Saksalainen historiantutkija, tohtori Klaus Reichel ei näe tarvetta korjailla suomalaista historiankirjoitusta suhteessa toisen maailmansodan aikaiseen aseveljeyteen natsi-Saksan kanssa. Reichelin mukaan nykyinen käsitys tapahtumien ja sotilaallisen yhteistyön luonteesta on pääpiirteissään oikea.
Reichel torjuu samalla suoraan ruotsalaistutkija Henrik Arnstadin käsityksen, jonka mukaan Suomi valehtelee edelleen 60 vuoden takaisesta suhteestaan saksalaiseen kansallissosialismiin.
"En näe mitään tarvetta korjailla suomalaisen historiankirjoituksen suuria linjoja tältä osin. Tarkennettavaa on korkeintaan yksittäisissä asioissa siellä täällä, esimerkiksi mitä tulee Elinan Sanan esille nostamiin ihmisluovutuksiin ja saksalaissotilaiden lapsiin Suomessa. Mutta näitähän tukitaankin koko ajan", Reichel katsoo.
Ruotsalaistutkija Henrik Arnstad kirjoitti Svenska Dagbladet -lehdessä julkaistussa kolumnissaan 29. marraskuuta, että Suomi oli maailman ainoa demokratia, joka liittoutui vapaaehtoisesti natsi-Saksan kanssa. Arnstad katsoi samalla, että suomalaisten väite erillissodasta Saksan rinnalla on perusteeton. Kolumninsa otsikossa ruotsalaishistorioitsija väitti suoraan, että Suomi valehtelee natsismista.
Erityisesti Arnstadin tulilinjalla oli Suomen ulkoministeriö ja sen valtiosihteeri Pertti Torstila, joille ruotsalaishistorioitsija suositteli lähihistorian peruskurssin käymistä.
Erityisen perusteettomana saksalaishistorioitsija Reichel pitää Arnstadin käsitystä, että Suomi olisi taistellut natsi-Saksan rinnalla kansallissosialismiin liittyvien maailmankatsomuksellisten tai ideologisten seikkojen innoittamana. Suomen aseveljeysmotiivien kytkeminen natsismiin poliittisena ilmiönä on hänen mukaansa tuulesta temmattua.
"Suomi ei tiettyjä piirejä lukuun ottamatta varmastikaan tuntenut natsismisympatioita", Reichel sanoo ja viittaa keväällä arvovaltaiselle saksalaiselle Die Welt -lehdelle keväällä kirjoittamaansa artikkeliin.
"Ainakin yksi asia on selvä: suomalaiset aseveljet olivat kaukana sellaisesta ´maailmankatsomussodasta´, jota Hitler kenraaleineen kävi. Mannerheim, Risto Ryti ja muut yrittivät 1941 revanssia saadakseen takaisin sen, mitä Stalin oli ryöstänyt. Toisin kuin Wehrmacht he eivät käyneet tuhoamissotaa ´slaavilaista rotua´ vastaan", Reichel kirjoitti viime maaliskuussa julkaistussa artikkelissa.
Reichel on käsitellyt Suomen ja natsi-Saksan suhteita ja Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä lisäksi muun muassa Saksan armeijan Bundeswehrin julkaisuissa.
Suomessa käytössä olevaa erillissota-nimitystä Reichel ongelmallisena, koska se voidaan ymmärtää eri tavoin. Oleellista on kuitenkin se, että Suomen sodanjohto ei taipunut saksalaiskomentoon. Löyhän aseveljeyden puolesta puhuu hänen mukaansa myös se, että Saksa vaati 1944 nimenomaan muodollisen tiiviin sotilasliiton solmimista.
"Kyseessä oli muodollisesti erillinen sota ja käytännössähän Mannerheim torjui saksalaisten yritykset saada Suomi taipumaan sellaisiin kuumiin asioihin kuten Leningradiin kohdistuviin sotatoimiin", Reichel listaa.
Merkkinä Suomen suhteellisen vapaasta asemasta Reichel pitää myös natsismin vähäisiä vaikutuksia sotaa käyvän Suomen yhteiskunnallisessa elämässä.
"Suomi säilytti pitkälti demokraattiset rakenteensa ja pyrki pysymään niin vapaana kuin mahdollista", Reichel muistuttaa.
Hänen mukaansa suomalaisten tavoitteet ja toiminta jatkosodan aikana ovat yleisesti ymmärrettävissä parhaiten maan silloisesta vaikeasta kokonaistilanteesta käsin. Pakkoraossa politiikka ja ideologia taipuivat olemassaolokamppailun vaatimusten mukaisiksi. "Tässä yhteydessä tilannetta kuvaa parhaiten suomalaisten oma sanonta ´puun ja kuoren välissä´", Reichel tiivistää.