OLYMPIALAISET: Italian Jacobs pinkoi satasen olym­pia­voit­ta­jak­si Eu­roo­pan en­nä­tyk­sel­lä

Kolumni

His­to­rias­ta on syytä oppia

Hän nousi maansa johtoon näennäisesti vapaissa vaaleissa kun huomattava osa kansaa tuki hänen valintaansa.

Hän nousi maansa johtoon näennäisesti vapaissa vaaleissa kun huomattava osa kansaa tuki hänen valintaansa. Hänellä oli vaaleissa kansalaisia koukuttava ohjelma. Maa oli hävinnyt puolitoista vuosikymmentä aikaisemmin päättyneen suuren sodan, jota se oli itse ollut aloittamassa. Tappio oli erityisen karvas siksi, että se ei oikeastaan tapahtunut sotarintamalla vaan taloudessa ja politiikassa.

Kansa oli maksanut kovan hinnan sodasta. Hänen maansa menetti vuosien saatossa rakentamansa globaalin aseman. Se joutui luopumaan asemistaan Euroopan ulkopuolella. Vuosia jatkunut sota ja sen jälkeen solmittu rauha olivat raunioittaneet talouden. Suuri osa kansaa eli köyhyydessä ja muisteli katkerana menneitä suuruuden aikoja. Monien mielestä tappio sodassa oli johtanut myös moraaliseen rappioon.

Hän rakensi valtaannousunsa kansan tyytymättömyyden varaan. Koska suuri sota oli hävitty muualla kuin sotatantereella, puhui hän järjestelmällisesti siitä, kuinka tietyt ryhmät ja henkilöt olivat osaamattomuudellaan ja petoksillaan aiheuttaneet koetut nöyryytykset. Kansa uskoi häntä, koska se halusi saada jonkun vastuuseen tappioista eikä uskaltanut katsoa peiliin syyllisten löytämiseksi.

Hänen nousunsa valtaan ei tapahtunut vain sanan voimalla. Tarvittiin myös taitavaa hallinnointia. Hän muodosti poliittisen liikkeen, joka huolehti paikallisen toiminnan järjestämisestä, nuorten ja naisten kouluttamisesta uuden ajan vaatimiin tehtäviin sekä ideologisen perustan luomisesta kaikelle toiminnalle. Jäsenyys siinä oli välttämätön edellytys keskeisiin tehtäviin yhteiskunnassa.

Hänen kannattajansa eivät tyytyneet vain sanalliseen kamppailuun. Eri mieltä olevien mahdollisuus poliittiseen toimintaan kävi pian mahdottomaksi. He eivät saaneet enää sanaansa kuuluviin tiedotusvälineissä ja heidän osallistumistaan vaaleihin rajoitettiin eri keinoin. Pahimmat ja vaarallisimmat vastustajat päätyivät telkien taakse ja muutamat menettivät jopa henkensä vastustaessaan häntä.

Hänen isänmaansa oli menettänyt sodassa asemansa suurvaltana. Se oli hänen mielestään tragedia, joka oli korjattava. Monet hänen isänmaansa alaisuudesta itsenäistyneet maat tuli palauttaa takaisin sen yhteyteen. Siinä hän käytti hyväkseen useissa naapurimaissa olevia vähemmistöjä, jotka puhuivat hänen äidinkieltään. Niiden oikeuksien puolustaminen oli hänen poliittinen ja moraalinen velvollisuutensa.

Eurooppalaiset hallitukset katsoivat hämmentyneinä hänen toimintaansa Ne uskoivat naiivisti siihen, että hänen kanssaan oli mahdollista sopia asioista rauhanomaisesti. Hänen mielestään eurooppalaisten varovaisuus oli kuitenkin vain merkki heikkoudesta, että kovilla vaatimuksilla ja aikaisempien sopimusten rikkomisella oli mahdollista saavuttaa omat tavoitteet.

Hänen maansa sai jopa järjestettäväkseen olympiakisat. Asiasta päättäneet uskoivat, että kisat auttaisivat hänen kansaansa kunnioittamaan demokratian periaatteita. Mutta toisin kävi. Hän käytti kisoja nostattaakseen entisestään kansallistuntoa omassa maassaan. Monet sanoivat, että urheilua ja politiikkaa ei saa sotkea keskenään. Mutta kun hän sitten sekoitti urheilun ja politiikan, useimmat vaikenivat.

Hän suhtautui vihamielisesti oman maansa vähemmistöihin, ja myös moniin lähialueiden kansoihin. Tiukka retoriikka vain lisäsi hänen suosiotaan. Tälle yritettiin keksiä erilaisia selityksiä, Sanottiin että hänen maansa ja kansansa eivät olleet valmiita demokratiaan. Länsimaisen demokratian tilalle ehdotettiin hänen maalleen paremmin sopivaa ohjattua demokratiaa, joka sekin olisi ollut parempi vaihtoehto kuin aikaisempien vuosien kaaos.

Hänellä oli kuitenkin ongelma, hänellä ei ollut muualla maailmassa kovinkaan montaa tukijaa. Eri maissa oli toki yksitäisiä henkilöitä ja ryhmiä jotka tukivat häntä, mutta heillä ei ollut suurta poliittista merkitystä. Idän yksipuoluejärjestelmään pohjautuva suurvalta toki tuki häntä joissakin asioissa, mutta pidemmällä tähtäimellä sen tuen varaan ei voinut laskea. Liittolaisten puuttuminen ei kuitenkaan estänyt häntä viemästä asiaansa eteenpäin.

Koska hänen maansa turvallisuus oli sen omissa käsissä, sen tuli rakentaa kunnolliset asevoimat, jotka sotaa seuranneen rauhan jälkeen olivat rappeutuneet pahasti. Sotilaiden lukumäärä oli vähentynyt ja kalusto heikentynyt. Kun taloudellisesti paremmat ajat koittivat, huomattava osa kasvavasta varallisuudesta käytettiin asevoimien kehittämiseen eikä sopimusten annettu olla esteenä. Vaikka kansa eli edelleen köyhyydessä, se tervehti ilolla tätä kansallisen suuruuden palauttamista.

Kun hän oli vahvistunut tarpeeksi, hän oli valmis konkreettisimpiin tekoihin. Hän ryhtyi palauttamaan muualla asuvia, hänen äidinkieltään puhuvia saman lipun alle. Kaikki keinot olivat sallittuja. Maailmalle levitettiin valheellisia uutisia heihin kohdistuvasta sorrosta, minkä jälkeen suora puuttuminen asioihin oli muka hyväksyttävää. Jälleen hänen oma kansansa antoi tukensa ja huusi iskulauseita maansa suuruudesta ja oikeuksista. Muut maat tyytyivät jälleen etsimään sovitteluratkaisua.

Joku viisas on sanonut, että joka ei opi historiasta, joutuu elämään sen uudelleen. Oheinen tiivistelmä Adolf Hitlerin noususta valtaan osoittaa tuon varoituksen ajankohtaisuuden myös meidän aikanamme. Historiasta on todellakin syytä oppia, eikö totta?

Kirjoittaja on Helsingin ja Tampereen yliopistojen valtio-opin dosentti.