydenhoitomenoissa, vain kiireelliset tapaukset hoidetaan.
Rahan ja lääkäreiden lisäys ei terveydenhuollon vinoutumia oikaise. Resurssien vahvistaminen tuo tilapäisen avun, mutta jonot eivät poistu, ellei samanaikaisesti pyritä korjaamaan terveydenhuollon rakenteita.
Leikkausjonojen purkuun tarkoitetulla lisärahalla on asennettu tekoniveliä ja tehty kaihileikkauksia. Näitä jonoja on vaikea purkaa, koska väestön ikääntyminen tuo uusia potilaita jonoihin. Perusongelma on kuitenkin kiireellisten leikkausten lisääntyminen. Ne vievät voimavaroista aikaisempaa suuremman osan, jolloin ei-kiireellisten jonot eivät lyhene, vaan saattavat jopa kasvaa. Arvioiden mukaan kaksi kolmasosaa voimavaroista kuluu kiireellisiin toimenpiteisiin, jotka tehdään joka tapauksessa.
Leikkausjonot eivät aina ole rahasta kiinni. Toimenpiteiden kriteerit vaihtelevat eri puolilla maata. Erot sairaaloiden antamissa hoidossa voivat olla jopa viisin-kymmenkertaisia. Samassa sairaalassa voi lonkan tekoniveljono olla pitkä, mutta kaihijono olematon.
Jotkut terveyskeskukset ovat jo vuosia turvautuneet keikkalääkäreihin, kun virkoihin ei ole tulijoita. Päivystyksessä järjestelmä on lähes sääntö. Mutta takapakkia on kokenut myös omalääkärijärjestelmä. Lääkärit vaihtuvat usein ja potilaat joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja omalle lääkärille. Oulussa lääkäriin pääsee nopeasti, mutta jossakin muualla jonotusajat voivat olla viikkojen mittaisia.
Yhtenä ratkaisuna terveyskeskusten ongelmiin on esitetty paluuta kunnanlääkärijärjestelmään. Tällöin lääkärit olisivat yksityisyrittäjä, eivät kunnan palkollisia.
Terveydenhuollon todellisena ongelmana on loputon hoidon ja rahan tarve. Koko ajan kehitetään uusia lääkkeitä, hoitomuotoja ja uutta teknologiaa. Vaikka yhteiskunnalla menisi hyvin, mitkään rahat eivät riitä tyydyttämään tarvetta. Priorisointia on pakko tehdä. Ja sitä tehdään jo, mutta piilossa järjestelmän sisällä. Leikkausjonot ovat yksi esimerkki priorisoinnista.
Tärkeintä olisikin tuoda priorisointi avoimeksi niin, että yhdessä mietittäisiin, mihin resurssit käytetään. Kansallisen terveysprojektin työryhmässä pohditaan hoidon pääsyn periaatteita. Se ei riitä. On myös pohdittava, kuka päättää, mihin rahat pannaan. Muuten käy niin, ettei kukaan päätä mistään.
Samalla pitäisi miettiä, miten yksityinen ja julkinen sektori voisivat tukea toisiaan. Esimerkiksi leikkausjonoja voitaisiin purkaa ostamalla palveluja yksityissektorilta. Tätä keinoa käytetään kuitenkin harvoin. Nyt päinvastoin halutaan rajoittaa kansalaisten mahdollisuuksia käyttää yksityissektorin palveluja. Puheet Kela-korvausten poistamisesta eivät auta ainakaan leikkausjonoissa olevia.