Monet vanhukset ja vammaiset haluaisivat muuttaa omaistensa perässä toiselle paikkakunnalle tai vaihtaa kotipaikakseen sen kunnan, jossa todellisuudessa asuvat. Tämän estää kuitenkin usein se, että kunnat eivät suostu maksamaan hoitoa uudessa paikassa.
Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Mikael Hidénin mukaan nykyinen tilanne on ristiriidassa asuinpaikan vapaata valintaa korostavan perustuslain kanssa. Kyse on Hidénin mukaan siitä, että asuinpaikan vaihdokseen ei saa liittyä merkittäviä etujen heikennyksiä tai menetyksiä.
"On selvää, että pieniä muutoksia tapahtuu aina, sillä onhan eläminenkin eri hintaista eri paikoissa. Sellaista ei kuitenkaan saisi tapahtua, että muuten turvattujen etujen käyttäminen kallistuu asuinpaikkakunnan vaihdon takia oleellisesti."
Vanhukset ja
vammaiset kärsivät
Ongelmaa pohtineen sisäainministeriön kotikuntatyöryhmän mukaan muuttorajoituksista kärsivät ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään. Molempia yhdistää se, että muuttaminen ei onnistu ilman tuntuvia taloudellisia menetyksiä.
Ensimmäinen ryhmä koostuu niistä, jotka haluaisivat vaihtaa asuinpaikkakuntaansa, mutta ovat sidottuja hoitopaikkakunnalleen.
Tällaisessa tilanteessa ovat esimerkiksi vanhukset, jotka haluaisivat muuttaa lähemmäs lapsiaan tai takaisin synnyinseudulleen.
Toinen ryhmä koostuu niistä, jotka haluaisivat vaihtaa kotipaikkakunnakseen sen kunnan, jossa tosiasiallisesti asuvat.
Tällaisessa tilanteessa ovat esimerkiksi vammaiset ja kehitysvammaiset, jotka ovat saattaneet asua hoitopaikkakunnillaan jopa kymmeniä vuosia, mutta eivät silti saa käyttää kuntalaisille suunnattuja palveluja.
Ongelman suuruus
pitkälti arvoitus
Siitä, kuinka suuren ihmisjoukon elämää nykyinen lainsäädäntö hankaloittaa, on olemassa hyvin vähän tietoa.
"Hirveän vaikea arvioida ongelman laajuutta. Invalideista tiedetään jotain, mutta vanhuksista lähinnä se, että maistraateille tulee asiasta säännöllisesti tiedusteluja", kertoo lainsäädäntöneuvos Terhi Lehtonen.
Lehtonen viittaa invalideista puhuessaan Invalidiliiton arvioon, jonka perusteella noin kaksi kolmasosaa niistä vammautuneista, joiden kotikunta ei ole sama kuin hoito- ja asuinpaikkakunta, olisi halukas vaihtamaan kotikuntaa. Lukumääräisesti tämä tarkoittaa noin 500 ihmistä.
Säännöstöä
kierretään yleisesti
Kotikuntatyöryhmän mietinnöstä paljastuu, että vanhusten osalta lainsäädäntöä kierretään usein siten, että toisella paikkakunnalla asuvat omaiset ottavat vanhuksen joksikin aikaa hoitoonsa. Kotikunnan vaihtumisen jälkeen vanhukselle haetaan hoitopaikkaa uudesta kotikunnasta.
Suurissa kasvukeskuksissa tätä temppua vaikeuttaa se, että hoitopaikoille joutuu jonottamaan niin pitkään, että omaisten hoitojaksosta voi tulla varsin pitkä.
Sisäasiainministeriön ylitarkastaja Ville Salosen mukaan kotikuntalakia koskeva uudistus voitaisiin toteuttaa nopeastikin, ellei rahoituskuvio olisi niin vaikea.
"Rahoitus pitäisi ratkaista niin, etteivät jotkut yksittäiset kunnat joudu maksamaan kaikkea. Lain uudistuksessa menee vähintään vuosi tai kaksi. Mutta voi mennä huomattavasti pidempäänkin."