Martta Lukkarilalla on sylissään nippu valokuvia. Lähes täysin liikunta- ja puhekykynsä menettänyt 90-vuotias isoäiti tunnistaa niistä tuttuja kasvoja -- mieluisin tuntuu olevan pojanpojan Juhanin kuva. "Hän on viimeisin, jota äiti on hoitanut", selittää tytär Sinikka Lukkarila.
Kuvia katsotaan usein. Sinikka Lukkarila huomasi aivan sattumalta, kuinka tärkeitä ne ovat. "Tutut kuvat jotenkin rauhoittavat."
Tänään tuntuu olevan hyvä päivä: äiti hymyilee aurinkoisesti ja koputtelee kuvia tuon tuostakin. Tyytyväisyyden syy voi olla myös se, että tytär on tullut edellisiltana. Vantaalla asuva Sinikka Lukkarila käy hoitamassa vanhaa äitiään säännöllisesti välimatkasta välittämättä.
Yleensä hän viipyy kymmenen päivää kerrallaan. Toisinaan kotona Vantaalla ehtii käydä vain mutkan. "Kuukausivuokra voi juosta parista päivästä", hän naurahtaa. Vantaalle sitovat lapset, heidän perheensä ja miesystävä. Lukkarila itse jäi varhaiseläkkeelle noin puolitoista vuotta sitten.
Väliajat kotipalvelun varassa
Väliajatkin Martta Lukkarila asuu kotonaan, kun kotipalvelu tarkistaa tilanteen neljä kertaa päivässä. Yöhoitaja käy kerran. Korvaamaton apu on seinänaapuri, jolla on oma avain ja joka tulee tarvittaessa hätiin.
Vielä viime keväänä Martta-äiti pystyi puhumaan ja liikkumaan itse, mutta sitten vaikea virtsatulehdus vei kunnon todella heikoksi. Nyt tilanne on hieman parempi, mutta liikkumaan hän pääsee vain sen verran, että sängystä nousu onnistuu. Syöminen käy omatoimisesti, mutta puhekyky ei ole palautunut.
Äidin hoitamisessa tarvitaan sekä hellyyttä että fyysisiä voimia. Kun tämä vielä pystyi liikkumaan, painoakin oli parikymmentä kiloa vähemmän. Harmillista kyllä, talossa ei ole hissiä, joten ulosmeno vaatii aina apujoukkoja, joita harvoin on saatavissa.
Kahden paikkakunnan välillä reissaaminen on jo sinänsä raskasta. Pahinta on aina huoli siitä, mitä jäi taakse. Kuinka äiti pärjää, kuinka asiat sujuvat kotona. Silti Sinikka Lukkarila vakuuttaa, että hänelle itselleen on helpompaa ottaa vastuu äidin hoitamisesta kuin jättää ottamatta. Laitokseen äiti ei halua.
Tähän saakka Lukkarila ei ole saanut minkäänlaista taloudellista tukea hoitotyölleen, mutta lokakuun alusta lähtien hänelle maksetaan omaishoidon alin hoitopalkkio 233 euroa.
Omat menonsa Sinikka Lukkarila onkin joutunut nipistämään minimiin, jotta rahat riittäisivät edestakaisin matkusteluun. Ystävät ja tuttavat ovat etelässä, mutta joskus olisi Oulussakin mukava hengähtää hetki esimerkiksi teatterissa tai konsertissa.
Omaishoitajayhdistyksen avulla siihen tarjoutuu nyt tilaisuus, sillä Lukkarilla on liittynyt sen tukirinkitoimintaan eli Rinkeliin. "Onneksi huomasin keväällä pahimpien paineiden aikana ottaa yhdistykseen yhteyttä."
Rinkeli-projektista vastaava Liisa Pitzen omaishoitajat ja läheiset yhdistyksestä lupaa, että mukaan mahtuu vielä kaksi omaishoitajaa, jotka hoitavat ikääntyvää vanhempaansa. Ensi vuoden toukokuussa alkavaan toiseen jaksoon voivat jo ilmoittautua ne omaishoitajat, jotka hoitavat ikääntyvää puolisoaan.