Suomen vanhustenhuolto on juuri nyt kriisissä, joka tulevaisuudessa vain pahenee eliniän pidentyessä ja vanhusten määrän kasvaessa. Ongelmaa on lähestyvien vaalien paineessa pyritty ratkomaan tavoilla, jotka eivät kaikilta osin ole olleet loppuun saakka harkittuja.
Suomen terveydenhuollon vuodeosastoilla on viimeisen 10–20 vuoden aikana siirrytty hoitajia per potilas -pohjaisista hoitajamitoituksista potilaiden yksilölliseen päivittäiseen hoitoisuuteen eli hoidon tarpeeseen perustuvaan mitoitukseen.
Nyt sosiaalipalveluissa uhkaakin siirtyminen ajanlaskussa taaksepäin terveydenhuoltoon verrattuna eli hoitaja per asiakas -pohjaisiin henkilömitoituksiin – vaikkakin vain minimin osalta!
Hoitoisuutta voidaan arvioida ja siihen on olemassa luotettavia mittareita. Suomessa on käytössä Kuntaliiton omistama ja FCG:n hallinnoima hoitoisuusluokitusjärjestelmä. Hoitoisuusmittari on käytössä laajasti sairaaloissa, perusterveydenhuollossa ja myös tehostetussa palveluasumisessa.
Jokaiselle yksikölle määritetään hoivatyöhön optimaalinen hoitajaresursointi, joka perustuu yksikössä hoidettavien asiakkaiden hoidon tarpeeseen. Työntekijöiden järjestelmään tallentaman tiedon perusteella voidaan arvioida ja suunnitella hoitoprosessien laatua, kustannuksia ja tarvittavan hoitohenkilökunnan määrää, jota voidaan hyödyntää yksikkö- sekä organisaatiotasolla sekä luonnollisesti myös kansallisessa seurannassa ja vertailussa.
Tutkimustiedon (mm. Aiken, kirjoittajista LF ja AR) perusteella oikealla henkilöresursoinnin määrällä on todettu olevan selvä yhteys potilaiden saamaan hoidon laatuun ja henkilökunnan työhyvinvointiin. Jos yksikössä henkilöresurssi ei ole asiakkaiden hoitoisuuden edellyttämällä tasolla, hoitajien sairauspoissaolot lisääntyvät. Asiakkaiden riittävän hyvä ja laadukas hoito ei toteudu, vaan asiakasturvallisuus vaarantuu ja komplikaatiot lisääntyvät kuolemantapauksia myöten.
Tarve mitata hoivatyötä ja hoitoisuuteen perustuvaa henkilöresurssin arviointia on ilmeisen suuri myös sosiaalipalveluiden erilaissa toimintaympäristöissä.
Asiakaskohtainen kehitysvammatyön mittari on käytössä Helsingin kaupungin vammaispalveluiden asumisyksiköissä. Hoitoisuusraportit ovat esimiehen työkalu, ja raportti toimii perusteena muun muassa sijaisten palkkaamiselle.
Parhaillaan pilotoidaan päivitettyä mittaria vanhus-, mielenterveys- ja kehitysvamma-asiakkaiden erilaisissa asumispalveluissa ja kotihoidossa.
Objektiivisesti mitatusta tiedosta ja hoitoisuuteen perustuvasta resursoinnista hyötyvät asiakkaat, hoitotyön tekijät, organisaatio ja veronmaksajat, kun hoitajaresurssit voidaan kohdistaa parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Hoitohenkilökunnan määrän tulee perustua validilla järjestelmällä mitattuun asiakkaiden yksilölliseen hoivan tarpeeseen, pelkkä asiakasmäärä/hoitaja ei riitä päätöksenteon pohjaksi.
Lisbeth Fagerström
hoitotieteen professori
Åbo Akademi
Auvo Rauhala
dosentti, ylilääkäri
työelämäprofessori
Vaasan keskussairaala ja Åbo Akademi
Anne Rintala
TtM, erityisasiantuntija
FCG Konsultointi Oy
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.