Tarvitaan kärsivällisyyttä, aikaa ja apuvoimia, kun Elli Kylmäaho lähtee ulkoiluttamaan Caritas-ryhmäkodissa asuvaa Eeva-sisartaan. Pyörätuolissa tulee helposti kylmä. Viisi vuotta sitten 66-vuotiaalla Eevalla todettiin Alzheimerin tauti ja sitten Lewyn kappale -dementia. Aluksi riittivät kotihoito ja Elli-sisaren säännölliset vierailut.
"Olen hänelle yhtä paljon äiti kuin sisar", Elli Kylmäaho luonnehtii. Kolme vuotta nuorempi sisar ei ole huolehtimassa Eevasta yksin, sillä hänellä on kymmenen muutakin sisarusta eri puolella Suomea. Eevalla ja Ellillä on kuitenkin aina olleet läheiset välit. Tämän vuoksi Kempeleessä asuvalle Ellille ja hänen perheelleen on ollut selvää, että huolenpito jatkuu sairastumisen jälkeenkin.
"Eeva asui meillä aikoinaan yhteensä 11 vuotta. Hänellä ei ole muuta perhettä, eikä sairasta ihmistä saa jättää yksin. Hän ei valinnut osaansa."
Elli myöntää, että rankkaa on ollut. Eeva asui sairautensa alkuvaiheessa yksin, mutta ilman ulkopuolista apua hän ei olisi selvinnyt. Tuolloin vielä työelämässä ollut Elli oli jatkuvasti huolissaan, sillä koskaan ei tiennyt, mitä muistihäiriöistä kärsivän sisaren kotona odotti.
"Ensimmäiset oireet olivat jalkojen jäykistyminen, käsien vapina ja keskittymiskyvyn herpaantuminen. Arvasin, että jotain on pahasti pielessä."
Ensiapuna oli muistihäiriöisten kuntouttava Muistiparkki, jonne Eeva kulki viikoittain. Elli kertoo parkin toiminnasta olleen suurta apua omaan jaksamiseen. "Välillä tuli riittämätön olo, enkä osannut edes nukkua."
Tilanne alkoi käydä liian raskaaksi, ja omaisten oli tehtävä vaikea päätös: Eeva siirrettiin laitoshoitoon. "Muistiparkissa kuulin, että usein odotetaan liian kauan, vaikka sairastuneelle on tarjolla hyvää hoitoa. Se rohkaisi minua."
Eeva siirrettiin ensin kaupunginsairaalaan. Parin kuukauden kuluttua hän pääsi Caritas-ryhmäkotiin, jossa hän on ollut yli vuoden.
Kylmäahoille hoitokoti on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. "Hoitokoteja parjataan usein turhaan. Omaisetkin otetaan hyvin hoitoon mukaan. Meillä on sama päämäärä kaikilla: Eevan hyvinvointi."
LähihoitajaSinikka Sirviö kertoo, että kodinomaisella osastolla on 15 dementoivasta sairaudesta kärsivää potilasta, joille annetaan ympärivuorokautista hoitoa. "Meillä on kuntouttava lähtökohta. Asukkaan omatoimisuutta pyritään pitämään yllä."
Vireyttä haetaan fysioterapian ohella laulutunneilta, askartelusta, jopa bingosta. Lisäksi asukkailla on käytössään kampaamo, kuntosali ja uima-allas.
Osastolla työskentelee 11 hoitajaa tai "ohjaajaa", kuten Caritaksessa puhutaan. "Ainahan henkilökuntaa voisi olla enemmän, kuten monessa muussakin paikassa", toteavat osaston ohjaajat. Perushoito on kaikille turvattu, mutta esimerkiksi päivittäiset ulkoilut ovat mahdottomia toteuttaa talvisaikaan. Kesällä on helpompaa, kun kaikki pääsevät vapaasti aidatulle pihalle.
Elli Kylmäaho pyrähtää sisarensa kanssa viikoittain ulos. Yhdessä käydään lähipuistossa ihailemassa luontoa, taidenäyttelyissä ja joskus täräytetään oikein Stockmannin Vintti-kahvilaan nauttimaan suklaakakkua ja kermakahvia. Kaupungilla Eeva saattaa tokaista: "Minähän olen kuin muutkin ihmiset."