Jouko Vuorjoki
jouko.vuorjoki@kaleva.fi
Näin unta, että Suomi pelasi MM-finaalissa Venäjää vastaan ja johti kolmannessa erässä 2-1. Kesken kiihkeimpien tilanteiden heräsin pieneen kohahdukseen, kun puolityhjällä areenalla oli tehty ensimmäinen maali. Jaa, Suomihan siellä oli ampunut verkot tötterölle. 1-0, Tuomo Ruutu.
Edellä mainittu on sekoitettua faktaa ja fiktiota, mutta merkittävin fakta on se, että iltapäivän ottelu Sveitsi - Suomi oli luokaton, tylsä ja vailla minkäänlaista intohimoa. Fakta on myös, että tällaisia otteluita mahtuu jokaiseen MM-turnaukseen. Eiväthän kaikki päivät voi olla täydellistä jääkiekon juhlaa.
Ottelun luonnetta pohdittaessa kummallisinta oli se, että kaikki ennusmerkit olivat Suomen puolella. Sveitsi joutui töihin vain 18 tunnin lepoajan jälkeen, kun taas Suomi oli saanut ladata akkujaan täydessä rauhassa.
Ja miten kävi? Väsynyt joukkue ahdisti levänneen joukkueen tukalaan asemaan.
Petteri Nummelin puhuu asiaa, kun hän korostaa voittamiseen liittyvää onnen tunnetta - onhan voittaminen keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen. Mutta samalla hän ja koko joukkue unohtavat, miltä katsojista tuntuu seurata peliä, johon liittyy enemmän haukottelua kuin hurraamista.
Kenelle jääkiekkoa pelataan; itselle vai katsojille...?
Kärppien tavaramerkkeihin on jo1940-luvulta asti kuulunut nimensä mukaisesti vikkelä ja vauhdikas pelitapa. Yli 60-vuotias historia tuntee kuitenkin yhden poikkeuksen. Kaudella 1997-98 Kärpät pelasi Risto Dufvan vaatimuksesta niin passiivista, tylsää ja tapahtumaköyhää jääkiekkoa, että yhtäkkiä ottelut alkoivat päättyä 1-0, 1-1 tai 0-0, kun aina ennen maaleja oli mätetty urakalla molempiin päihin.
Dufvan pelitapa ei tyydyttänyt myöskään seurajohtoa, joka "hyvässä yhteisymmärryksessä" antoi nousukarsintojen aikaan miehelle potkut.
Nyt samainen Dufva kuuluu leijonien valmennustiimiin.
Puolustaminen on tottakai tärkeää, mutta eiköhän jääkiekko kuitenkin ole enemmän maalintekopeli kuin maalinestopeli.
Liigakauden 2007-2008 mielenkiintoisiin yksityiskohtiin kuuluu se, monessako ottelussa JYP tekee enemmän kuin neljä maalia. Valistunut veikkaus on, että ei yhdessäkään. JYP:iä valmentaa seuraavat kolme kautta Risto Dufva.
Suomi voitti Sveitsin, mutta otteista jäi hahmottumaton kuva. Lohdullista on se, että tavallaan leijonien peli on mennyt ottelu ottelulta parempaan suuntaan. Hyökkäyksiin lähteminen on edistynyt ja kehittynyt, mutta töitä ja ansioita tarvitaan vielä hyökkäysten päättämisissä.
Hyvää on myös se, että puolustus toimii, ja maalivahtipeli on kunnossa. Aivan niin kuin nykyaikaisessa jääkiekossa menestyvässä joukkueessa pitääkin olla.
Turnaus on pitkä, ja pelaajien intensiteetti voi tuon tuostakin onnahdella. Suurissa linjoissa tekemisen laadusta voi tinkiä, mutta kolmessa kohdassa ei.
Pelin täytyy olla parhaimmillaan puolivälierässä, välierässä ja finaalissa. Tämän monimutkaisempaa taiteilu jääkiekon MM-kisoissa ei ole.
Tyyli ei ratkaise. Loppupeleissä vain voitoilla on merkitystä.