Siirtyminen itsenäisyysjuhlallisuuksista sisällissodan muistovuoteen loi väistämättä ristiriitaisen tunnelman. Iloinen juhlinta, joka antoi riemukkaan lähtölaukauksen Suomen seuraavalle vuosisadalle, vaihtui hetkessä pohdintoihin kansakunnan synkimmistä hetkistä.
Itsenäisyyden juhlavuoden tunnus ”yhdessä” joutuukin todelliseen testiin, kun kansakunnan kipupisteitä perataan kuluvan vuoden aika. Useissa alkuvuoden puheenvuoroissa on korostunut sovinnon merkitys suomalaisen yhteiskunnan perustana.
Kansallinen eheys on nostettu menestyksemme edellytykseksi ja menneiden vuosikymmenten perinnöksi, jota tulee vaalia.
Riippumatta siitä, kuinka synkän kuvan sisällissodan tapahtumiin perehtyminen mieliimme luo, tarjoaa historian tarkastelu kuitenkin viime kädessä toivoa. Se luo pohjan nykyisyydelle, mutta samalla myös vapauttaa menneisyyden taakasta. Historia osoittaa, että vaikka pahin tapahtui, siitä on päästy eteenpäin.
Sisällissotaa seuranneet vuosikymmenet todistavat, että vastakkaisuuksien ja ääripäiden keskeltä nosti sinnikkäästi päätään myös maltillinen, sovintoon pyrkivä ajattelu. Pahimmalla mahdollisella tavalla jakautunut kansa katsoi jo sisällissodan avohaavojen keskeltä eteenpäin.
Tavoitteena oli sovinto menneiden tapahtumien kanssa ja eheytyminen tulevaisuudessa. Poliittisen kentän maltilliset voimat totesivat jo varsin varhain, että jos viholliskuvista ei päästetä irti, maa ja kansakunta eivät eheydy.
Kansan yhtenäisyys merkitsi – ja merkitsee edelleen – eri kansanosien, yhteiskuntaluokkien ja puolueiden sopua ja rinnakkaiseloa. Liian tiukka sitoutuminen ideologiaan tai ryhmään oli uhka demokratialle, kun taas kyky sovitella ja ratkaista konfliktit poliittisen järjestelmän sisällä oli kansanvallan ja kansakunnan olemassaolon edellytys.
Vaikka sisällissotaa seuranneiden vuosikymmenten tiukka antikommunismi ja oikeistoradikalismi olivat linjassa kansainvälisen kehityksen kanssa, ei tie, joka monissa muissa Euroopan maissa johti oikeistodiktatuureihin, toteutunut Suomessa. Sovitteleva, maltillinen politiikka menestyi viime kädessä.
20 vuotta sisällissodan jälkeen muodostettu punamultahallitus ylitti ylittämättömän ja särki sallitun rajat. Työläinen ja talonpoika päästivät irti sisällissodan vastakkainasetteluista.
Tämä antaa toivoa myös tulevaisuuden haasteiden edessä. Se, mikä tässä hetkessä on korjauksen tarpeessa, voidaan korjata niin, että tulevaisuus on parempi.
Syyt, joiden vuoksi kansakunnan eheys ja yhtenäisyys koettiin sisällissodan jälkeen tärkeiksi, ovat edelleen samoja. Suomi on pieni kansakunta, ja vaikka uhkakuva konkreettisesta itsenäisyyden menettämisestä on 2000-luvulla vaihtunut muun muassa ilmastonmuutoksen ja globaalin talouden tuomiin haasteisiin, on johtopäätös edelleen sama: pienen kansakunnan ei sovi olla riitaisa pärjätäkseen suuressa maailmassa.
Sata vuotta sisällissodan jälkeen eheys on suomalaisen yhteiskunnan kantava voima, joka liittyy tunteeseen osallisuudesta sekä luottamuksesta hyvinvointivaltioon ja poliittiseen järjestelmään.
Käsitys osallisuudesta ja eheydestä on kuitenkin murroksessa. Esimerkiksi työ tai kansallisvaltio eivät enää tarjoa kaikille samanlaista kiinnittymisen kokemusta kuin aiemmin. Myös yhteiskunnallinen keskustelu on jo pidempään ollut kärjistynyttä. Erilaiset kuplat vetävät puoleensa, ja keskustelu toisinajattelevien kanssa tuntuu vaikealta tai jopa vastenmieliseltä.
Suurin osa kansalaisista ei kuitenkaan tunnista itseään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa vellovista somekohuista. Äänekkäintä keskustelua käy pieni osa väestöstä, mutta vaarana on, että maltilliset passivoituvat. Heidän kiinnostustaan poliittiseen toimintaan ja vaikuttamiseen ei kuitenkaan ole varaa menettää, sillä silloin suuri osa kansasta jättäytyisi yhteiskunnallisen keskustelun ja poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.
Jos suomalaiset pystyivät jo vuosi sisällissodan jälkeen istumaan yhteisen kunnanvaltuuston pöydän ääreen päättämään yhteisistä asioista, ei vuoropuhelun pitäisi olla nykypäivänäkään mahdotonta.
Vaikka suorien rinnastusten tekeminen historiaan on riskialtista, on siitä silti mahdollista oppia. Historiaan perehtyminen tuottaa tietoa myös tämän päivän haasteita varten, sillä menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta ei tule eristää toisistaan.
Ennemmin tulee nähdä eri aikakausien välinen jatkumo – mikä on uutta, mikä on muuttunut ja missä on onnistuttu.
Sisällissodan muistovuotena onkin hyvä kääntää katse hetkeksi taaksepäin. Muistaa, mitä tapahtui, ymmärtää syyt ja seuraukset ja oppia erityisesti siitä, miten välirikosta selvittiin: punaisen ja valkoisen välillä oli havaittavissa vähintään viisikymmentä vaaleanpunaisen sävyä.
Jenni Karimäki on yliopistonlehtori ja erikoistutkija Eduskuntatutkimuksen keskuksessa Turun yliopistossa.