Hoi­ta­jia vä­hen­ne­tään

KalevaOulu Syyskuussa Oulun kaupunginsairaalassa, Kontinkankaan hoivaosas

Oulu Syyskuussa Oulun kaupunginsairaalassa, Kontinkankaan hoivaosastoilla, Hiirosenkodissa ja Tuirankartanossa tehdään töitä nykyistä niukemman henkilöstön voimin. Vuorossa olevan henkilökunnan määrä vähenee noin yhdellä työntekijällä osastoa kohden. Muutos liittyy 29. elokuuta voimaan tulevaan järjestelyyn, jonka tarkoitus on säästää sijaismäärärahoja.

Sosiaali- ja terveystoimen johtaja Jari Mäki-Runsas kertoo, että uudistuksen jälkeinen henkilöstön mitoitus vastaa yhä Sosiaali- ja terveysministeriön suositusta. Henkilökuntaa työtaakan kasvaminen kuitenkin kauhistuttaa.

"Pienempi määrä henkilökuntaa ei ehdi tekemään samaa työmäärää. Nyt joudutaan keskittymään siihen, mikä on kaikkein tärkeintä", sanoo vanhustyön yksikön sairaala- ja laitoshoidon palveluyksikköpäällikkö Heikki Pirttiaho.

Sosiaali- ja terveystoimen johto on jo päättänyt uudistuksesta. Asia saatetaan sosiaali- ja terveyslautakunnan tietoon torstain kokouksessa.

Jari Mäki-Runsas kiistää, että Oulu pihtailisi vanhustenhuollossa. Hänen mukaansa kaupunki käyttää vanhustenhuoltoon selkeästi enemmän rahaa kuin Suomen suuret kaupungit keskimäärin.

Kontinkankaan hoivan ja Tuirankartanon ylihoitaja Terttu Turunen puolestaan kertoo, että Oulussa pitkäaikaishoidon asiakkaat tarvitsevat enemmän hoitoa kuin vastaavien laitosten asiakkaat keskimäärin, mikä lisää kustannuksia.

Ilmoita asiavirheestä